perjantai 10. kesäkuuta 2016

Metalliliiton valtuusto ei sitten yllättänytkään positiivisesti vaan hyväksyi kilpailukykysopimuksen äänin 32-24. Äänestystapana käytettiin käsiäänestystä suljetun lippuäänestykseen sijaan. Sekään ei ollut yllätys sen jälkeen, kun ilmassa oli ollut viittauksia nimenomaan käsiäänestyksen eduista suhteessa lippuäänestykseen. 

En muista kuka totesi aiheesta tehdyssä uutisoinnissa, että ryhmäpaine on käsiäänestyksissä suuressa roolissa ja valtuuston puheenjohtaja ei etukäteen kertonut, kumpaa tapaa käytetään. Henkilökohtaisesti minusta on todella valitettava toimintatapa, että äänestystulokseen pyritään vaikuttamaan erinäisillä keinoilla. Suljettu lippuäänestys on tunnetusti tapa joka minimoi ihmisille niin keskeisen ryhmäpaineen merkityksen. 

On selvää että paine sopimuksen hyväksymiseen oli valtava; harva haluaa jäädä vähemmistöön missään yhteyksissä, vaan suurin osa ihmisistä haluaa kuulua joukkoon vaikka äänestämällä työntekijöiden oikeuksia polkevan sopimuksen puolesta. No, sentään jopa 24 vastusti sopimuksen hyväksymistä, eikä enää tässä vaiheessa liene muita vaihtoehtoja kuin olla siitä iloinen että niinkin moni halusi vielä puolustaa työntekijöitä eikä alistua hallituksen uhkailuun. Olisin kuitenkin kaivannut nyt ay-liikkeeltä kokonaisuudessaan jämäkkyyttä.


Ei kommentteja: