Tuo teema yliopiston ja muun yhteiskunnan yhä tiiviimmästä liitosta, toki täysin muun yhteiskunnan ehdoilla, on viime aikoina ollut tapetilla enemmänkin. Kaikkea tässä yhteiskunnassa on alettu arvottaa koko ajan enemmän hyödyn perusteella, ja nimenomaan suoran materiaalisen hyödyn.
Tähän liittyy niin jatkuva ja kasvava huoli opiskelijoiden valmistumisaikojen hitaudesta, kuin myös yleinen kielenkäyttö. Olen toki kirjoittanut tästä teemasta monesti aiemminkin, mutta miksi väkisin vängätä ja olla kirjoittamatta aiheesta, joka kiinnostaa...No niin.
Suomen Akateemisten Naisten liiton blogipostaukseni mietityttää tämän aiheen pohjalta monella tavalla. Postauksessahan oli mm. tämä lause
"Lukukausimaksuja puolsi keväällä 2009 myös pääministeri Matti Vanhanen, joka korosti, että EU- ja ETA- maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksut auttavat todistamaan suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälisen kilpailukyvyn. Ainakaan toistaiseksi todistus ei ole toteutunut: SYLin ja SAMOKin 7.1. tänä vuonna julkaisema yhteinen kannanotto asiasta kertoo, "lukuvuonna 2011 - 2012 Suomessa opiskeli ainoastaan 12 maksavaa opiskelijaa."
Henkilö, jonka kanssa asioin, kysyi,
"Eikö tämä em. kehityskulku mahdollista myös tulkinnan, että suomalaiset yliopistot eivät vain ole vielä kansainvälisesti kilpailukykyisiä, koska ne eivät osaa kehittää ja/tai markkinoida itseään?)"
Minusta on todella surullista, ettei edes akateemisesti koulutettujen ihmisten yhdistyksessä kyetä nykyisen markkinaliturgian kritiikkiin tai edes tiedostamiseen. Tuntuu, että meitä akateemisen tradition puolustajia on koko ajan vähemmän. Missä yleensä voimme olla kaltaistemme joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti