Vaalikoneet ovat nyt avautuneet ja Turun Sanomien, Ylen ja Turkulaisen sekä Maikkarin vaalikoneisiin on vastattu! Eläinpoliittisen vaalikoneen tein jo aiemmin. Erittäin hyviä kysymyksiä oli paljon. Esim. koulujen sopivat luokkakoot olivat kysymysten aiheena. Tärkeimpiä vaaliteemojani onkin juuri koulujen ryhmäkokojen pienentäminen. 20 oppilasta yhteen luokkaan alkaa olla maksimi; vielä tuossa vaiheessa opettaja voi ottaa kaikki oppilaat huomioon, oppilaat itse saavat tarpeeksi tukea ja mitä itse pidän myös hyvin tärkeänä; syntyy keskustelua.

Turun kouluissa ja lukioissa on kuitenkin ollut jo pitkään suuntaus aina vain isompiin luokkiin ja kouluihin. Säästöillä tätäkin perustellaan, tottakai. Vaikka Suomi on rikkaampi kuin koskaan, ei yhtäkkiä olekaan varaa pedagogisesti järkeviin ryhmäkokoihin.

Suuresti arvostamani psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen totesi äskettäin Turun Sanomissa, että aggressiosta on tullut hyväksyttyä yhteiskunnassamme. Koulupsykologien päivillä Helsingissä puhunut professori totesi, miten vanhemmat haluavat nykyään kasvattaa lapsestaan pärjääjän, ja miten kaksivuotiaan vanhempi saattaa olla huolissaan kun oma lapsi vaikuttaa pehmolta.

Viime aikoina onkin uutisoitu oppilaiden väkivaltaisistakin purkauksista kouluissa. Opettajat ovatkin turkulaisen koulupsykologin Riitta Huolilan mukaan pulassa aggressiivisten oppilaiden kanssa. Opettajienkin olisi hyvä katsoa peiliin: Keltikangas-Järvisen mukaan opettaja saattaa lähettää ujon lapsen koulupsykologille; onhan vain raisuus ja levottomuus normaalia.

Keltikangas-Järvisen mielestä koulun koko on yksi merkittävä syrjäytymisen tekijä. Hän lisää, että suurissa lukioissa opiskelijoiden opinnot viivästyvät enemmän kuin pienissä kouluissa. Tämä on maalaisjärjellä ajatellen ihan selvä asia; oppilas hukkuu helposti isoon massaan jättikouluissa, eikä opettajilla tai muilla aikuisilla ole aikaa tukea yksittäisiä, ehkä erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Kasvatustieteen tutkimukset puoltavat yksiselitteisesti pienempiä oppilasryhmiä. Tämä sivuutetaan kuitenkin jatkuvasti päätöksenteossa.

Lukio- ja ammattiopetuslautakunnassa olen törmännyt intoon yhdistää ja keskittää Turun kouluja. Tuijotetaan kustannuksia, kun pitäisi ymmärtää, että pienet opetusryhmät tukevat parhaiten oppilaiden kasvua. Eikä nähdä, että jos oppilaat jätetään yksin, seurauksena voi olla arvaamattomia kustannuksia myöhemmin.

Suuret ryhmäkoot siis viivästyttävät opintoja. Tämän luulisi olevan vahva argumentti pienempien ryhmäkokojen puolesta tämänpäivän hektisessä suoritusyhteiskunnassa, mutta massakoulujen puolustajat ovat näemmä unohtaneet tämän. Itse pidän kuitenkin massamaisen opiskelun pelottavimpana seurauksena sitä, mitä ihmisille tapahtuu kun heidät jätetään yksin. Tällöin juuri ne lapset ja nuoret jäävät heitteille, joita eniten pitäisi tukea.

Aiemmin mainitsemani Anu Kantola on tutkinut nykypolitiikan ja yhteiskunnallisen keskustelun sanavalintoja, ja hänen tuloksensa aktiivin korvaamisesta passiivilla pätevät tässäkin kohtaa. Keltikangas-Järvinen puhuu syrjäytymisestä isoissa kouluissa, vaikka jokuhan on ryhmäkoot kasvattanut ja koulut keskittänyt. Voisikin todeta, että tässä tapahtuu lasten ja nuorten, tulevien aikuisten, syrjäyttämistä.

Turun on luovuttava koulujen keskittämisestä ja palattava pienempiin, inhimillisiin opetustiloihin- ja ryhmiin. Koulujen rooli kansalaisten kasvattajana tulee nostaa sille kuuluvaan arvoon. Oppilaiden aggressiivisuus ja levottomuus peilaa aikaamme, joka korostaa vahvimman selviytymistä. Viidakonlaki siis jyllää niin sanotussa sivistyneessä yhteiskunnassamme. Poliittiset päätökset ovat luoneet puitteet viidakonlain vahvistumiselle, ne voivat sitä myös hillitä.