keskiviikko 23. lokakuuta 2013

http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/550789/Hanhikivi+kiehtoo+Turkua

Ja tässä tämän päivän Turun Sanomien pääkirjoitus. Käsittämätöntä oikeastaan, että ydinvoimasta voidaan edelleen puhua päästöttömänä energiamuodosta. Lisäksi kyllästyttää iänikuinen jankutus ydinvoiman työllisyysvaikutuksista. Aivan kuin tuulivoimainvestoinneilla ei olisi työllisyysvaikutuksia. Nehän on osoitettu jo vaikka täällä Turun seudulla, kun esim. työttömäksi jääneet telakkatyöläiset ovat työllistyneet merituulivoima-asentajina.

Tai no, tarkemmin ajatellen se ei ole niinkään käsittämätöntä. Ydinvoiman koko tuotantoprosessin haitat on ulkoistettu Suomesta pitkälti kehitysmaihin, jolloin voidaan esittää se turvallisena energianlähteenä. Mutta Talvivaara muutti kuvion. Tai olisi pitänyt muuttaa. On kuvaavaa, että itseään jonkinlaisena rakentamisen asiantuntijana pitävä Suomi on sössinyt homman täydelleen. Millähän perusteella sitten voidaan ylläpitää itsepintaisesti mielikuvaa päästöttömästä ydinvoimasta. Ja jos täällä homma ei onnistu niin mitenkähän se onnistuu Nigeriassa sen paremmin.

Kaupunginvaltuusto päättää asiasta siis ensi maanantaina, mutta ei suinkaan lopullisesti. Elämme kuitenkin muodollisesti demokraattisessa valtiossa, jossa on olemassa sellainen asia kuin valitusoikeus. Vipuhan otti kantaa Fennovoimahanke-kysymykseen jo viime helmikuussa

 TIEDOTE

Julkaisuvapaa 26.2.2013

Turun kaupunginvaltuuston hyväksymässä kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelmassa vuosille 2009-2013 on linjattu, että Turku siirtyy omassa sähkönhankinnassaan kokonaan uusiutuvista energialähteistä tuotettuun sähköön 1.1.2013 alkaen.

Usean kunnan omat energiayhtiöt ovat mukana Pyhäjoelle ydinvoimaa suunnittelevassa Fennovoima Oy:ssa, myös Turku Energia. Osakkailta odotetaan kultakin miljoonien satsauksia, mutta tällä hetkellä monet osakkaat ovat vetäytyneet hankkeesta.

Viherpunainen vasemmisto ry:n näkemyksen mukaan tilanne Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen suhteen on nyt muuttunut radikaalisti, kun Fennovoima hakee uutta yhteistyökumppania ja itse yhtiön valtioneuvostolta saama periaatepäätös ydinvoimalan rakentamiseen on hallituksessakin vastatuulessa. Olkiluodon kolmannen tuotantoyksikön valmistumisaikataulu on myös jälleen kerran venynyt.

Kuntien energiayhtiöiden ja - liikelaitosten varojen kiinnittäminen vähintään kahdeksikymmeneksi vuodeksi monin tavoin epävarmaan hankkeeseen on kuntalaisten etujen vastaista.

Vasemmistoliiton ympäristötyöryhmä ehdottaa, että Vasemmistoliiton kunnanvaltuutetut tekevät omissa kunnissaan kunnallisaloitteen Fennovoiman osakkuudesta luopumisesta.

Viherpunainen vasemmisto ry kannattaa lämpimästi kunnallisaloitetta Turussa ja tulee tekemään väsymättä työtä sen eteen. Tulevaisuuden energiaratkaisut tehdään jo tänään. Vuoteen 2050 mennessä Suomessa pystytään tuottamaan tarvittava energia pääsääntöisesti uusiutuvilla energialähteillä ja leikkaamaan ilmastopäästöjä 93% vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Viherpunainen vasemmisto ry katsoo, että Turun on aika noudattaa omaa linjaustaan; on tullut aika panostaa uusiutuviin, turvallisiin ja varmoihin energialähteisiin. Samalla on aika luopua vaarallisista ja vastuuttomista energiamuodoista.



Riikka Oksanen

Eva-Liisa Raekallio

Ei kommentteja: