Toimitin ja juonsin toukokuussa 2019 Radio Robin Hoodille kolmeosaisen, asiantuntijavetoisen ohjelman ”EUn yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka-Suomi toimijana vai tottelijana.”
Attacin puheenjohtajana ollessani ideoin, järjestin ja suureksi osaksi juonsinkin kaksi keskustelusarjaa Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin. Ensin Valtapuhe-sarjan tuomaan puheen rakenteita näkyviksi, sekä verotuskysymyksiin keskittyvän sarjan ”Verotus, eläkeyhtiöt ja yritysten yhteiskuntavastuu- Mitä Carunan verosuunnittelusta voi oppia?” Keskustelutilaisuuksia videoitiin Attacin Maailmantalous- youtubekanavalle, ne poimintoina tässä.
Olin myös Attacin yhteyshenkilönä taiteilijoiden ja järjestöjen yhteisessä, ilmastonmuutokseen taiteen kautta vastauksia etsivässä Ilmastokanava-hankkeessa. Keskusteluistani runoilija Eino Santasen kanssa syntyi runojen lisäksi videoita ja blogikirjoituksia Ilmastokanavan sivuille, niistä tässä myös esimerkki.
Olen ollut mukana Radio Robin Hoodin Vasen Suora- radio-ohjelmassa kahdesti, ensin puhumassa Turun toriparkista, toisella kertaa ympäristönsuojelun jo edesmenneen suurmiehen Pertti Sundqvistin kanssa. Pohdimme miten käy ympäristön Turussa, kun myös ympäristöluvat ulkoistettiin virkamiehille tammikuussa 2018. Näin siitä huolimatta, että esitin päätösvallan säilyttämistä meillä, kuntalaisia edustavilla luottamushenkilöillä. Haastattelin samassa ohjelmassa turkulaisia eduskunnan 2018 hyväksymän, EUn ja Kanadan välisen vapaakauppasopimuksen seurauksista ympäristölle. Esim. Suomen kaivostoimintaan sillä on arvaamattomia vaikutuksia. Haastattelin järjestäjiä ja osallistujia SAKn Vapaiden valtakunta- tapahtumassa viime eduskuntavaalien alla, sekin mukana. Toriparkista järjestettiin vielä erillinen podcastkeskustelu. Kaikki koottuna tässä!
EUn yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka-Suomi toimijana vai tottelijana?
http://www.radiorobinhood.fi/projektit.php?proj=euhanke2019.txt
Attacin Valtapuhe-sarja 1. Poliittisen puheavaruuden dynamiikat
Valtapuhesarja 2. osat 1-3 Suomalainen kestävyysvajekeskustelu ja korkeakoulupolitiikka
Valtapuhesarja 3. Kestävyysvajekeskustelua uudella otteella
Verotus, eläkeyhtiöt ja yritysten yhteiskuntavastuu: Mitä Carunan verosuunnittelusta voi oppia?
Ilmastokanavan ensitreffit runoilija Eino Santasen kanssa
Vasen Suora 3.4.2018: Turun toriparkin taustoja
Tunnelmia SAKn Vapaiden valtakunta- ohjelmasta maaliskuulta 2019
Vasen Suora 26.6.2018: Miten toteutuu ympäristön etu nykymuotoisessa päätöksentekokulttuurissa?
https://www.mixcloud.com/RadioRobinHood/vasen-suora-2662018
Vasen Suora 11.6.2019: Toriparkki: Monitahoinen murheenkryyni
https://soundcloud.com/user-137668327/toriparkki-monitahoinen-murheenkryyni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti