Osallistuin Suomen Luonnonsuojeluliiton mandaatilla kansainväliseen NonHazCity- seminaariin, jossa käytiin läpi kolmivuotista EU: n tukemaa projektia myrkyttömän kaupunkiympäristön luomiseksi, erityispainotuksena vesistöön päätyvien myrkkyjen, kemikaalien ja haitta- aineiden vähentäminen.
Eri puolilta Itämerta sijaitsevien kaupunkien jätevesistä kerättiin näytteitä mm. ftalaattien, hormonihäiritsijäkemikaalien sekä metallien esiintymisestä, tulokset olivat hälyttäviä. Jokaisen kaupungin, myös Turun jätevedestä löytyi kaikkia mainittuja ja muitakin myrkkyjä.
Projekti todistaa jo nyt, että teollisuusperäisten myrkkyjen lisäksi on keskityttävä vähentämään kotitaloudessa käytettävien myrkkyjen määriä. Kuntatasolta olisi päästävä syvemmälle, käsiksi ihmisten arkitottumuksiin ja siihen, mitä kaupasta ostetaan. Kauppojen tarjonta ja ympäristöystävällisten tuotteiden hintataso ja saatavuus liittyy tähän tietenkin aivan olennaisesti.
Samaan aikaan nimenomaan kuntataso, esimerkiksi Turussa tehtävät päätökset ja ympäristönormien noudattaminen ja niiden vahvistaminen, ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tältä pohjalta oli minusta sääli, ettei koko rakennuslautakunta tulevana ympäristön- ja luonnonsuojeluviranomaisena asettunut puolustamaan ympäristöä.
Olisin itse taannoin poistanut kaupunkiympäristötoimialan ensi vuotta koskevasta strategisesta sopimuksesta lauseen ”Normien purkaminen kohdistunee ainakin maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä ympäristönsuojelulakiin”. Ehdotin lisäksi mm. tällaista lausetta "Seudullista yhteistyötä maatalouden jätteiden Aurajokea rehevöittävän vaikutuksen vähentämiseksi tiivistettävä". Kerroin aiemmin täällä naamakirjassa Aurajoen tilaa ja tulevaisuutta koskevista hankkeista, joita esiteltiin lautakunnalle, ja joen osalta oli esiin nostettu lähinnä kalaportaiden kehittämiseen liittyviä projekteja.
Tässä muuten vielä vesistönsuojeluteemainen, uunituore tiedote. Tämä ei ole vielä virallinen, mutta pääsääntöisesti tällainen sisältö tulisi siinä varmaan olemaan.
*********
Tutustuminen Kakolan vedenpuhdistamolle ke 15.11. klo 14.30
Kakolan jätevedenpuhdistamossa käsitellään lähes 300 000 Turun seudun asukkaan, sekä alueen teollisuuden jätevedet. Miten esimerkiksi mikromuovit ja lääkejäämät saadaan puhdistettua? Miten teollisuuden jätevedet käsitellään tehokkaasti? Näihin ja muihin kysymyksiin saa vastauksen Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton ympäristöopintokerhon järjestämällä opastetulla kierroksella keskiviikkona 15.11. klo 14.30-16.00.
Kokoonnumme puhdistamon alapihalla, osoitteessa Hansakatu 7 klo 14.15. Kävelyä tulee n. 1 km. Vierailua ei suositella raskaana oleville.
Ilmoittautumiset 8.11. mennessä ympäristöopintokerhon ohjaajalle Eva-Liisa Raekalliolle eraekallio@gmail.com tai 040-2473913.
Tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti