sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Palatakseni torstain lautakuntakokoukseen. Runosmäen monitoimitalon ajatus on minusta teoriassa hyvä, että kaikki päiväkotilapsista lähtien ovat samoissa tiloissa. Mutta en pääse irti ajatuksesta, että tuo on asia jolla peitellään sitä. että isoja komplekseja rakennetaan julkisten verovarojen puutteessa ja sitten selitetään miten hienoa ja tavoiteltavaa on rakentaa kaikkien yhteisiä tiloja.

Miten isoissa tiloissa turvataan jokaisen sinne sijoittuvan ryhmän erityistarpeet. Päiväkotilapset voivat nähdäkseni parhaiten juuri ja pelkästään päiväkotitoimintaan suunnitelluissa tiloissa ja alueella. Toisaalta esimerkiksi laitoshuoltajien työpaikkojen vähentäminen kirpaisee minua myös. Olen itse ollut päiväkodissa töissä ja tiedän että henkilökunnan vaihtuvuus on niin kovaa että laitoshuoltaja on usein ainoita, ellei ainoa aikuinen joka pysyy lapsen elämässä.

Hieman samasta asiasta on kyse erityisoppilaiden inkluusiossa. Kuulostaa teoriassa hienolta että kaikki oppilaat ovat samassa paikassa, mutta käytäntöä vähänkään tuntevat tietävät, että kaikille olisi parasta pitää kiinni erityisoppilaille räätälöidystä opetuksesta, joka tapahtuu omassa tilassaan. Niin jokaisen oppilaan tarpeet voidaan ottaa huomioon.

Ei kommentteja: