maanantai 31. toukokuuta 2021

 Eilen tuli Facebookista mieluinen muisto, tuli kaksi vuotta siitä kun sain oman Hiekanjyvät- lehteni kotiin <3   


Tästä sitä pääsee lukemaankin.

http://www.attac.fi/julkaisut/hiekanjyvat/hiekanjyvat-1-2019

torstai 27. toukokuuta 2021

 Raportti rakennus- ja lupalautakunnan kokouksista 20.5. ja 27.5.


Asialistalla 20. päivä mm. Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon tarkkailututkimusten vuosiraportti 2020, Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon E-PRTR -asetuksen mukaisten päästöjen ja vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden vuosiraportti samalta vuodelta, Kakolanrinteen kaivausten jatkoa, TVTn talojen purkamista Mäntymäessä, selonteko Telakkarannan räjähtelyistä ja aiemmin kysymästäni kaivinkonemylläyksestä, Kupittaan aseman lähirakentamista, ja Telakkarannan pop up- konttiravintolan lupa. Tänään 27.5. pidettiin ylim. kokous, jossa käsiteltiin Turun kunnostettavia kohteita. 


Kakolan jätevedenpuhdistamon viime vuoden raportti tiivistettiin niin, että esim. kokonaistypen puhdistustehovaatimus saavutettiin kaikilla tarkasteluväleillä. Ravinteiden osalta puhdistamon toiminta onkin kuulemma parantunut. Tuntuu kuitenkin hieman oudolta, että näin todetaan, vaikka viime vuoden sademäärä oli suhteessa suurin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat rajuina. Myös ohijuoksutettavan jäteveden määrä on todella suuri, puhdistamollakin 13000 tonnia näitä ohituksia, koko toimialueella ohituksia lähes 30000 m3/a. 


Hava-aineiden (haitalliset ja vaaralliset aineet) osalta oli hälyttävää tietoa. Puhdistamolle tulevan elohopean määrä oli elokuussa kolminkertainen ja syyskuussa seitsenkertainen. Kysyin kokouksessa, että syy pitäisi selvittää, pohdin erillistä päästölähdettä, joka olisi mennyt yksi yhteen tavallista suuremman sademäärän kanssa. Raskasmetallit ovat muutenkin ongelma.  Muovinpehmentimien eli ftalaattien osalta meillä on yhä se sama ongelma, jonka toin esiin v. 2019 raportin osalta. Kaikille ftalaateille ei ole ympäristölaatunormia, joka tarkoittaa ettei ole keinoa tietää niiden määrää. Toisaalta n. 10 vuoden aikana raja-arvot ylittyivät seitsemänä vuonna niille pehmentimille, joita mitataan.


Yritän tämänkin eteen toimia kemikaalineuvottelukunnassa. Oli tosi hyvä, että sain tiistaina pidettyyn Saaristomeren tila tänään-Miltä tulevaisuus näyttää uunituoretta tietoa! Otin esiin mm. vaalitavoitteeni paikallistaa ja poistaa mikromuovien ja kemikaalien lähteet Turun infrastruktuurissa. Janne Suomelaltakin tuli hyvää palautetta siitä, kun olen jo helmikuussa ottanut kemikaalineuvottelukunnassa esiin tarpeen testata mm. epoksisukitetuista käyttö- ja viemäriputkista irtoavia jäämiä myös kuumasta vedestä, jolla mm. tiskataan. Toin esiin myös Turun joukkoliikenneratkaisun vaikutukset muovikuorman vähenemiseen. Autonrenkaiden jäämät ovat vesistöjen mikromuovittaja numeto yksi. Kaikki, mikä saadaan kiinni jo ennen jätevedenpuhdistamoa, on pois Saaristomeren kovin raskaasta rehevöitymis- ja muovikuormasta.


Toukokuun ekassa kokouksessa 6.5. vetosin museoasiantuntijoiden sivuuttamiseen ja naapureiden epätietoisuuteen esittäessäni Kakolanrinteen kaivuu- ja louhintatöiden pöytäämistä, kunnes naapureillekin olisi saatu selkoa asiasta. Nyt ilmeisesti naapureillakin oli tieto vaiheista, halusin myös antaa vihreälle kollegalle mahdollisuuden esityksen tekoon, hän kun asuu siinä nurkilla.


Esitin Mäntymäen yhdeksän vuokratalon purkuluvan pöytäämistä, kunnes ehtisimme saada TVTn selvityksen asukkaiden tilanteesta. En halua päättää sokkona asioista, jotka vaikuttavat niin monen elämään. Pöytäämiseen ei suostuttu, vedottiin ettei vuokralaisen asia kuulu meille. Musta kuuluu. Sanoin, että suhtaudun TVTn selvitykseen kuten mihin tahansa materiaaliin, mitä tarvitsemme päätösten tueksi.


Telakkarannan räjähtelyt ovat todella osoittaneet, ettei kalliota olisi alun alkaenkaan pitänyt räjäytellä. Poliisitutkinnaksikin äitynyttä tapahtumasarjaa selostettiin. Sain myös jo aiemmin pyytämäni selvityksen rajulta näyttäneeseen kaivinkonemylläykseen Maununtyttärenpuistossa. Tukimuureja siellä rakennetaan, eikä pelkäämääni muinaismuistojem turmeltumista pitäisi olla, koska ko. alueella ei niitä esiinny. En nyt ihan vakuuttunut. Kiitos, että aktiivinen kaupunkilainen otti kuvia!


Kupittaan asemaa vastapäätä on tulossa kerrostalo. Nyt myönsimme luvan pohjaosalle, johon tulee liiketilaa. Loput luvat myönnetään myöhemmin. Otin esiin sen, mitä vihreät jo Telakkarannankin kohdalla kommentoivat, että kun lupia myönnetään pienissä osissa, ei synny kovin hyvää kokonaiskäsitystä, joka taas vaikeuttaa rakentamisen kokonaishallintaa luottamushenkilön näkökulmasta. Harmittaa, että kaikki aukeat tilat täytyy jo muutenkin ahtaalla Kupittaalla ängetä täyteen. Suojeltu asemamestarin rakennus onneksi säilyy. Kysyin, mitä rakennusoikeuden ylitykset tarkoittavat tärkeiden joukko- ja kevyen liikenteen väylien osalta. Siitähän kulkevat esim. Varissuon bussit, asemallekulkemisen on säilyttävä helppona, ja monet opiskelijat pyöräilevät siitä. 


Olimme vihreiden naisten kanssa huolissamme Telakkarannan ravintolan liian pienestä ja ahtaasta invavessasta. Heiltä tuli palautusesitys jota kannatin, lupa heltisi silti äänin 8-4. Esitin vielä pöytäämistä, jotta olisimme voineet arvioida kokonaisuutta uudelleen esteettömyyskoordinaattorin lausunnon luettuamme. Ei mennyt läpi. Sanoin kyllä kokouksessa, että jos Turku myöntää luvan ravintolalle, jossa pyörätuolia köyttävä asiakas ei pääse vessaan, kaupunki tulee ottaneeksi linjan, että pyörätuolia köyttävien syrjintä on hyväksyttävää, jos se on väliaikaista. Aikamoinen linjaus!


Lautakunnan tehtäväkenttään kuuluu myös kunnostus- ja korjaushuomautusten sekä uhkasakkojen asettaminen rapistuneiden tai sotkettujen rakennusten omistajille, tänään kävimme niitä läpi. Järkytyin nöhdessäni kuvia, että Ylioppilasteatterin ja Kirjan talon seiniä oli töhritty. En tajua, mitä ihmisten päässä liikkuu. Päätimme töhryjen siivoamisesta, toin esiin, että #TilaaTaiteelle- bannerin pitää säilyä paikallaan siivoustöiden aikana. Ei ole itsestäänselvää, että Kysyin, koska siivoamiseen ryhdytään, eivät osanneet sanoa. 


Kysyin myös syitä siihen, miksi osa Kärsämäen kartanon rakennuksista on pahoin rapistuneita. Asuimme Paltassa vielä 2008, silloin Kärsämäen kartano oli juuri saanut uudet omistajat, jotka olivat kunnostaneet aluetta, oli kaikki edellytykset uskoa että alue pidettäisiin tästedes kunnossa. Vastattiin, että hyväksytyn kaavan mukaan alueelle saa tehdä asuin- ja toimistorakentamista. Pahalta näyttää perinnerakennusten osalta. 

tiistai 25. toukokuuta 2021

Halisten vesilaitoksen alue on hyvä sellaisena kuin on. Nyt puuhataan alueen muuttamista asunnoiksi. Miksi korjata sellaista, mikä ei ole rikki. Teimme piirin ympäristöjaoksen kanssa reissun vesilaitosmuseoon kolme vuotta sitten, otin tosi paljon kuvia, niin syvän vaikutuksen museo ja kosken alue teki. Nyt kuvat nousevatkin arvoon arvaamattomaan.

Turun toiminnan tuntien, vanhan säilyttämistä ei tehdä ollenkaan, tai ainakaan kunnolla. En nähnyt  jutussa myöskään vakuutusta siitä, että yhteisötaidetila Alkuvoima saisi jatkaa. Sehän on myös ihan keskeistä, ettei taidetiloja enää yhtään vähennetä, vaan päinvastoin lisätään! 


https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5321191/Arvokas+patka+Aurajoen+vartta+vapautuu+uusiokayttoon+lahivuosinaPaikalle+mahdollisesti+asuntoja+ja+ulkoilureitteja






















Turun kaupunginhallitus päätti eilen hyväksyä Turun Ateljeesäätiön lakkauttamisen. Säätiö itse on ajanut toiminnan lopettamista. Tämä kaikki tulee pahimmalla mahdollisella hetkellä. 

”Syynä toiminnan lopettamiseen on säätiön kyvyttömyys jatkaa sääntöjen määrittelemää toimintaansa. Säätiön tarkoituksena on ilmaisten tai halpavuokraisten ateljeehuoneistojen hankkiminen ja vuokraaminen määräajaksi turkulaisille kuvaamataiteilijoille (Turun Ateljeetalosäätiön säännöt, 2 §).” 


Tähän liittyy myös Turun rakennus-ja lupalautakunnan huhtikuinen päätös purkaa Ateljeesäätiön Kastussa sijaitsevat taiteilijatalot. Esitin silloin talojen kunnostamista ja säilyttämistä, purkaminen voitti äänin 8-5. 


Miten voi olla, että kulttuuripääkaupungiksi itseään kutsuva Turku jättää taiteilijat heitteille, antaa tiloja taiteilijoille vuokraavan säätiön kuihtua ja purkaa ainutlaatuiset taiteilijatalot, jotka olisi nekin pitänyt kunnostaa käyttöön. Lisäksi tuntuu, että tässä on jo luovutettu Barkerin osalta. Tehtaan muokkaaminen asunnoiksi tulee varmasti meille lautakuntaan, maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää, että vuokralaisten näkemykset otetaan huomioon. 


Näinhän ei silti toimita; otetaan vaikka Turun Kuvataidekoulun ja edullisia eläinlääkäripalveluita tarjoavan Omaeläinklinikan tilanne. Tonttia, jolla ne toimivat, esitettiin purettavaksi elo- syyskuussa 2019. Se vaan, että päätösehdotuksen mukaan tontilla oli vain varastorakennuksia, ei toimivia yrityksiä. Työni heidän toimitilojensa pelastamiseksi ei tuottanut tulosta. Silti on tehtävä kaikkensa vuokralaisten eteen.




Perjantaina aikamoinen päivä; heti aamusta kemikaalineuvottelukunnan biosidijaoston kokous, iltapäivällä ensin Naisjärjestöt yhteistyössä- vaalipaneeli, heti perään Turun Animalian vaalipaneeli!

perjantai 21. toukokuuta 2021

Asunnottomuudesta ja päihdeongelmista kuntoutuvien Niittykoti on Turussa liipasimella jo ensi maanantaina. Jos Niittykodin toiminta lakkaa, se on kylmää kyytiä kaikille kuntoutumista yrittäville koko Suomessa, ja vaikeuttaa työtä asunnottomuutta vastaan. Laitan adressin ja postauksen nyt tännekin, jos nimiä tulisi täältäkin. 

***

Niittykodin asia palautettiin keskiviikkona sosiaali- ja terveyslautakunnassa uuteen valmisteluun, mutta se on nyt päätetty käsitellä jo ensi maanantain 24.5. kaupunginhallituksessa. Adressi Niittykodin toiminnan turvaamiseksi on yhä auki, viikonlopun aikana ehditään hyvin saamaan vielä enemmän nimiä alle!

https://www.adressit.com/niittykodin_toiminta_turvattava


Nyt, päivä kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen, surettaa kyllä niin paljon. Niittykodin asukkaille tuli todella huonoja uutisia, kun kaupunginhallitus päätti äänin 7-6 kilpailuttaa sen. Demarit, vassi ja keskusta jäivät vähemmistöön. Äänet olivat poliitikkojen enemmistölle päihdekuntoutujien tilannetta tärkeämpiä. Multa kysyttiin neuvoja siihen, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Yksi keino olisi se, kun kaupunginhallitus ei ole ylin päättävä elin täällä, vaan kaupunginvaltuusto. Jos saisi valtuuston käsittelyyn. Tappio voi tulla sielläkin, voisi koittaa vielä ylemmäs maakunnan tasolle.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Saako vegaanista, maidotonta tuotetta sanoa maidottomaksi. Entä onko muovitettu kartonkimuki muovia. Ensimmäisen kysymyksen kanssa olen paininut viimeisen puolen vuoden aikana pariinkin otteeseen. Eilisessä kemikaalineuvottelukunnan kokouksessa mun piti korostaa, että kyllä etenkin elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin joutuvaa muovia sisältäviä tuotteita pitää koskea samat kiellot ja rajoitukset kuin niitä, jotka ovat kokonaan muovia. Tämä liittyy heinäkuussa voimaanastuvaan SUP- direktiiviin. Ei muuten ole itsestäänselvä asia.

Olen todella iloinen, että EUn parlamentti on madaltamassa syöpävaarallisen koboltin raja-arvoja. Koboltintuotannon inhimilliset seuraukset ja ympäristövaikutukset eivät ilmeisesti ole saaneet samaa painoarvoa. Aihe oli meillä kemikaalineuvottelukunnassa jo pari vuotta sitten, jo silloin puhuin raja-arvojen laskemisesta ja halusin, että koboltin kohdalla muistetaan myös liian usein unohdetut kaivostyöntekijöiden oikeudet, altistuminen ja toiminnan ympäristövaikutukset. 

Samoja argumentteja käytin myös lyijyammusten kieltoa käsiteltäessä. Kun asiaa ajatellaan vain sen oman metsästäjäkaverin halpojen ammusten kautta, unohdetaan tuotannon vaikutukset lähtömaassa, ja ihmisten altistuminen. 

Rikkaan länsimaan pohjatonta itsekkyyttä ja kapeakatseisuutta.

Turun Sanomat uutisoi 6.5. rakennus- ja lupalautakunnan päätöksestä poistaa maidoton- merkintä Kavlin vegaanisista Planti- tuotteista. Jutusta puuttui se, että puolustin merkinnän säilyttämistä ainoana sekä ensimmäisessä käsittelyssä joulukuussa, että nyt toukokuussa. Kirjoitinkin asiasta mielipiteen josta kuvion kaikki vaiheet ilmenevät, mutta sitä ei ole vieläkään julkaistu, joten laitan sen tänne. Itse juttu on poistettu lehden sivuilta. 

Vaikuttaa jo oireelliselta tämä, ettei julkaista. Kirjoitin virkamiespäätöksenä tehdystä pakkausmerkintäratkaisusta jo viime marraskuussa Turun Sanomiin, ei julkaistu. Turun Vasemmistoliiton Uusi Päivä sentään julkaisi juttuni helmikuussa




Tämä on kolmas tai neljäs mielipiteeni puolen vuoden sisään, jota Turun Sanomat ei julkaise. Outoa, aiemmin olen saanut nopsaan läpi kaiken, olen kirjoittanut jotain neljä viis kertaa vuodessa sinne. Vaalien läheisyys vaikuttanee, ehkä mielipideosastolla on joku uus töissä. Joka tapauksessa todella turhauttavaa, työtä ja paneutumista menee hukkaan. 


*****
Ruotsalaisten haastaminen turkulaisilla eväillä vaikeutui turhaan


Turun Sanomat uutisoi 6.5. Jukka Vehmasen kirjoittamassa jutussa Turun elintarvikeviranomaisen päätöksestä velvoittaa Kavli Oy poistamaan Turussa valmistettavista Planti-tuotteistaan merkinnät maidottomuudesta. Juttu kaipaa tarkennusta. Asia oli tosiaan elintarvikeasioista vastaavan Turun rakennus- ja lupalautakunnan käsittelyssä ensimmäisen kerran viime joulukuussa, jolloin Kavli teki oikaisuvaatimuksen ohi lautakunnan tehdystä pakkausmerkintäpäätöksestä. 


Puolsin silloin oikaisuvaatimusta perustuen  EUn kilpailulainsäädäntöön, joka suhtautuu kriittisesti samankaltaisten tuotteiden erilaiseen kohteluun. Ruotsalaisen Oatlyn maidottomuuteen perustuvaa menestystarinaa on vaikea haastaa turkulaisilla eväillä, jos viranomaisten tukea ei saa. Esitys ei ikävä kyllä saanut kannatusta. Tätä ei mainittu jutussa. 


Kavlin valitus hallinto- oikeuteen oli meillä käsittelyssä torstaina 6.5.; esitin jälleen valituksen puoltamista. Kannatusta ei jostain syystä tullut tälläkään kertaa. On selvää, että kun elintarviketeollisuuden työpaikkoja on Turusta vähennetty, Plantin tuotteiden tuki on samalla tuki täkäläisille elintarviketyöntekijöille. 


Kynnystä vegaanisten tuotteiden ostamiseen pitäisi madaltaa, ei nostaa. Tämä on tietenkin sekä ilmasto- että eläinoikeuspoliittinen kysymys.


Eva-Liisa Raekallio


Turun rakennus- ja lupalautakunnan jäsen (vas.)

tiistai 18. toukokuuta 2021

 Nyt ne ovat täällä ja justiinsa jaossakin: Vipun upeat, kierrätyspaperille painetut vaaliesitteet!!!





Puhun viikon päästä tiistaina Saaristomeren mikromuovipommista Vs-Vassin ympäristöjaoksen tilaisuudessa. 

https://viherpunainen.blogspot.com/2021/05/saaristomeren-tila-tanaan-milta.html

Vipu järjesti elokuussa 2018 retken Saaristomeren tutkimuslaitokselle Seiliin. Tarkoituksena oli kuulla heidän mikromuovitutkimuksestaan. Todella hyvä, informatiivinen ja kiinnostava reissu, meillä oli kivaa! Laivana oli ihana Raision pinskujen Aina. Sen kannelta oli hauskaa katsella kauniita maisemia, kuten kuvasta näkyy. Tässä tunnelmia.

https://viherpunainen.blogspot.com/2018/09/vipun-saaristomeripurjehdus-26.html



maanantai 17. toukokuuta 2021

Nyt alkaa sämpylänleipomisen toiseksi kivoin vaihe; taikinankohotus. Aikamoista, että tämmösestä mötikästä valmistuu maukkaita sämpylöitä.



Vastasin just tähän Kulttuuritoimitus- lehden kulttuurikyselyyn. Alla kysymykset ja vastaukseni, ei tiedä julkaistaanko niitä lehdessä kun poimivat parhaat vastaukset lehteen. 

https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/kohti-vaaleja/kohti-vaaleja-4-turku-toivoo-uutta-konserttitaloa-seka-lisaa-tyotiloja-taiteilijoille-ja-bandeille/


Mikä tai mitkä kulttuurin alat tarvitsisivat enemmän julkista tukea Turussa? Mistä voisi karsia?


Lähikirjastoja on lakkautettu ja muutettu omatoimikirjastoiksi säästösyistä, vedoten digitalisaatioon. Kirjasto on kuitenkin myös tasa-arvokysymys; vähävarainen, jolla ei ole varaa laitteeseen, kärsii digihuumassa. Kirjastot siis ykköseksi minulla, hommasin esim. lakkautetun TYYn kirjaston kirjoja Martin Kulttuuriolohuoneen kirjastoon, jotta pysyvät lukukäytössä. Turun pitää saada pysyvät työskentelytilat taiteilijoille; tällä hetkellä taiteilijoita uhkaa lähtö niin Ylioppilasteatterista kuin Barkeristakin. Kriisi on ratkaistava heti. Pienteatterit tarvitsevat myös tukea, korona on kurittanut koko kulttuuritoimea raskaasti joten kaikki on korjattava, en karsisi mistään. Suhtautuminen kulttuuriin todentuu myös muilla sektoreilla, olen Turun rakennus- ja lupalautakunnan jäsen, ja esitin tämän vuoden huhtikuussa Kastun uniikkien taiteilijatalojen säilyttämistä, kun päätettiin purkuluvasta. Purkaminen voitti lopulta 8-5, eli Turku haaskaa mahdollisuutensa taiteilijoiden asuin- ja työskentelytilojen kunnostamiseen, kun tiloista on muutenkin huutava pula. 


Yli kolmannes kuntien kulttuurimäärärahoista kohdistuu kirjastotoimeen. Millainen voisi olla 2020-luvun kirjasto? Miten kirjastoja pitäisi kehittää tulevina vuosina?


Kirjastojen tehtävä on nähdäkseni tiedon tasa-arvoinen ja sitä lisäävä jakaminen. Se voi joillekin myös olla päivän ainoa kohtaaminen. Kirjastotyöntekijöiden osaamista ja ammattitaitoa ei saa enää vähätellä. Kirjastojen pitää olla mukana digikehityksessä tarjoten myös e-kirjoja, mutta niiden lukumäärää ei pidä enää vähentää tai kirjastopalveluja muuten heikentää, kuten Turussa mutta myös Liedossa on tapahtunut. Liedon kirjastoautotoiminta lopetettiin säästösyistä, vaikka myöhemmin ilmeni kuntatalouden olevan siellä reippaasti ylijäämäinen, eikä kirjastoautoa olisi tarvinnut lakkauttaa. Kirjastotoimea, kuten koko kulttuuritoimea on kehitettävä viisaasti, perustehtävä ja sitä käyttävät ihmiset edellä.


Millä tavoilla Turun kulttuurielämä ja kulttuurin tekijät ovat kärsineet korona-ajasta? Miten vahingot pitäisi korjata?


Pääsylipputulojen romahtaminen tietysti näkyy kaikessa. Mukana on paljon inhimillistä hätää työttömyyden seurausten myötä. Kulttuuriala tarvitseekin lähivuosina paljon taloudellista tukea selvitäkseen, ei leikkauksia. Valtion kassakirstua pitäisi kasvattaa pääomaverotuksen progressiolla, nykyinen tasaveromalli päästää ne helpolla, joilla olisi parhaat mahdollisuudet osallistua kulttuurinkin tukemiseen. Valtionosuusjärjestelmän parantaminen niin, että se ohjaisi kuntia panostamaan kulttuuritoimeen aidosti, rakennushankkeiden pohjattoman kaivon sijaan, hyödyttäisi Turun tapauksessa paljon. Kuntaverotuksessa kuntaveroa pitäisi maksaa myös pääomatuloista, ei vain ansiotuloista, oleellista on verotulojen oikeudenmukainen kohdentaminen. Huolehtisin kaupunginvaltuutettuna verotuksen oikeudenmukaisuudesta, sekä resurssien viisaasta kohdentamisesta.


Mitkä ovat tärkeimmät kulttuuriin liittyvät kysymykset Turussa alkavalla vaalikaudella? Mainitse 3–5 esimerkkiä.


1. Lähikirjastojen lisääminen 2. Pysyvät tilat taiteelle 3. Pienteatterien tuki 4. Kulttuuritoimijoiden avustusten yleinen korottaminen 5. Kohdennettu tuki työttömille ammattilaisille


Viimeiseksi sai sanoa jotain kulttuurista.


Turun on vihdoin oltava aito kulttuuripääkaupunki tekojensa, ei tyhjän puheen ansiosta.

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Tuomiokirkkopuiston terassi avautui eilen. Rakennus- ja lupalautakunta päätti 22.4., että terassi on paikallaan ainakin viisi kesää tästedes. Esitin lupaa vain täksi kesäksi ja asiakaspaikkojen rajaamista viiteensataan haetun 800-1000 paikan sijaan, ei tullut kannatusta. Tällaisiakaan tunnelmia ei enää paikalta saa. Alla ote rapsastani. 

Tuomionkirkon rauhaisaa maisemaa kesällä 2018

Sibeliusmuseon ruusupensaita

Turun Sanomien jutusta sai käsityksen, että vihreiden palautusesitys olisi perustunut museon kritiikkiin, mutta siihen viittasi minun lisäkseni vain Laakso. Surullista, että viihtyisät ja rauhalliset tilat rajataan vain yrityksen asiakkaille vaikka niiden pitäisi olla kaikille avoimia. Mutta siis rapsa.


”Tuomiokirkkotorille esitettiin 800- paikkaista anniskeluterassia viideksi vuodeksi. Museoviranomaisten lausunto oli jo viime vuonna ollut arvoalueen terassille kriittinen, ja oli nytkin. Terassista oli viime vuonna tullut myös kritiikkiä. Minusta yrittäjille olisi pitänyt antaa aikaa lunastaa lupaukset ja katsoa asiaa syksyllä uudestaan. Historialliselle alueelle tehtävissä jutuissa on oltava tarkkana, museon lausunnossa painottui myös se, että alueen pitää olla avoinna kaikille turkulaisille ja puistossa pitäisi voida levähtää helteisenä päivänä. Nyt alue rajautuu vain yrityksen asiakkaille. 


Esitinkin museon näkökulmaan viitaten asiakaspaikkojen rajaamista viiteensataan, ja lupaa vain tämän vuoden syyskuun loppuun. Sitä ei kannatettu, mutta tehtiin palautusesitys pohjaten polkupyöräpaikkojen määrään, se hävisi 7-5. Päätin kannattaa, vaikkei se perustunutkaan historiallisen alueen  tai kaikille avoimen kaupunkitilan  vaalimiseen. Vain yrittäjän näkökulmaa ymmärrettiin, toisaalta museon kanta tuli esiin vain minun ja Laakson puheenvuoroissa ja omassa muutosesityksessäni, jätimmekin eriävät.”


Tämä on vain alkusoittoa sille mitä tuleman pitää, kun samaan maisemaan suunnitellut ”kehityshankkeet” valmistuvat. TS ei julkaissut mielipidettäni suunnitelmista, laitoin sen kaupungin pyytämiin kommentteihin ja tietty tänne. 


https://evaliisaraekallio.blogspot.com/2021/03/onko-turun-tauti-levinnyt-helsinkiin.html

perjantai 14. toukokuuta 2021

Adressi: Niittykodin toiminta turvattava!

https://www.adressit.com/niittykodin_toiminta_turvattava

Jatkosta päätetään jo ensi keskiviikkona 19.5., joten nimiä on saatava kiireesti alle!


Asunnottomuuden poistaminen on minulla vaalitavoitteiden ykkösenä. Asunnottomien kuntoutuspaikkojen lisääminen ja olemassaolon varmistaminen kuuluu siihen saumattomasti. Emme voi mennä kohti yhteiskuntaa, jossa kuntoutusasumista on vain rappeutuvissa lähiöissä tai todella kaukana keskustasta. Meidän on annettava toisillemme tilaa omalla kotikadullamme. Häiriöitä aiheuttavien asukkaiden paikka ei muutenkaan ole Niittykodissa. Fiksusti käyttäytyvillä asukkailla pitäisi olla mahdollisuus kuntoutua rauhallisessa ja viihtyisässä ympäristössä.  Turkuun tarvitaan lisää kuntoutusyksikköjä niin, ettei tulisi ahdasta. Siihen pitää olla meillä varaa.

 Ehdokasnumerot tulivat just, omani on 335!



Aika kiiru päivä. Ensin tein pojan aamupuuron, sitten luin päivän lehden huomatakseni, etteivät ole vielä julkaisseet Planti-mielipidettä (tai tiedotetta Saaristomeritilaisuudesta), purkitin eilen tehdyn ruoan, sitten tiskasin, sitten tein mokkapaloja, sitten omenasoseen ja seuraavaksi pitäis tehdä itselle pottumuusia. Tiskitkin pitäis vielä keritä...

Tiskikonetta ei oo, mut välillä sitä kaipaa.


Äsken luonnostelin Vipun jäsenkirjettä. Ja jossain vaiheessa tänään tulevat vaalinumerot!!


Ne pitää tällä kertaa laittaa itse vaalikoneisiin.



keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Vipun pitkä rauhantyö sai hienoa jatkoa rauhantyöryhmäaloitteen läpimenolla! Vipun oma ihmisoikeusaktivisti mukana Areenan Estelle- dokumentissa



Vipu sai vastikään Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton kevätpiirikokouksessa läpi aloitteensa rauhantyöryhmän perustamisesta Vasemmistoliitolle. Aloite etenee puoluehallitukseen! Todella upea juttu ja hienoa jatkoa osastomme vuosikaudet jatkuneelle rauhantyölle! 


Wellun ansiota sekin, ja merellä vietettyjen vuosien. Wellun matkapäiväkirja löytyy muuten Vipun blogista, alkaen tästä postauksesta 1.6.2015: 


https://viherpunainen.blogspot.com/2015/06/wellu-vipu-miehemme-on-jalleen-merilla.html


tiistai 11. toukokuuta 2021

Sen siitä saa kun paperilehti ei tule. Tämäkin juttu jäi digistä huomaamatta. Kuulin siitä tänään piirihallituksen kokouksessa, jossa kerroin päätöksen mahdollisista seurauksista myös elintarviketyöläisten kannalta. 

Ihan kiva, ettei toimittaja tehnyt taustatyötään kunnolla :( Jutussa ei mainita sitä, että tein joulukuussa puoltoesityksen Kavlin oikaisuvaatimukseen, vaikka asia luki ihan selvästi pöytäkirjassa 


Kirjoitin just äsken julkisen vastineen TSn mielipidepalstalle, jossa päätöksenteon vaiheet tulevat esille, ja myös se, miksi tein esitykset molemmilla kerroilla. Ilmasto- ja eläinoikeuspoliittinen näkökulma, kuten elintarviketyöläistenkin näkökulma mielestäni unohtuivat päätöksessä. Saa nähdä julkaistaanko, kirjoitin lehteen  jo ympäristöterveyspäällikön marraskuisesta virkamiespäätöksestä, ei julkaistu. Onneksi Turun Vasemmistoliiton Uusi Päivä julkaisi.


Erityisesti risoo kun näitä tulee muutenkin huonona päivänä. Tänään on vähän kaikki menny pieleen, alkaen siitä kun jaoin Saaristomeri- tapahtuman yhteen faceryhmään, ja se poistettiin koska oli tehty Vs-Vassin ryhmälle. Faceryhmä johon sen jaoin, on poliittisesti sitoutumaton, mut en hoksannu miten oisin voinu piirin ympäristöjaoksen tilaisuutta laittaa mainitsematta puoluetta. Onhan se nyt kamalaa jos ihmiset saisivat tietää, miten lainsäädäntö menee ja luonnonsuojelua sen kautta edistetään. Puolueethan sitä nimenomaan tekevät.


https://www.ts.fi/uutiset/talous/5303045/Turku+ja+Kavli+kiistelevat+pakkauksista++edennyt+oikeuteen+asti



Tämmöstä tulossa, minäkin mukana!

Saaristomeren tila tänään- Miltä tulevaisuus näyttää?




Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan tiistaina 25.5. klo 18 Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton ympäristöjaoksen etätilaisuuteen siitä, miten Saaristomeri voi tällä hetkellä, ja miltä sen tulevaisuus näyttää.


Rehevöitymistä ei ole saatu kuriin. Näkymätön uhka mikromuovien ja kemikaalien muodossa on jäänyt paljolti rehevöitymisen torjunnan varjoon. Myös ilmastonmuutoksen myötä voimistuvat talvisateet vaikeuttavat Saaristomeren elpymistä. 


Ongelmista ja ratkaisuista keskustelemassa Varsinais-Suomen ELY- keskuksen johtava asiantuntija Janne Suomela ulkopuolisena asiantuntijana, sekä Suomen Luonnonsuojeluliiton edustaja EUn kemikaalilainsäädäntöä valmistelevassa kemikaalineuvottelukunnassa ja Turun ympäristönsuojeluviranomaisena toimivan rakennus- ja lupalautakunnan jäsen Eva-Liisa Raekallio.


Tilaisuus pidetään Teams- alustalla. Ilmoittauduthan etukäteen osoitteeseen 

eva-liisa.raekallio(at)turku.fi viimeistään sunnuntaina 23.5. saadaksesi osallistumislinkin.


Tervetuloa!


Järj. Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton ympäristöjaos

maanantai 10. toukokuuta 2021

Vipulaiset kävivät tänään antamassa yhdessä vahvan viestin siitä, että Turussa tarvitaan #TilaaTaiteelle! Olemme tehneet myös vaalilupaukset aiheesta. Samalla mustakin otettiin kuva. 

Jos on ollut tosi vahvasti mukana koulutuspoliittisessa aktivismissa, tehnyt valtavasti töitä sivistyksen ihanteen ja akateemisen vapauden hyväksi niinkuin minä, ei voi kuin olla todella pettynyt hallituksen päätökseen leikata tieteen rahoitusta 35 miljoonaa, keinona valtiontalouden tasapainottamiseen. Yliopistot ovat kärsineet todella paljon näiden reilun yhdentoista vuoden aikana, mitä yliopistojen rahoituksen murentanut ja ne yritysrahan sattumanvaraisuudelle ja tieteenalojen ranking- listoille alistanut yliopistolaki on ollut voimassa. Rahaa olisi valtion kirstuun saatu mm. pääomaverotusta oikeudenmukaistamalla.

Ympäristöihmisenä en voi myöskään kuin surkutella, miten turpeelle löytyy kymmeniä miljoonia, kun samaan aikaan vaikeutetaan yliopistojen ennestäänkin surkeaa rahatilannetta. Siinä missä muukin yhteiskunta, myös yliopistot tarvitsevat valtiovallan varauksetonta tukea koronapandemian talouskurimuksesta selviytymiseen. Epävarman yritysrahan varaan ei yliopistoilla voitu laskea ennen koronaakaan, vaikka yrityksiä mainostettiinkin yliopistojen pelastajina..Toisaalta mietin yliopisto-opiskelijoiden (ja muidenkin) uupumista koronan takia. Miten tärkeä viesti korkeimmalta ministerijohdolta olisikaan, jos suoritusvaatimuksista joustettaisiin, jos Kela velvoitettaisiin joustoihin. 

Jatkoa keskiviikkoiltana: Tässä Hesarin jutussa tarkemmin. 

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007974433.html

Uskon tiedeleikkausten johtavat siihen, että esim, humanististen alojen ja kasvatustieteiden ahdinko syvenee entisestään. Niiden on paljon vaikeampaa osoittaa helposti mitattavia ja rahoittajien arvostamia tuloksia tutkimuksestaan verrattuna esim. lääke- ja kauppatieteisiin. Hirvittävän lyhytnäköistä ja surettaa, että löydän nykytilanteesta yhteneviä piirteitä edellisen hallituksen aikaisiin päätöksiin, ja tähän nelisen vuotta sitten julkaistuun tekstiini humanistisen yliopistokoulutuksen syvistä vaikeuksista.

http://www.attac.fi/julkaisut/hiekanjyvat/hiekanjyvat-1-2017/hallitus-kaupallistaa-yliopistokoulutusta


lauantai 8. toukokuuta 2021

Kivaa että Tepsi toipuu! Pirteä 4-1 voitto raumalaisista eilen. Tässä tunnelmia kun oltiin lautakunnan kanssa ottelua katsomassa talvella 2018.






perjantai 7. toukokuuta 2021

 

 

Mukana! #TilaaTaiteelle

Sitoutuneet ehdokkaat julkistettiin tänään. Tämmöisen lausahduksen laitoin vaalilupaukseen:

"Turun pitää vihdoin olla aito kulttuuripääkaupunki tekojensa, ei tyhjän puheen ansiosta.”

torstai 6. toukokuuta 2021

Raportti rakennus- ja lupalautakunnan kokouksesta 6.5.


Puhututti esityslistan ulkopuolelta tietysti Telakkarannan onnettomuus,  odotamme virallista selvitystä. Ihan hirveää. Alue on pilalla ja sitten tällaista.


Esityslista-asioina oli mm. Kakolanrinteen kaivamista, puunkaatoa Yli-Maariasta, Pursiseuran terassimuutosta, jatkoa joulukuiseen ”maidotonta vegaanista tuotetta ei saa sanoa maidottomaksi”- keissiin, ja Turun hallinto- oikeuden tuomio lautakunnan päätöksestä koskien Hotelli Seurahuoneen terassia.


Kakolanrinteen kaivuuta olemme käsitelleet ennenkin, en just muista päivämäärää. Voin kaivaa sen, mutta viemäröintilupa oli annettu viranhaltijapäätöksenä kuulematta Museokeskusta. Pyysin asiasta silloin selvitystä, jota ei koskaan tullut. Nyt sanottiin, että museon lausunto on tätä uutta hanketta puoltava, mutta emme voineet todentaa sitä itse koska lausunto puuttui matskuistamme. Pyysinkin luvan pöydälle, jotta ehdimme saada museon lausunnon itse. Se jaettiinkin sitten Teams- näytölle, ja totta, puoltava oli. 


Se vaan, että lausunnossa todettiin että  ”kaivettava rinnealue on enää Linnankadun osalta muinaismuistoaluetta, ja tässä kohtaa alue on arvioitu tuhoutuneeksi runsaan kunnallistekniikan vuoksi. Tämä ei poista muinaismuistolain velvoitetta ilmoittaa muinaismuistoista.”Eli koska on jo tuhottu (ja tehty ilman museon kuulemista), siksi ei vastusteta. Vihreiltä tuli toivomus muuttaa lupaehtoja niin, että louhinta tehtäisiin erityisellä huolella. Kannatin, mutta ei luvattu muuttaa lupaehtoja. Pöytäämisesitystäni kannatettiin, keskustelussa painottui se, etteivät naapuritkaan tienneet perusteluista uudelle viemärihankkeelle. Ihme haphasardimeininkiä. Ja vielä joku sanoo, että Turussa rakennetaan asukkaita huomioiden. 


Kysyin tarkempia tietoja Yli-Maarian puiden heikosta kunnosta, ei tullut. En keksinyt perustetta esittää maisematyöluvan hylkäystä. Jo myönnetyissä luvissa oli Turun Pursiseuran terassin muutos, kiinnosti miten muutokset on toteutettu, onhan kyseessä perinnekohde. Selvitys luvattiin toimittaa. 


Puolustin viime joulukuussa Turussa valmistettavien vegaanisten  Planti- tuotteiden pakkausmerkintöjä, että niissä saa lukea maidoton, ja saa olla tuotenimiö kuten Oat Latte. Kirjoitin tästä helmikuun Uusi Päivä- lehdessä. Kannatusta ei ikävä kyllä tullut silloin, eikä nytkään. Emoyritys Kavli oli valittanut lautakunnan pakkausmerkintöjen poistamista vaativasta päätöksestä Turun hallinto- oikeuteen, ja meillä oli tänään käsittelyssä oma lausuntomme hallinto- oikeudelle. 


Pohjaesitys hylkäsi valituksen, esitin joulukuisen esitykseni vähän muotoiltuna, puolsin valitusta. Kannatusta ei tullut nytkään, harmi. Elintarvikeviranomaisen suhtautuminen vegaanisiin tuotteisiin eroaa kuin yö päivästä Suomen ja Ruotsin välillä, meidän tappioksemme. Kavlilla olisi perusteita viedä asia vielä korkeampaan oikeusasteeseen, ja jutun voittamiseen.


Hotellin terassi oli meillä helmikuussa 2019, sain sen 5.2. kokouksessa pöydälle ja seuraavassa kokouksessa esitin terassiluvan palauttamista. Ikävä kyllä ei tullut kannatusta, asukkaiden puolella oleminen todentui virallisestikin oikeaksi ratkaisuksi näin pari vuotta myöhemmin, kun hallinto-oikeus tuomitsi lautakunnan päätöksen laittomaksi.

Tämä ”vegaanisissa tuotteissa ei saa lukea maidoton”- keissi sai tänään jatkoa Turun rakennus- ja lupalautakunnassa. Kavli oli valittanut Turun hallinto-oikeuteen lautakunnan joulukuisesta päätöksestä, ja tänään meillä oli käsittelyssä lautakunnan lausunto valituksesta. Mä puolustin pakkausmerkintöjä silloin ainoana. 

Valitusta voi puoltaa tai hylätä, tämänpäiväinen pohjaesitys oli tietenkin lautakunnan päätöstä myötäilevä eli hylkäystä esitettiin. Tein taas saman esityksen kuin viimeksi, vähän mukailtuna mutta kannatusta ei ikävä kyllä tullut nytkään ja turha rahanmeno periaatteellisessa kysymyksessä on aika varmaa. Ellei Kavli sitten valita korkeampaan oikeusasteeseen, pitää kysyä. Perusteita heillä kyllä olisi. Laitan linkin kokouspöytäkirjaan kun se tulee. Ei ollut itsestäänselvää, että esitystäni edes kirjattiin.


https://ah.turku.fi/rlupalk/2021/05060091/4372475.htm

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

 Tässä vaalikuvani, jossa mukana Facebookin kuvakehykset!





Jihuu, Ylen vaalikone täytetty :)


Mikä helpotus. Täyttelin Ylen osalta jo niin kauan sitten, etten muistanut miksi muistutteli täyttämään vielä. Yhteistyökumppaneiden kysymykset puuttuivat vielä. Viisikymmentä kysymystä kaikkineen...Sanomassa oli kai lähemmäs sata, ainakin tuntui että ne jatkuivat ja jatkuivat.


Oon täyttänyt Ylen, Sanoman, OAJn, Eläinpoliittisen, Nuorten ja Iltalehden vaalikoneet nyt ainakin. TS vielä ja sitten alkaa olemaan kaikki.

tiistai 4. toukokuuta 2021

Tänä keväänä tuli kahdeksan vuotta ekasta järkkäämästäni Vipun vegekurssista. Tunnelmiakin löytyi blogistamme!


Aloin ideoimaan niitä heti aktiiviaikani alussa. Laitoin vegekurssit mukaan myös sitoumukseeni vastuullisista kuntahankinnoista, kuten esim. myös mitä sain aikaan reilun kahvin kanssa TYYn ravintolavaliokunnassa. Karut kokemukseni sieltä ja (myös) vegaaneja kohtaan vallinneesta asenteellisuudesta tekivät päätöksestä saada vegekurssit Vipulle tosi helpon, muitakin periaatteellisia ja eläinrakkaita ihmisiä meillä :) Kursseja on toteutettu yhteistyössä. 


Tosi palkitsevaa on aina ollut nähdä iloista porukkaa kursseilla, ihmiset saivat ehkä jotain vinkkiä kotikokkailuihin ja jos eivät ennestään tienneet vegaanisen purtavan herkullisuudesta, kurssin jälkeen ainakin tiesivät :)


Suurkiitos kuuluu tietenkin pitkäaikaiselle vegekokillemme Jari Kärkkäiselle, joka taisi jo silloin olla Turun Animalian kantavia voimia. Eivät meidänkään kurssimme olisi toimineet ilman häntä.


https://viherpunainen.blogspot.com/2013/03/viime-lauantaina-9.html


 Facebook muistutti tänään nuorisolautakunta-aikojen kolumnista, se on vieläkin ajankohtainen.