keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Maanantainahan uutisoitiin siitä, että Alankomaat puolustaa Greenpeacen vangittuja aktivisteja vahvasti.

http://yle.fi/uutiset/alankomaat_pyytaa_kansainvalista_merioikeutta_vapauttamaan_greenpeacen_aktivistit/6893325


Tätä taustaa vasten tuntuu entistä rajummalta, että Suomi on tyytynyt käytännössä ainoastaan erottamaan hallituksen ministerin. Elinkeinoelämän intressien taakse on helpompi kätkeytyä kuin vaatia Venäjältä Suomen kansalaisen ja muiden aktivistien vapauttamista. Näin edelleen vuonna 2013.

Tuossa jokin aika sitten pohdin, että Pekka Haavisto saattaa ministerivalintana olla elinkeinoelämän kannalta edullinen. Ja nyt tämä on todentunut osaltaan Talvivaara-kysymyksessä.

http://yle.fi/uutiset/haavisto_talvivaaran_hatapakettia_ei_valmistella/6894949

Valtiohan on kevään osakeannin kautta nyt kaivoksen suurin omistaja. Hautalan aikana omistajaohjauksen ote oli tiukempi, nyt näyttää siltä että vastuuta katastrofista pallotellaan vielä enemmän.

Talvivaara kipuilee tällä hetkellä tuotanto-ongelmien ja heikon markkinatilanteen kanssa. Kaivos voitaisiinkin nyt viimein sulkea, pelkästään taloudelliseltakin kannalta katsottaessa sijoitus vaikuttaa entistäkin kannattamattomalta.

Ei kommentteja: