Eduskunnan kaikki kuusi oppositiopuoluetta jättivät yhteisen
välikysymyksen VR: n kilpailutukseen liittyen. Ilo nähdä
näin laajamittaista yhteistyötä puolueiden välillä. Hallitus sai lopulta eduskunnan luottamuksen välikysymysäänestyksessä, odotetusti koska eduskunnan voimasuhteet niin ennakoivat.
Yksi välikysymyksessä esille
nostetuista asioista on raideliikenteen merkitys kansainvälisten
ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Äärimmäisen validi pointti. Muistan
kun istuimme pari vuotta sitten iltaa, ja puheeksi tuli VR:n
kilpailutuksen vaikutus raideliikenteen
määrään Suomessa. Minusta on edelleen selvää, että yksityisten
toimijoiden tulo raiteille ei mitenkään automaattisesti lisää
raideliikennettä.
Päinvastoin, liikevoittoon nojaavat yritykset pikemminkin sivuuttavat
syrjäisempien seutujen liikennöinnin ja panostavat ainoastaan
vilkkaimmille reiteille. Miten silloin käy niiden, joiden pitäisi käydä
töissä tai opiskelemassa vähän kauempaa? Käytännössä oma auto on jo nyt
ainoa vaihtoehto, VR:n päätös sulkea pienempiä väliasemia on vain
kiihdyttänyt kehitystä. Valtion Rautatiet eivät kuitenkaan aina ole
toimineet nykyisen, kovan markkinalogiikan mukaisesti. Kyse on tässäkin
poliittisista päätöksistä.
Samalla pohjalla näen myös Tunnin junan. Miten järjestyisi pääteasemien välillä asuvien työssä- ja opiskelemassa käynti. Näkisin, että ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tulisi todella kaikin keinoin vahvistaa pienten väliasemien merkitystä, avata niitä uudelleen. Kun taloudelliset tekijät ohjaavat ihmisiä edelleen kumipyörien päälle esim. lyhyellä reissulla Turusta Helsinkiin, tulisi hinnoittelupolitiikalla tukea ympäristöystävällisempää matkustusvalintaa junalla. Valtion Rautatiet- yhtiöllä olisi tähän nykyistäkin parempi mahdollisuus, kun valtio voisi rakenteeseen puuttua. Raideliikenteen kilpailuttaminen ei ole vastaus myöskään ilmastotavoitteisiin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti