torstai 16. helmikuuta 2017

Raportti nuorisolautakunnan kokouksesta 9.2.

Kokouksessa oli asialistalla mm. projektiavustusesitysten hyväksyminen, uuden nuorisolain esittely, selvitys käsittelyssä olevista kuntalaisaloitteista, sekä onneksi myös tähän kokoukseen Saskan kanssa pyytämäni vastaus selvityspyyntöömme toimista nuorisovaltuustovaalien äänestysaktiivisuuden nostamiseksi. 

Avustukset menivät avustustyöryhmän esityksen mukaan. Vuodenvaihteessa voimaanastunut uusi nuorisolaki korostaa nuorten osallisuuden ja tasa-arvon vahvistamista. Kuulostaa erinomaisen hyvältä. Se tuo tullessaan ikävä kyllä taas lisää heikennyksiä nuorten toimintojen rahoittamiseen. On keksittävä keinot, joilla voitaisiin uudessakin tilanteessa turvata esim. kaupungin omistamien leiripaikkojen hieno ja onnistunut työ. 

Minua häiritsee se perustavanlaatuinen seikka, että lakiuudistuksia esitellään nimenomaan niiden hyväksymisen jälkeen. Kun eduskunta on lain hyväksynyt, ei paikallistasolla voi niiden sisältöön enää vaikuttaa. Näin juuri ne ihmiset, jotka alueensa parhaiten tuntevat, eivät pysty parhaalla mahdollisella tavalla asiohin puuttumaan ja toimintoja puolustamaan. Toki jos todella toivottaisiin ruohonjuuritason aktiivisuutta, ei edes tehtäisi näin.

Minua huolestuttaa huumetestaus nuorten työpajoissa. En saanut tyhjentävää vastausta siihen, onko nuoren enää mahdollista käydä työpajalla jos jää kiinni esim kannabiksen käytöstä vai onko ovi sen jälkeen lopullisesti kiinni. Työpajatoiminta on tosi tärkeää nuorelle, sinne pitäisi olla matala kynnys tulla.

Kuntalaisaloitte nuorisotilasta Nummen/Hannunniitun alueelle on käsittelyssä ja siihen on luvattu vastaus 3.5. mennessä. Toivottavasti tuo on takaraja, ja vastauksia saataisiin jo paljon sitä ennen. 

Olimme Saskan kanssa saaneet palautetta nuorisotyöntekijöiltä, että sijaiset eivät välttämättä ole lainkaan päteviä. Painotin kokouksessa, että kun tehdään vastuullista työtä alaikäisten ja lasten kanssa, on pidettävä huolta että sijaisetkin ovat päteviä. Turusta valmistuu paljon nuorisotyön ammattilaisia ja olisi todella tärkeää että kaupunki työllistäisi heitä. Valmisteilla oleva "sijaispankki" on hyvä asia, on vaan varmistettava että listoilla olisi nuorisotyön koulutuksen saaneita.

Selvityspyyntöön saatu vastaus oli tällä kertaa kirjoitettu positiivisessa hengessä, siitä puuttui nyt onneksi tyystin alkuperäisen aloitevastauksen ylimielinen sävy. Nyt tunnuttiin kantavan huolta nuorten osallistumisesta ja vaikutusmahdollisuuksista. Hienoa. On ensiarvoisen tärkeää, että kaupungin virkamiehet ja toimihenkilöt ottavat tämän vakavasti ja olisivat aidosti nuorten ja demokratian puolella. Vastauksessa tyydyttiin kuitenkin pallon heittämiseen kouluille sen sijaan, että nuortenpalvelut olisivat ottaneet homman vahvemmin omiin käsiinsä. Vastauksen rakentava sävy ilahdutti minua ja Saskaa, se on pakko sanoa. 

Kokouksessa käsiteltiin myös Halisten nuorisotilan asioita. Se on saanut lyhyessä ajassa uskollisen kävijäporukan, mahtavaa :) Nuoret osoittivat itse että tilalle on kova tarve. Kokouksessa oli esillä se, miten SPR olisi esillä tilassa. Omasta mielestäni koska kyse on kaupungin kanssa tehtävästä kumppanuudesta, jossa kaupunki maksaa nuorisotyön tekemisestä, kaupungin on näyttävä tilassa kunnolla ja eniten. Viime kädessä kyse on siitä, että nuorille muodostuisi käsitys, että kaupunki pitää huolta, ja että syntyisi se oivallus että veromarkoilla tehdään myös nuorisotyötä.


Ei kommentteja: