tiistai 14. kesäkuuta 2016

Vasemmistoliiton puoluekokous päättyi, ja uuden puheenjohtajan ensimmäinen linjapuhe osui heti ytimeen. Hän korosti, miten on monta tapaa olla vasemmistolainen, ja miten kaikki, koulutetut ja vähemmän koulutetut olemme kaikki osa työväenliikettä. Tämä on todella tervetullut viesti ja monella tapaa ajankohtainen. 

Olen tässä blogissa monesti aiemminkin pohtinut syitä siihen, miksi korkeastikoulutetut tai yleensä koulutetut ihmiset äänestävät niin helposti vihreitä, vaikka vihreiden politiikka ei koulutettujen asiaa ajaisikaan. Yksi selitys voi hyvin olla, että Vasemmistoliiton herättämä mielikuva liittyy niin vahvasti savupiipputeollisuuteen ja arvokonservatismiin, edelleen. Voi olla, että pitkälle koulutetut kokevat, että vähän tai ei ollenkaan koulutettujen kanssa on varsin vähän kosketuspintaa. Tämä totta tosiaan toimii myös toiseen suuntaan. Luullaan, ettei ole yhteisiä asioita.

Tämä toisaalta liittyy siihen, että käsitys duunarista ja työläisestä on tänäkin päivänä varsin kapea. Ei nähdä, että epävarma työmarkkina-asema ja pätkätyöläisyys, vähävaraisuus koskevat nykyään yhä suurempaa osaa väestöstä ja ihmiset joutuvat tekemään kaikenlaisia töitä tullakseen toimeen. Muistan aina sen miten toimiessani siivoojana opiskelujen ohella supermarketin elintarvikepuolella mm. lihatiskin ja lihamyllyjä pesten, lihatiskin myyjä hämmästyi kuullessaan että olen kuitenkin päätoiminen opiskelija. 

Hänelle oli kertakaikkiaan niin vaikea asia että opiskelijakin tekee siivoojan työtä, hän kuvitteli että teen vain siivoojan hommia. Hän olikin kohdellut minua tyhmänä siihen asti. En arvostanut hänen muuttunutta käytöstään yhtään, enkä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi siivoojan työ on niin aliarvostettua. Jos siivoojat lopettaisivat työnsä, yhteiskunta olisi hyvin nopeasti pahassa pulassa.

Myyjän epäuskoisessa reaktiossa tiivistyi luultu ristiriita henkisen ja ruumiillisen työn tekijöiden välillä. Koulutus tai opiskelut eivät ole enää tae mistään. Puheenjohtajan viesti osui todella kohdalleen, toivottavasti ihmiset huomaisivat, että yhteiskunta muuttuu nimenomaan ja ainoastaan vasemmistolaisella politiikalla.

Ei kommentteja: