Tässä alla eilen medialle lähtenyt tiedotteemme. Tämä on enimmäkseen omaa käsialaani, tällä kertaa sain hieman enemmän apuja viime kertaiseen verrattuna :)
****
TIEDOTE
Julkaisuvapaa 26.2.2013
Turun kaupunginvaltuuston hyväksymässä kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelmassa vuosille 2009-2013 on linjattu, että Turku siirtyy omassa sähkönhankinnassaan kokonaan uusiutuvista energialähteistä tuotettuun sähköön 1.1.2013 alkaen.
Usean kunnan omat energiayhtiöt ovat mukana Pyhäjoelle ydinvoimaa suunnittelevassa Fennovoima Oy:ssa, myös Turku Energia. Osakkailta odotetaan kultakin miljoonien satsauksia, mutta tällä hetkellä monet osakkaat ovat vetäytyneet hankkeesta.
Viherpunainen vasemmisto ry:n näkemyksen mukaan tilanne Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen suhteen on nyt muuttunut radikaalisti, kun Fennovoima hakee uutta yhteistyökumppania ja itse yhtiön valtioneuvostolta saama periaatepäätös ydinvoimalan rakentamiseen on hallituksessakin vastatuulessa. Olkiluodon kolmannen tuotantoyksikön valmistumisaikataulu on myös jälleen kerran venynyt.
Kuntien energiayhtiöiden ja - liikelaitosten varojen kiinnittäminen vähintään kahdeksikymmeneksi vuodeksi monin tavoin epävarmaan hankkeeseen on kuntalaisten etujen vastaista.
Vasemmistoliiton ympäristötyöryhmä ehdottaa, että Vasemmistoliiton kunnanvaltuutetut tekevät omissa kunnissaan kunnallisaloitteen Fennovoiman osakkuudesta luopumisesta.
Viherpunainen vasemmisto ry kannattaa lämpimästi kunnallisaloitetta Turussa ja tulee tekemään väsymättä työtä sen eteen. Tulevaisuuden energiaratkaisut tehdään jo tänään. Vuoteen 2050 mennessä Suomessa pystytään tuottamaan tarvittava energia pääsääntöisesti uusiutuvilla energialähteillä ja leikkaamaan ilmastopäästöjä 93% vuoden 1990 tasoon verrattuna.
Viherpunainen vasemmisto ry katsoo, että Turun on aika noudattaa omaa linjaustaan; on tullut aika panostaa uusiutuviin, turvallisiin ja varmoihin energialähteisiin. Samalla on aika luopua vaarallisista ja vastuuttomista energiamuodoista.
****
Tämä päivä (tai siis eilinen), oli tiedotteen eteenpäinlähettämistä, pakkaamista, junamatkustamista ja työntekoa. Niitä päiviä, joina ehtii istahtaa ja rauhoittua vasta seuraavan päivän puolella.
Kerkesin kuitenkin käydä syömässä Unicafessa Kaivopihalla. Se on aina, tänäänkin varsin ristiriitainen kokemus. Tavallaan on mahtavaa että vegaanilevite on samalla tavalla esillä muiden levitteiden tapaan, mutta täsmälleen sama asia ottaa aivoon koska kontrasti Unicaan sitten taas on niin raju.
Ja siinä missä Unicafe korostaa opiskelijoiden asemaa "asiakasomistajina", Unica kuuntelee opiskelijoita vasta pitkällisten vääntöjen jälkeen. No joo, enhän toki tiedä millaiset väännöt täällä Hesassa on käyty. Mutta on se kumminkin ihan kuin ulkomailla kävisi ku Unicafella syö :D Mutta on se kotimaakin siis kansainvälistymässä...
Täällä Hesassa sitä yllättävän usein törmää turkulaisiin tuttuihin, niin eilenkin. Näin kaverin feissausajoilta, joka opiskelee Hesassa mutta asuu Turussa. Harmittaa kun jälkikäteen ajatellen ois ollu kiva säätää vaikka jotain kaljallelähdöstä mutta piti kiitää salamana taas seuraavaan paikkaan. Nää on niin näitä. Miksei saa asioita aikaan silloin kun niiden aika on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti