Tämä vuosi on nyt ensimmäinen vuosikausiin, kun en ole mukana Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallituksessa. Ehdin olla siellä yksitoista peräkkäistä vuotta, aina vuodesta 2014 lähtien. En kuitenkaan ollut edes ehdolla nyt tammikuussa aloittaneeseen piirihallitukseen. Mietin tosi pitkään asiaa, mutta viimeksi kulunut vuosi piirihallituksessa oli ehdokkaiden ja jäsenjärjestöjen erottamisineen niin vaikea, että se kieltämättä helpotti päätöstä. 

Piirihallituksessa oli jo pidempään ollut aika hankalaa tuoda esiin politiikan sisältöihin tai peruspalvelujen leikkauksiin liittyviä kysymyksiä, muut tuntuivat suosivan kevyempää sisältöä, eikä piirihallituksen roolia haluttu kasvattaa niin, että olisimme voineet osallistua keskusteluun esimerkiksi paikallis- tai valtakunnanpolitiikan päätöksistä ja linjoista. Viimeisimmän vuoden aikana kuitenkin keskustelu ehdokkuuksien estämisestä ja siihen liittyvä päätöksenteko meni sellaiseksi, että jäimme parin muun kanssa totaaliseen vähemmistöön, kun emme halunneet pudottaa kuntapalvelujen leikkauksia vastustaneita Asukkaiden Turku- listan jäseniä pois puolueen aluevaaliehdokkuudesta. He olivat vielä siinä vaiheessa puolueen jäseniä, mutta olivat eri mieltä uusista, leikkaukset hyväksyvistä linjauksista, eivätkä toisaalta hyväksyneet Johannes Yrttiahon ja Elina Sandelinin pudottamista kuntavaalien ehdokaslistalta. 

Piirihallitus päätyi lopulta erottamaan kyseiset AT- listalla olleet piirihallituksen jäsenet, ja asettui yleensäkin Turun kunnallisjärjestön kannalle asiassa. Minä puolustin ehdokkaiden jäämistä piirihallitukseen. Sen jälkeen oltiin tavallaan takaisin siinä, mistä oltiin lähdetty. Mietin vielä viime keväänä, että pystyn kyllä ihan hyvin toimimaan piirihallituksessa kaiken jälkeen, ja pidin jäämistä hyvin tärkeänäkin. Sitten kuitenkin tehtiin päätös, jonka jälkeen tilanne muuttui.

Piirihallituksen kokouksiin oli päässyt osallistumaan myös etänä, ja pienen lapsen äitinä se oli minusta loistava juttu. Sitä mahdollisuutta on käyttänyt aktiivisesti myös toinen maakunnan kansanedustajista, Yrttiaho. Viime keväänä tuli esitys, että piirihallituksen kokoukset järjestetään tästedes ainoastaan läsnäolokokouksina, eli etäosallistuminen poistetaan käytöstä. Esitin, että etäosallistuminen olisi edelleen mahdollista sekä piirihallituksen varsinaisille ja varajäsenille. Perustelin sitä sillä, että piirihallituksessa oli useampia pienten lasten vanhempia joille etäkokoustaminen on tärkeä vaihtoehto. Esitys kaatui äänin 11-3. Eli minunkaan osallistumiseni ei enää ollut toivottavaa. Sen jälkeen päätös piirihallituksen jättämisestä ainakin toistaiseksi kävi helpommaksi. Aikamoinen muutoshan tämä on ollut...

 Palestiina- aiheista elokuvaa myös Turussa!

-Ensi-ilta 30. tammikuuta

29. tammikuuta 2024. Palestiinan Punainen Puolikuu saa sydäntäsärkevän hätäpuhelun kuusivuotiaalta Hind Rajabilta, joka on loukussa tulituksen kohteeksi joutuneessa autossa Gazassa. Alkaa epätoivoinen pelastusoperaatio, jonka aikana yhdistyksen työntekijät tekevät kaikkensa saadakseen tytön turvaan. Kaouther Ben Hania, jonka edellinen elokuva Neljä tytärtä oli ehdolla parhaan dokumenttielokuvan sarjassa vuoden 2024 Oscareissa, sekoittaa jälleen faktaa ja fiktiota hätkähdyttävällä tavalla. Hind Rajabin äänessä kuultavat hätäpuhelut ovat aitoja äänitteitä, mikä tuo Gazan alueen humanitaarisen kriisin järkyttävällä tavalla katsojan iholle.

No niin. Vuosi on maailmanpolitiikan osalta kyllä alkanut todella hurjana. Mitä siitä voisi kirjoittaa…Ei melkein päivääkään ilman uutista jälleen uudesta aluevaltausideasta tai uudesta murhasta keskellä kirkasta päivää…Ja nyt puhutaan Yhdysvalloista. Eurooppa puolestaan on tällä hetkellä aluelaajennuksia hamuavien johtajien puristuksessa, tilanne ei paljonkaan eroa 1930- luvun lopusta. Ja on valtavan turhauttavaa, miten johtajien aika ja energia menee territoriotaisteluihin tilanteessa, jossa sama aika ja energia (ja raha) pitäisi ehdottomasti käyttää ilmastonmuutoksen vastaisiin ponnisteluihin…Ihmiset vaan eivät tunnu osaavan kehittyä lajina, vaan pohjimmiltaan toimitaan samojen reviiri-impulssien varassa kuin tuhansia vuosia sitten.

Suomen kannalta tilanne on hyvin epävakaa, eikä vähiten siksi että olemme entisestään lisänneet riippuvuuttamme Yhdysvalloista päättämällä ulkoistaa sekä vaalidatan käsittely ja OmaKanta- tiedot amerikkalaiseen pilvipalvelimeen. Päätökset on tehty ilman minkäänlaista julkista keskustelua, joka toki on maan tapa täällä. Joku päätöksestä kuitenkin hyötyy. Vaalidatan siirtoa ainakin on perusteltu säästöillä, mutta kyse on valtiontalouden saralla pennosista. Todellinen syy lienee muualla. Kun Yhdysvalloissa Minnesotan osavaltiolle todettiin, että ICE- operaatiot alueella keskeytetään vastineeksi vaalidatan siirrosta, kyllä ihmetyttää miksi Suomessa asiasta on vaan tehty päätös noin vaan. Hyvin toimiva systeemi muutetaan tuosta vaan.

Mitä seuraavat kuukaudet tai vuodet tuovat tullessaan, kukaan ei tiedä varmaksi. Siltä kuitenkin näyttää, ettei historiasta pystytä oppimaan, samat tilanteet ja kehityskulut toistuvat. Aika muuttuu, ihmisen perusluonne ei.

 Hyvää Joulua!

Suomeen on viimeisen kymmenen vuoden aikana rakennettu paljon uusia ja ahtaita asuinalueita, Ylen juttu aiheesta on hyvin tehty. Samalla on eletty sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion aktiivisen purkamisen aikaa, joka on huonoin mahdollinen yhtälö. Rakennus- ja lupalautakunnassa oli vain pari tyyppiä minun lisäkseni, joitain vihreitä ja yksi fiksu perussuomalainen,jotka toivoivat vaihtoehtoja juuri tällaiselle ahtaalle ja raskaalle yksiörakentamiselle ja teimme myös esityksiä. Meitä ei kuunneltu, kokoomuksen, demareiden ja keskustan kanta voitti aina toisen vassariedustajan tuella. Yhteistyö ei merkinnyt mitään, ellei sitä tehty kokoomuksen ehdoilla.

https://yle.fi/a/74-20200031

Niin kauan tarvitaan vetoomuksia ja miekkareita, kunnes turkistarhaus saadaan kiellettyä. Kiitos Animalian aktiiveille, että pidätte sitkeästi asiaa esillä! Tässä pistän nimeä alle turkistarhauksen vastaiseen vetoomukseen.

Kun tänä perjantaina on sekä Älä osta mitään- päivä ja turkiton perjantai, mietin taas miten tärkeää olisi rakentaa yhteiskunta niin, että myös pienituloisilla olisi varaa kestäviin tuotteisiin. Pidin aihetta esillä myös silloin, kun olin v. 2018 Attacin puheenjohtajana ja kansalaisjärjestömme yhteyshenkilönä mukana Ilmastokanava- hankkeessa. Sen tavoitteena oli keksiä kansalaisjärjestöjen ja taiteilijoiden yhteisiä keinoja ilmastonmuutosta vastaan. Olin hankkeen pohjalta mukana eri keskusteluissa, joista yksi löytyy täältä oman blogin videoista, kirjoitin myös Ilmastokanavan blogiin kulmana juuri silloin ajankohtainen CETA- vapaakauppasopimus.

Totean  Ilmastokanavan blogissa mm. näin: "Eettisten ja kestävästi tuotettujen tuotteiden pitäisi olla hinnaltaan sellaisia että kaikki, pienituloisimmatkin, voisivat niitä ostaa. Valinnan on oltava helppo ja vaivaton. Tässä vaaditaan poliittista tahtoa joka lähtisi Suomessa valtiotasolta; valtion pitää tukea kestävää tuotantoa, jotta tuotteiden hinta saadaan alas ja kaikille mahdolliseksi." Ilmastokanavan sivulta blogia ei enää löydy, onneksi kirjoitin sen aikoinaan toiseenkin blogiin, tässä koko teksti vielä kertaalleen. 

Vapaakaupan ja ilmastonmuutoksen vaikea yhtälö

- pohdintoja Ilmastokanavan elokuun teemasta

Suomen eduskunta hyväksyi keskiviikkona 16.5.2018 EU:n ja Kanadan välisen laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen (CETA) äänin 141-42. Sopimusta tukivat paitsi hallituspuolueiden edustajat, myös kaikki läsnäolleet SDP:n, RKP:n, KD:n ja Liike Nytin edustajat. Vapaakauppasopimusta vastaan äänestivät kaikki Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Perussuomalaisten läsnäolleet edustajat. CETA astuu voimaan, kun kaikki EUn jäsenmaat ovat sen hyväksyneet.

Teimme Attacissa valtavasti työtä sopimuksen hyväksymistä vastaan, olemme aina toimineet vapaakauppaa vastaan. CETA-sopimuksen tavoitteena on mm. osapuolten välisen tavarakaupan, palvelukaupan ja sijoitusten vapauttaminen ja helpottaminen, kilpailun edistäminen, maailmankaupan harmonisen kehityksen ja laajentumisen edistäminen poistamalla kaupan esteitä ja luomalla kasvaville sijoitusvirroille suotuisat olosuhteet. Tämä voi kuulostaa hienolta; vapausretoriikka onkin nykyään yleisesti käytössä. CETA- sopimuksessa ja muissa suomalaisten perspektiivistä tekeillä olevissa vapaakauppasopimuksissa on kuitenkin kyse vuosituhansia vanhojen, globaalia epätasa-arvoa ruokkivien ja sitä ylläpitävien rakenteiden uusintamisesta. Yksille harvoille vapaakauppa merkitseekin lisääntyvää vaurautta,  suurimmalle osalle ihmiskuntaa ja luonnolle pakkoa tuottaa kasvavia lisävoittoja omistajille.

CETAn ristiriitaiset tavoitteet

 

Periaatteenkaan tasolla kaupan esteiden purkaminen ei tarjoa vastauksia yhteen aikamme suurimmista ja vaikeimmista haasteista, ilmastonmuutoksen hillintään. Vapaakaupassa on kyse talouskasvun ja kulutuksen maksimoinnista yksityisten osakkeenomistajien, ei meidän kaikkien ja ympäristön hyödyksi.

Sopimuksessa kirjataan, että siinä edistettäisiin kestävän kehityksen tavoitetta. Tämä on ilmeisessä ristiriidassa sen kanssa, että kanadalaisilla sijoittajilla on sopimuksen tarjoaman investointisuojan (ICS, Investment Court System) perusteella mahdollisuus haastaa Suomen valtio investointituomioistuimeen, mikäli ne katsovat, että niiden oikeuksia on rikottu. CETAssa  tulleja tai sijoittajan oikeuksia koskevat pykälät ovat sitovia ja niiden rikkominen johtaa sanktiomenettelyyn.

Kestävän kehityksen edistäminen jää julistuksen tasolle. Esimerkiksi ympäristönsuojelua ja työelämäoikeuksia koskevat tavoitteet ovat hienoja, mutta niiden toimeenpanoa pitää seurata eikä tähän ole rakennettu selkeää sanktiojärjestelmää. Ympäristö-, työvoima- tai työterveys- ja työturvallisuusstandardien taso tulee väistämättä laskemaan kun lainsäädäntöä kehitetään sopimaan investointisuojan raameihin. Ilmastonmuutoksen hillintä ei tässä yhtälössä nouse keskiöön. CETA mahdollistaa suuryrityksille Suomen luonnonvarojen esteettömän hyväksikäytön, ja muodostaa vakavan uhkan pitkän taistelun jälkeen saavutetuille, työntekijän kannalta aivan oleellisille työehdoille.

Vapaakaupalla ei rakenneta kestävää yhteiskuntaa

 

Kaikkien globaalin tason toimien olisi tässä maailmantilanteessa tähdättävä ilmastonmuutoksen hillintään. Kun Suomi hyväksyi osaltaan tämän sopimuksen, sitouduimme samalla rakentamaan omaa yhteiskuntaamme tästä päämäärästä irrallisena.

CETAA markkinoitiin suomalaisille niin, että se tuo paljon uusia työpaikkoja ja suomalaisyrityksille avautuu sopimuksen myötä uusia mahdollisuuksia. Tämä näkökulma unohtaa tieten tahtoen sen, että Pohjois-Amerikassa on yhä vallalla protektionistinen kauppapolitiikka. Ulkomaisten yritysten toimintaa sikäläisellä maaperällä on usein rajoitettu lainsäädännöllä. Tämä on toisaalta maailmanhistoriassa ollut yleistä vastaperustettujen ja myös yhteiskuntaansa siirtomaakauden jälkeen kehittävien valtioiden keskuudessa. Tätä näkökulmaa ei ole suomalaisessa, vapaakauppaa käsitelleessä julkisessa keskustelussa käsitelty, jos kohta muitakaan näkökulmia. Julkinen keskustelu on ollut olematonta. Kuvaavaa ja irvokasta on, että lehdistö ja media ovat kyllä rummuttaneet soteäänestystä mutta vaienneet täysin CETAsta.

Vapaakauppa ei rakenna kestävää taloutta tai yhteiskuntaa. Verotus on tärkeimpiä keinoja tähän tavoitteeseen pääsemisessä. Ympäristöä vaarantavia ja ilmastonmuutosta kiihdyttäviä tuotteita ja hyödykkeitä olisi verotettava huomattavasti nykyistä ankarammin ja rakennettava järjestelmä, joka tukee kestävien tuotteiden tuotantoa ja kulutusta. Yhteiskuntamme toimii rahan ja sen eksponentiaalisen lisäämisen ehdoilla, olemmekin Attacissa valtavan iloisia mahdollisuudesta saada olla mukana Ilmastokanavassa ja siitä että taiteilijaparinamme on juuri runoilija Eino Santanen, joka on töissään tuonut nyky-yhteiskuntamme rahasitoutuneisuutta kriittisesti esille.

Mitä tavalliset ihmiset voivat tehdä vaikuttaakseen  vapaakaupan varjopuoliin? Mikä on valtion rooli?

 

Jotta kestävät valinnat olisivat aidosti mahdollisia, kansallisen tason olisi tuettava globaalia kehitystä. Olen sitä mieltä, etteivät maailmankaupan rakenteet muutu oikeudenmukaiseen suuntaan, ennenkuin mahdollisimman suurella ihmisjoukolla on mahdollisuus tehdä paras ratkaisu ilmastonmuutoksen hillinnän ja ympäristön kannalta. Reilun kaupan järjestelmä on oleellinen vastapaino vapaakaupalle. Tässä juuri ne arkielämän ratkaisut painavat eniten, mitä ostaa kaupasta ja millä hinnalla. 

Eettisten ja kestävästi tuotettujen tuotteiden pitäisi olla hinnaltaan sellaisia että kaikki, pienituloisimmatkin, voisivat niitä ostaa. Valinnan on oltava helppo ja vaivaton. Tässä vaaditaan poliittista tahtoa joka lähtisi Suomessa valtiotasolta; valtion pitää tukea kestävää tuotantoa, jotta tuotteiden hinta saadaan alas ja kaikille mahdolliseksi. Vedin itse Varsinais-Suomen Vasemmistoliitossa Kohti ekologista elämäntapaa- ohjelmatyötä. Ohjelmapaperissa toimme esiin juuri valtion roolia kestävän elämäntavan rakentamisessa.

Haittaverotuksen kehittäminen olisi hyvin tärkeä askel tässä. Fossiilisten polttoaineiden käyttämistä ja ydinvoimalla tuotetun sähkön käyttämistä tulisi verottaa ankarasti, samalla tarjota merkittävää taloudellista tukea toisenlaisen valinnan tekevälle yritykselle ja kunnalle. Haittaverotus ei toimi yksinään vaan vaatii rinnalleen tukevan verotusjärjestelmän. Attacilla on tällä hetkellä käynnissä oma, EUn talouspolitiikan ja ilmastonmuutoksen yhteyksiä käsittelevä hanke.

Vihreällä ja eettisellä kuluttamisella voi ja nimenomaan pitää vaikuttaa. Se on ainoa vastuullinen teko. Minusta globaalit ongelmat ovat meidän kaikkien ongelmia. Yksikään valtio ei elä kuplassa erillisenä muusta maailmasta, ei myöskään Suomi. Suomalaiset ovat itse olleet siirtomaan asemassa, ja vapaakauppa sinetöi tämän täysin.

Uusiutuva energia merkitsee huomattavaa määrää uusia työpaikkoja. Jos puhutaan vihreästä kapitalismista, voidaan nostaa esiin cleantech, joka  kasvaa jatkuvasti maailmalla. On syytä varmistaa, että teollisuudenala tuottaa työpaikkoja myös Suomeen. Toistaiseksi täällä on tyydytty pitkälti tuontivetoisuuteen, mutta tuulivoiman ja aurinkoenergian tutkimus- ja kehitystyön olisi välttämättä hyödytettävä Suomea ja suomalaisia nykyistä enemmän. Alan merkitys on tunnustettava Suomessa ja sitä on vietävä eteenpäin järkevästi ja hyvin.

Vapaakauppa on aina ollut joidenkin voitto, useimpien tappio

 

Vapaakauppa on siirtymistä ajassa taaksepäin, länsimaiden teollistumisen aikaan jolloin ympäristö- ja työturvallisuusnormit muodostivat esteen rikastumiselle eikä niitä ollut olemassakaan.  CETAn ja vielä tulossa olevien vapaakauppasopimusten hyväksyminen ajaa Suomea takaisin siirtomaan asemaan, joka meillä oli osanamme vuosisatojen ajan. Suomessa ei nähtävästi osata tai haluta olla oman taloutemme ohjaksissa. Tämä on näkynyt valtion omaisuuden myynnissä ja tytäryhtiötalouteen siirtymisenä. Nykyinen verotusjärjestelmämme suosii suuryrityksiä ja varakkaita. Poliittiset ratkaisut pitää tehdä yhteisen tulevaisuuden hyväksi, ei yksittäisten, jo valmiiksi varakkaiden toimijoiden hyväksi.

Tapasimme Einon kanssa muutaman kerran, maaliskuussa keskustelimme erityisen pitkään teosten ja projektin tematiikasta. Pidin tärkeänä että vapaakaupan historiallisuus nousisi esiin. Vapaakauppa on aina ollut joidenkin voitto, ja useimpien tappio. Jotta suunta voisi muuttua, olisi nykykehitys ensin nähtävä tätä historiallista taustaa vasten. Harvojen hyötyminen suurimman osan kustannuksella on ollut maailman laki aina, nyt olisi korkea aika löytää kestävämpi rakenne. Taiteen keinoin tämä voidaan selittää hyvin.

Toivon, että sijoittajat alkavat arvostaa pitkän tähtäimen kestävää kehitystä eivätkä vain lyhyen tähtäimen voitontavoittelua investoinneissaan. Tällä hetkellä tämä vain ei näytä todennäköiseltä, mennään suuren rahan perässä ja nähdään asiat kovin kapeasta perspektiivistä. Esimerkiksi satsaus uusiutuvien aitoon tukemiseen on satsaus tulevaisuuteen.

Samalla tavalla pitäisi rakentaa tulevaisuutta meille kaikille ja päästä irti rakenteista, joissa rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja ympäristö kärsii ihmisten lyhytnäköisyyden seurauksena. Emmekö ole oppineet mitään.

Eva-Liisa Raekallio

Attacin puheenjohtaja

http://www.attac.fi

Attac löytyy myös Facebookista ja Twitteristä

Salaattimiljonäärille on annettu Turussa paljon periksi rakennusprojektissa. Niin kovin tuttua. Tähän liittyy mielestäni myös se, että kun rakennusvalvontaan valitaan uusia työntekijöitä, valinnanteossa ovat mukana raksalautakunnan pj ja vpj. Näin silloin, kun olin itse rakennus- ja lupalautakunnassa. Kun pj-henkilöt ovat kokoomuksesta ja demareista, valituksi ei välttämättä tule henkilö, johon ko. puolueet eivät luota. 

Omana aikanani raksalautakunnassa kokoomus ja demarit siunasivat valinnat ja toisaalta myös esitykset kokouksissa. Saivat aina tuekseen puolet omasta lautakuntaryhmästäni ja joskus jonkun vihreän sekä jonkun pienemmistä ryhmistä. Jonkun verran tehtiin ihan laittomia päätöksiä, Turun hallinto-oikeuskin on näin todennut. Lautakunta ulkoisti suurimman osan omaa päätäntävaltaansa viranhaltijoille, olin ainoa joka sitä vastusti. Tämä tietty on tässäkin kuviossa pitkälti taustalla. Puhuin virkamiesten kasvaneen päätösvallan seurauksista myös Vasen Suora- podcastissa joitain vuosia sitten, se löytyy täältä blogista. Kulmana erityisesti se, miten ympäristön etu toteutuu kun viranhaltijat päättävät, eikä kuntalaisia edustavat luottamushenkilöt. Monimutkainen ja samalla kiinnostava juttu.

 https://www.hs.fi/suomi/art-2000011497936.html