Lupasivat laittaa uusimman Hiekanjyvät- lehden Attacin naamakirjaan, sitä linkkiä on sitten helppo jaella. Ajattelin laittaa suoraan sen linkin blogiini, mutta sitä odotellessa, tässä linkki Attacin sivuilta löytyvään lehteen ja minun kirjoittamani jutut. Olen todella ylpeä lehdestä, onnistuimme hienosti. Lehti on luonnollisesti painettu 100% kierrätyspaperille :)

http://www.attac.fi/julkaisut/hiekanjyvat/hiekanjyvat-1-2017

Pääkirjoitus

Ovatko kilpailukykysopimus, TTIP-sopimus, TTP-sopimus ja SOTE- uudistus, joka myös sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämisenä tunnetaan, todella yhteisiä sopimuksia? Vai onko niissä kyse tietyn ideologian ja globaalin pääoman määrittelemästä ohjelmapaperista, joka tuodaan valmiina neuvottelupöytään? Kun kansalaisjärjestöt, poliitikot, sekä ammattiyhdistysväki esittävät aiheellista ja välttämätöntä kritiikkiä, se leimataan turhaksi ja hidastavaksi muutosvastarinnaksi.

Nykyään vallitsee yhden totuuden aika. Työntekijöiden työehtoja ja palkkausta on heikennettävä, koska muuten Suomi ajautuu konkurssiin. Työntekijät ja heidän kohtuuttomat palkkavaatimuksensa ovat Suomen vaikean taloustilanteen syynä. Globaalilla tasolla tarvitaan työehtoja ja ympäristönormeja heikentäviä vapaakauppasopimuksia, koska läntisen maailman kilpailukyky on saatava kuntoon. 

Yhdysvaltain kanssa käytävien vapaakauppaneuvottelujen osalta on keskeistä, että republikaanit saivat taannoisten presidentinvaalien yhteydessä pidettyjen senaatin- ja kongressinvaalien myötä enemmistön joka tasolle. Vapaakauppasopimusten eteneminen on monen tahon etujen mukaista, niiden vaiheita tuleekin tarkastella myös ja juuri republikaanienemmistön kautta; Donald Trump on jo nyt ajautunut kotimaassaan skandaaleihin.

Elinkeinoelämän valta yhteiskunnasta kasvaa Suomessa jatkuvasti. Koulutuspolitiikka on hyvä esimerkki. Hallitus leikkaa Suomessa koulutuksesta miljardeja, perusteluna jälleen vanha tuttu valtiontalouden tasapainottaminen. Suomen taloustilanteeseen ja julkisen talouden rahoitusvaikeuksiin on kuitenkin tyystin toiset syyt. 

Veropolitiikkaa on Suomessa jo pitkään kehitetty suurituloisimman ja samalla pienimmän väestönosan ehdoilla. Sipilän hallitus peräänkuuluttaa talkoohenkeä suomalaisilta, jotta kaikki kantaisivat kortensa kekoon Suomen eteen. Vaurain väestönosa on näistä talkoista kuitenkin ulkona. Tämä hallitus on valtaantulonsa jälkeen ainoastaan helpottanut suuryritysten ja talouseliitin arkea.

Suomalaisten verovaroja ohjautuu jatkuvasti veroparatiiseihin, pois peruspalveluiden rahoituksesta. Suomi ei ole köyhä maa, leikkauspolitiikalla on ideologinen tausta. Kansalaisjärjestöjen merkitys onkin näinä aikoina suurempi kuin koskaan. Nyt tarvitaan tiivistä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja poliitikkojen välillä. Oikeudenmukaisempi talouspolitiikka on täysin mahdollinen.

Eva-Liisa Raekallio

Hiekanjyvät- lehden päätoimittaja

*********************

Hallitus kaupallistaa yliopistokoulutusta

Vuoden 2010 alusta voimaan tullut yliopistolaki irrotti yliopistot valtiosta, tavoitteena yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen. Tämä tarkoitti nimenomaan yliopistojen yritysyhteistyön- ja rahoituksen lisäämistä. Lakia perusteltiin myös yliopistojen autonomian lisääntymisellä. Näinä vuosina yritysten sananvalta tieteestä ja tutkimuksesta on lisääntynyt, mutta yliopistot ovat entistä tiukemmassa tulosohjauksessa.

Yliopistolaki muutti yliopistojen rahoituksen; nyt yritysrahan keräämisestä palkitaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön tietojen mukaan yliopistouudistukseen liittyneiden yliopistojen keräämien yksityisten pääomasijoitusten valtion vastinrahaan oikeuttaneeksi määräksi tuli 332 miljoonaa euroa vuosina 2008–2013 ja sitä vastaavaksi valtion vastinrahoituksen määräksi suhteella 2:5 muodostui 831 miljoonaa euroa. Yksityisen pääoman keräämisestä palkitaan jo kolminkertaisesti uuden, kesäkuussa 2017 päättyvän varainkeruun tulosten perusteella. 

Valtiosidonnaisuus näyttäytyi tuolloisen opetusministeri Henna Virkkusen ja muiden lain puolustajien retoriikan mukaan negatiivisena ja yrityssidonnaisuus positiivisena. Onkin todella tärkeä huomata, ettei sidonnaisuus sinänsä ollut vastustettava asia vaan valtion rooli. Kyseessä on puhtaasti uusliberalistinen uudistus. Lakiluonnoksessa sanottiin suoraan, että hyvät taloudelliset toimintaedellytykset omaavat yliopistot houkuttelevat yrityksiä yhteistyöhön. Yliopistojen keskeiseksi tehtäväksi määräytyikin nyt yritysten houkutteleminen.

Hallituksen äänenpainot eivät ole muuttuneet, nykyinen kokoomuslainen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on todennut haluavansa kehittää yliopistotutkimuksen bisnesulottuvuutta ja saada sen poikimaan talouskasvua. Keinona hän peräänkuuluttaa tutkimustulosten parempaa kaupallistamista.

Yliopistot valtion otteesta markkinoiden otteeseen

Tutkimustulosten kaupallistamisen ei tule olla itseisarvo. Yksityisten yritysten päämääränä on tuottaa voittoa. On luonnollista, että ne pyrkivät rahoittamaan vain tämän tavoitteen toteutumista tukevaa tietoa. Humanistiset, ja yleensä kaupalliselta soveltuvuudeltaan heikot alat ja kriittinen tutkimus jäävät jalkoihin. 

Yliopistojen rahoitus on tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimpiä koulutuspoliittisia kysymyksiä; rahoitetaanko tieteen tekemistä yliopistoissa valtion kautta eli yhteisistä verovaroista vai yritysten voimin. Sipilän hallitus tunnetaan suurituloisia ja suuryrityksiä suosivasta veropolitiikastaan. 

Tiedettä ja sivistystä ei enää nähdä itseisarvona, ja korkeakoulutuspolitiikassa korostuu lyhyen tähtäimen hyöty ja työllistymisnäkökulma, ns. kvartaaliajattelu. Yliopistot ovat tässä suhteessa samalla viivalla yritysten kanssa, joka toisaalta oli lakiuudistuksen tavoitteenakin. 

Uudessa mallissa yliopistot ovat pakotettuja keräämään rahoitusta myös liiketoiminnasta, kuten yhä kasvavasta koulutusviennistä ja pääomatuloista. Yliopistolaki mahdollisti myös lukukausimaksukokeilun käynnistymisen, joka on nyt vakinaistettu. Maksuja peritään ensi syksystä lähtien EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta.

Epävarma tulevaisuus

Kun yliopistojen rahoitus on epävarmalla ja suhdanneherkällä pohjalla, varmat rahoituslähteet kuten lukukausimaksut alkavat näyttää varteenotettavilta vaihtoehdoilta. Yliopistot ovat pidemmän päälle taloudellisten realiteettien edessä pakotettuja ottamaan maksut käyttöön myös suomalaisille opiskelijoille.

Nykyisen suuntauksen yksi vakavimpia ongelmia on, miten humanistiset tieteenalat selviävät rahoituksen keskittyessä helpommin kaupallistettaville tieteenaloille. Hallituksen satojen miljoonien koulutusleikkaukset tulevat toteutuessaan muokkaamaan myös korkeakoulutuskentän maaperää ja omalta osaltaan pohjustamaan yksityisen sektorin valtaa koulutuksesta. 

Laadukkaan, tasa-arvoisen, ja maksuttoman suomalaisen korkeakoulutuksen perinteitä murennetaan kovaa vauhtia. Muutoksia on perusteltu sillä, ettei entisenkaltaista koulutusjärjestelmää ole varaa ylläpitää. Kyse on kuitenkin poliittista ja ideologisista päätöksistä. Yhteiskunnan tasolla tarkasteltuna yliopistojenkin rahoituspohjaa on pitkään heikennetty oikeistolaisella veropolitiikalla. Suunta voi myös kääntyä.

Eva-Liisa Raekallio

Lukemista:
Yhteinen yliopisto. Mikko Jakonen & Jouni Tilli, (toim). Tutkijaliitto 2011.
Akateeminen kysymys. Yliopistolain kritiikki ja kiista uudesta yliopistosta. Tuukka Tomperi (toim.) Tampere: Vastapaino 2009.
Valta, uusi yliopistopolitiikka ja yliopistotyö Suomessa : managerialistinen hallintapolitiikka yliopistolaisten kokemana / Risto Rinne, Arto Jauhiainen, Hannu Simola, Reeta Lehto, Annukka Jauhiainen, Anne Laiho. Suomen kasvatustieteellinen seura 2012.


*************************

Vaihtoehto nykyiselle korkeakoulupolitiikalle 

Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen oli mukana työstämässä Into Kustannuksen tuoretta Uusi yliopistolaki 2020- kirjaa. Kekkosen mukaan kirjan koonneen Yliopistokäänne- työryhmän tavoitteena on nostaa teoksen avulla yliopistolaitoksen merkitystä.

Yliopistokäänne-liike syntyi tilanteessa, jossa yliopistolaisia yhdistää huoli tulevaisuudesta. Liikkeen ensimmäinen etappi oli muutosmanifestin laatiminen. Sen on netissä allekirjoittanut noin 4000 yliopistolaista.

Jukka Kekkonen kertoo, että huoli yliopiston tilasta sai tarttumaan kirjaprojektiin. Hän toteaa, että 2010 voimaantulleen uuden yliopistolain hyväksymisen jälkeen suunta on ollut huono ja viime vuosina kohtalokkaan huono. ”Yliopistoyhteisön erityisluonteeseen sopimaton vallan keskittämiseen perustuva johtamisjärjestelmä on vienyt jokseenkin kaikki vaikuttamisen mahdollisuudet henkilöstöltä”, Kekkonen sanoo.

Yliopistolaki 2020-kirja haluaa tuoda esiin painavan vaihtoehdon nykyiselle korkeakoulupolitiikalle. ”Professoreista, tutkijoista ja opiskelijoista koostunut työryhmä halusi nimenomaan saada aikaa jotain konkreettista - unohtamatta lähihistoriaa ja yliopistopolitiikan kontekstualisointia”, Kekkonen toteaa. Työryhmän ilmapiiri oli hänen mukaansa mahtava:” Oli hienoa prosessoida tekstiä suurenmoisen älykkäiden ja idearikkaiden kollegoiden kanssa”.

Professori kertoo, että kirja on otettu toistaiseksi kaksijakoisesti vastaan: ”Kirja on otettu yhtäältä innostuneesti vastaan ja siitä on myös esitetty aiheellisen kriittisiä kommentteja. Emme esimerkiksi ehtineet ottaa esille pätkätyön ongelmia tai monia muitakaan yliopistoyhteisöä koettelevia vitsauksia. Toiselta puolen yliopistojen johto on valinnut perinteisen vaikenemisen taktiikan ja ministeriön etukäteen fiksattuun ideologiaan ajatuksemme eivät istu lainkaan”, Kekkonen pamauttaa.

Kirjatyöryhmässä katsotaan eteenpäin. Kekkonen painottaa, että yliopistojen rehtorit ja hallitukset pitäisi tehdä aidosti vastuunalaisiksi toiminnastaan. ”Yliopistojen yhteiskunnallinen merkitys on päättäjien keskuudessa heikentynyt ja kapeutunut vaarallisella tavalla.  Nyt haetaan vain nopeita tuottoja. Me haluamme nostaa yliopistolaitoksen merkitystä. Se voi onnistua vain sellaisella politiikalla, joka antaa yliopistoyhteisölle mahdollisuudet toteuttaa perustehtäviään”, päättää Kekkonen.

Eva-Liisa Raekallio