torstai 16. syyskuuta 2021


Se ei ylittänyt Turun Sanomien uutiskynnystä, mutta rakennus- ja lupalautakunta päätti eilen yksimielisesti purkaa Pekka Pitkäsen suunnittelemat Suikkilan koulun ja päiväkodin vastoin museokeskuksen kantaa. Tässä alla ote museon tyhjentävästä lausunnosta. Olisin itse puolustanut museon näkemystä ja rakennusten kunnostamista. Yleiskaavaluonnoksen 2029 mukaan ”kyseessä on arkkitehtonisesti, kulttuurihistoriallisesti ja/tai kaupunki- tai kyläkuvallisesti arvokas rakennetun ympäristön kohde, jonka ominaispiirteet tulee säilyttää. Arvokkaita rakennuksia ei saa purkaa.”


”Turun museokeskus toteaa lausuntonaan, että Pekka Pitkäsen suunnittelemat Suikkilan koulu ja päiväkotirakennus on kokonaisuus, joka tyylillisesti on olennainen osa Suikkilan 1970-luvulla rakentunutta lähiötä. Koska jo Runosmäen koulu on purettu ja Suikkilan päiväkodin kanssa identtisen Parolanpolun päiväkodin purkua on jo harkittu, niin Suikkilan kokonaisuuden purkaminen olisi näin ollen raskas menetys turkulaiselle arkkitehtuurille. Purkaminen ei saa aina olla vaihtoehto vaikeiden haasteiden edessä. Edellä oleviin viitaten Turun museokeskus katsoo, että Pitkäsen suunnittelema Suikkilan koulu ja päiväkoti tulee säilyttää ja kunnostaa. Museokeskus ei omalta toimialtaan puolla niiden purkamista.”


https://ah.turku.fi/rlupalk/2021/09150181/4465039.htm


perjantai 10. syyskuuta 2021


Lähden ehdolle aluevaaleihin. Minulla on pitkä kokemus kansalais- ja ympäristöjärjestöistä, josta on paljon tukea työhön. Aluevaltuustojen tehtäviä on mm. sotepalveluiden järjestäminen. Keskityin Attacin vuosinani myös soteyritysten rahoituskuvioihin, niillä on vähintäänkin veronkiertoa. Kun sotepalveluita on viime vuosina yksityistetty kiihtyvällä tahdilla, usein karmivin seurauksin esim. vanhustenhuollossa, on välttämätöntä että aluevaltuustoissa on ihmisiä jotka puolustavat vastuullista palvelutuotantoa ja hoitohenkilökunnan hyviä työoloja. 

Yksinhuoltajuus on myös valttia aluevaltuustossa; yhteiskuntamme on edelleen vahvasti kahden vanhemman perheille ja asenteellisuutta meitä yksinhuoltajia kohtaan on paljon. Tarvitsemme puolustajia. Puolue päättää ehdokkaista myöhemmin, mutta olen yhtä innostunut ja tosissani näistä vaaleista kuin 2018, jolloin minut asetettiin maakuntavaaliehdokkaaksi. 

torstai 9. syyskuuta 2021

 ”Carunan nykymuotoiselle verovälttelylle laitetaan näillä näkymin piste.” Mahtavaa!!

https://finnwatch.org/fi/uutiset/876-budjettiriihen-historialliset-veropaeaetoekset-puuttuvat-verovaelttelyyn

Veropoliittinen asiantuntija Lauri Finer alusti aiheesta tässä Attacin keskustelusarjassa, jonka ideoin ja järjestin pari vuotta sitten. 




tiistai 7. syyskuuta 2021

Pidin vuosia sitten Turussa alustuksia tieteen asemasta ja sivistyksen merkityksestä osana Totuus ja tolkku- tilaisuuksia. Puhuin niissä mm. siitä, miksi Suomessa tiedekeskustelu siirtyy heti hyötyyn ja tuottavuuteen. Suuntaus on kaiken aikaa vahvistunut ja realisoitunut uusissa lisäleikkauksissa.


https://yle.fi/uutiset/3-12086106

Turun päivää pääsee viettämään myös Kupittaan siirtolapuutarhassa! Adressinkin ehtii vielä allekirjoittaa :) 

https://www.adressit.com/turun_kupittaan_siirtolapuutarha_on_sailytettava__kolonitradgarden_i_kuppis_i_abo_bor_bevaras__the_allotment_garden_kupittaa_in_turku_has_to_be_preserved

Siirtolapuutarhan säilyttäminen on Vipun vaaliteeseissä. Tästä linkistä lisätietoa Turun päivän jutusta.

https://kalenteri.turku.fi/events/node/973373



maanantai 6. syyskuuta 2021

Facebook laittoi muiston lautakuntaraportista. Toivottavasti näitä raportteja saadaan omasta lautakunnastani ja muualta, vaikken itse kirjoittaisikaan. Kaikkien, jotka ovat kiinnostuneita siitä, miten luottamustehtäviä hoidetaan, kannattaa tarkkaan seurata tämän ja muiden lautakuntien ja valtuuston työtä. Olen aina itse lähtenyt siitä, että luottamushenkilöt ovat kuntalaisilla töissä. 


Kuvataidekoulultakin tuli kiitokset, olen iloinen että pystyin neljän vuoden aikana toimimaan myös vuokralaisten puolesta!


****

Raportti rakennus- ja lupalautakunnan kokouksesta 5.9.


Asialistalla oli mm. viime kokouksessa pöydälle saamani Omaeläinklinikkaa ja Turun kuvataidekoulua koskevat purkuluvat, lisää ahdasta rakentamista Telakkarantaan sekä kysyin myönnetyistä luvista sekä tiedoksi tulleista asioista. Sepänkatu kakkosessa tehdyt lisätutkimukset valmistuvat aiemman tiedon mukaan viikolla 36 eli juurikin tällä viikolla, odotan lisätietoja asiasta seuraavaan kokoukseen 19.9.


Viime kokouksessa asialistalla olleet purkuluvat liittyvät tosiaan kaupunginvaltuuston 28.1.2019 äänin 37-26 hyväksymään asemakaavanmuutosehdotukseen, joka antaa mahdollisuuden rakentaa Läntinen Pitkäkatu 17/Ratapihankatu 18 välillä olevalle tontille kerrostalon. Todella huomionarvoista on, ettei tontilla tällä hetkellä sijaitsevissa rakennuksissa oleva toiminta kuten juuri Omaeläinklinikka sekä Turun kuvataidekoulu tullut mitenkään esiin päätösehdotuksessa eikä sen materiaaleissa. Ihan vaan toimisto- ja varastorakennuksia oltiin sen mukaan purkamassa. 


Meille alkuaan tuotu matsku sisälsi vain hyvin rudimentäärisen piirroskartan tontista, eikä esim. museokeskuksen lausuntoa (jonka mukaan purkuluvista ei ollut huomautettavaa). Tuollaisella infolla on todella vaikeaa tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä mutta on toisaalta helppo saada haluttuja päätöksiä.


Tuon elokuun lopun kokouksen jälkeen on selvinnyt, ettei Omaeläinklinikkaan ole oltu yhteydessä edes kaavoitusprosessin aikana. He kuulivat purkuluvan hakemisesta pari viikko sitten sattumalta, kysyessään toisesta asiasta eikä heillä ole tietoa uusista toimitiloista. Esitinkin purkuluvaan palauttamista uuteen valmisteluun, jotta vuokralainen ehtii saada uudet toimitilat ja myös asiansa vuokranantajan kanssa kuntoon. Perustin tämän MRL pykälään 62, jonka mukaan "kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta". 


Pidin tietenkin tärkeänä jatkaa puolueen valtuustossa tekemää linjausta kaavasta. Minusta Vasemmistoliiton tulee pitää asukkaiden ja vuokralaisten puolta. Kuntalaisten on voitava luottaa siihen, että edes jossain vaiheessa julkishallinnon proseduurissa halutaan toimia heidän puolestaan. Esitys raukesi kuitenkin kannattamattomana. Yritin kuitenkin puolustaa Omaeläinklinikkaa, on musta ihan mahtavaa että he työllään mahdollistavat joillekin elintärkeän lemmikinpidon myös pienituloisille. Voi olla että juuri vähävaraiselle lemmikki on joskus paljon tärkeämpi.


Ratapihankadulla sijaitsevan Turun kuvataidekoulun kohdalla tilanne on se, että vuokrasopimus päättyy 31.12. tänä vuonna eikä vielä ole tietoa siitä, missä toiminta voisi jatkua kevätlukukaudella. Eikä heihinkään oltu yhteydessä kuten olisi pitänyt. Huh. Tämän päivän kokouksen jälkeen epävarmuus ja vaikeus jatkuu. Entä kaikki ne lapset ja nuoret jotka haluaisivat vaikka keväällä tulla kuvataidekouluun. Esitin samaan tapaan purkuluvan palauttamista uuteen valmisteluun perustuen tuohon samaan MRL- pykälään ja samalla tavalla kävi sillekin esitykselle. Merkillepantavaa on lautakunnassa kuullut kommentit tyyliin erään vihreän suusta kuuluneet "ei ole lautakunnan tehtävä varmistaa että kaikilla on kaikki hyvin" tai "ei julkishallinto voi mikromanageroida yksityisten toimijoiden keskinäisiä asioita" tai myös kuultu"voiko esittääkään lautakunnan toimivaltaan kuulumattomaksi katsottua asiaa, ettei tarvitsisi hyväksyäkään sellaista esitystä".


 Mutta itse koen edustavani lautakunnassa paitsi omaa puoluettani, samalla juuri vuokralaisia ja kuntalaisia. Mitä jää lautakunnan tehtäväksi jos ei missään vaiheessa voi toimia.


Silmäni osui myönnetyissä luvissa Wäinö Aaltosen koulutie kolmosessa Hirvensalossa myönnettyyn kirjastotalon purkamiseen. Kiinnosti onko uutta kirjastoa tulossa tilalle, onneksi nuorisovaltuuston edustajamme tiesi että on :)


Uusi kirjasto tulee Syvälahden koulun yhteyteen, nolotti kun en hoksannut asiaa etukäteen. Tiedoksi oli merkitty aimo listaus kaupunginhallituksen asioita 12.8. kokouksestaan niin, että ne ovat suoria linkkejä. Paitsi mm. Turun Seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n myynti - kauppahinnan tarkistus ja tarkastusmäärän maksu. Kysäisin mahdollisuudesta saada se tiedoksi, se on kuulemma salainen niin siksi ei ollut linkkinä. Vasemmistoliittohan oli viime joulukuussa ainoita sotekiinteistöjen myyntiä vastustaneita ja nyt on tainnut myyntihinta vielä noustakin siitä. Pitää selvittää.

Ihmettelen, kuka luksusta ja väljyyttä asumiseensa haluava ostaa kalliin asunnon Telakkarannasta kun se rakennetaan nyt ihan täyteen. Muutama talo olisi riittänyt, alueen valmistuessa sitä on vaikea erottaa muista kerrostalobunkkereista. Sinne ei ole tulossa mitään palveluitakaan. Tässä ei ole kyllä mietitty loppuun asti.


Lautakuntammehan päätti tammikuussa 2018 siirtää päätösvaltaansa virkamiehille ihan huomattavissa määrin, ja olen siitä edelleen tuohtunut ja pahoillani. Esitin silloin, ettei olisi siirretty...Päätöksen seurauksia on joutunut todistamaan moneen kertaan, viimeksi nyt juuri Sepänkatu kakkosen asiassa. Päätökseksi tulleen ratkaisun mukaan rakennustarkastajalla , ympäristönsuojelupäälliköllä, ympäristöterveyspäälliköllä sekä valvontapäälliköllä on oikeus antaa viranomaiselta pyydetyt lausunnot ja selvitykset, jotka eivät edellytä laajaa harkintaa. Ympäristöterveyspäällikön 7.8. antama, lasten vanhempien mukaan virheellinen lausunto Sepänkadun tilanteesta ei sitten edellyttänyt laajaa harkintaa? Lausunto olisi tämän mukaan pitänyt kyllä tuoda lautakunnan käsittelyyn ennen sen antamista. Tässä näyttäisi olevan selkeä menettelyvirhe...

lauantai 4. syyskuuta 2021

Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunta päätti torstaisessa kokouksessaan äänin 12-5 hyväksyä valtuustoryhmän esityksen siirtymisestä ryhmäkuriin. Valtuustryhmän yhteisesti sovitusta linjasta poikkeamisesta voidaan antaa varoitus, ja jopa erottaa. Tämä on suoraviivaista ja loogista jatkoa pormestarisopimuksen hyväksymiselle ja luottamuspaikkajaolle. Kuten kirjoitin aiemmin, kaksi valtuutettua ja varavaltuutettu jäivät kokonaan ilman kunnallisia luottamistehtäviä, ja minut pudotettiin rakennus- ja lupalautakunnassa varalle laittaen paikalle täysin kokemattoman ensikertalaisen. Olen ollut viitisen vuotta varajäsenenä ensin lukio- ja ammattiopetusjaostossa, sitten kiinteistöliikelaitoksen johtokunnassa, sinä aikana pääsin kokoukseen noin kolme kertaa.

Oma lautakuntani ei suinkaan ole ainoa, johon valittiin kokemattomia. Esim. kaupunkiympäristö- sote- ja tarkastuslautakunta ovat tällaisia hallinnonaloja. Osoittaa kunnallisten hallinnonalojen erittäin huolestuttavaa aliarvostamista, että luottamuspaikkoja jaetaan niitä tuntemattomille käytännössä vain siksi, ettei tarvitsisi valita kokeneita ihmisiä. Poliittisia päätöksiä, joissa ehdokkaan kaverisuhteet painavat osaamista enemmän. Olen ottanut työni mm. ympäristönsuojelu- ja eläinsuojeluviranomaisena hyvin vakavasti ja ihan kuntalaisena olen hyvin huolissani että tehtäviä jaetaan mielivaltaisesti. Kyllä itse haluaisin turkulaisena olla varma, että luottamushenkilö tietää mitä tekee ja ottaa työnsä vakavasti. Omalta kohdaltani tiedän, että kollegat, joiden kanssa tein parhainta yhteistyötä rakennetun perinnön ja ympäristöarvojen puolesta, eivät myöskään toivomuksestaan huolimatta jatka, tai ovat varalla. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että on Turun pormestarisopimuksen hyväksyneiden puolueiden yleisenä linjana varmistaa rakennusbisneksen vauhdikas sujuminen ilman, että kukaan on tuomassa asukkaiden kantoja tai puolustamassa museoviranomaisten näkökulmaa. 

Ryhmäkuripäätös, pormestarisopimuksen hyväksyminen ja luottamustoimijako ovat seurausta pitkäjänteisestä työstä leimata lisärahan esittämiset ja muutosesitykset yhteistyökyvyttömyydeksi. Viestiä on toistettu kauan ja se on kantanut hedelmää. Kun monetkaan eivät selvitä, mitä on esitetty ja miksi, soppa on valmis. Tällä kaikella valmistaudutaan kuntatalouden leikkurilinjaan. Päätökset eivät ole olleet yksimielisiä, onneksi.

Kuten todettua, työni asukkaiden, ympäristön ja eläinten puolesta jatkuu.

torstai 2. syyskuuta 2021

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008227483.html

Kun tätä uutista lukee rinnakkain opettajien uupumusta ja Suomen Pisa- sijoituksen laskua koskevien uutisten kanssa, toivoisi tosiaan että hallitus satsaisi tällä hallituskaudella aidosti sosiaaliturvan aitoon parantamiseen, sekä köyhyyden aktiiviseen ja tuntuvaan vähentämiseen. Tämän hallituksen jälkeen on vuorossa aika varmaan kokoomus- perussuomalaishallitus jonka kaudella tilanne tulee entisestään heikkenemään. 

Oppivelvollisuuden pidentämiseen kuluneita miljoonia olisi tarvittu koulujen resurssipulan korjaamiseen ja sen varmistamiseen, että kouluissa voitaisiin opiskella olosuhteissa, jotka tukevat lasten kehitystä. Opettajien ylikuormittuminen on aikapommi, avointen oppimisympäristöjen aiheuttama lisästressi jo valmiiksi keskittymisvaikeuksista kärsiville lapsille on väärä suunta. Tätä korostin jo puolueen koulutus- ja tiedepoliittisessa työryhmässä.