perjantai 20. toukokuuta 2016

Eilen julkaistiin hallituksen sisäisen turvallisuuden selonteko. Vaikka siinä oli hyviä asioita kuten rajavartijoiden lisääminen, poliisille ei ole luvassa kattavat poliisiresurssit turvaavaa määrärahalisäystä.

Kyllä selonteossa puhutaan siitä, että poliisien määrän väheneminen pysäytetään, mutta tässä tilanteessa kun katupartiot kulkevat kaupungeissa ja yhteiskunnan turvaverkot rikotaan oikeistolaisesta politiikalla, olisi aiempaakin tärkeämpää varmistaa että yhteiskuntarauhan viimeisiä rippeitä ei hukattaisi ja poliisit olisivat jatkossakin kansalaisten turvana. Vaikka toisaalta on loogista, että poliisejakin koskee sama uusliberalistinen leikkauspolitiikka kuin muitakin verovaroilla rahoitettavia, kaikille yhteisiä palveluja.

Olen myös viime päivinä ihmetellyt oikeistolaista retoriikkaa, että miten taitavaa se onkaan. Nyt esimerkiksi puhutaan valtionyhtiöiden aktiivisesta omistajaohjauspolitiikasta, kun todellisuudessa on kyse valtionyhtiöiden pilkkomisesta ja myynnistä ulkomaisille sijoittajille, huutokauppaamisesta oikeastaan.  Kun itse asiassa tavoitellaan valtiolle mahdollisimman passiivista roolia ja lopulta koko valtio-omistuksen rapauttamista, niin ideaa koitetaan myydä aktiivisena omistajapolitiikkana. Siinähän myydään aktiivisesti, ei siinä muusta ole kyse. Ja taas omistajat rikastuvat kun työpaikat virtaavat ulos Suomesta.

Tällä saralla on kuulunut onneksi hyviäkin uutisia tai ainakin parempaan suuntaavia uutisia. Nokian tuotemerkkiä käynnistellään uudelleen;  HMD global on saanut yksinoikeuden Nokian tavaramerkin käyttämiseen matkapuhelinten ja tablettien valmistuksessa. Kun selvittelin asiaa, en kuitenkaan löytänyt merkkejä siitä, että puhelimia myös alettaisiin valmistaa Suomessa. Toivottavasti tällaisia suunnitelmia, ja varsinkin aitoa tahtoa niiden toteutukseen on. Ehkä tällä kertaa firman omistus ja työpaikat,myös,säilytettäisiin Suomessa.

Ja kerrankin yt-neuvottelujen tuloksena työpaikat säilyvät Suomessa. Norjalaiselle Orklalle myyty Taffelin sipsitehdas Ahvenanmaalla vältti sitä uhkanneen lopettamisen. Tehtaan lähes 50 vuotta kestänyt historia saa siis jatkua. Toistaiseksi. Sipsitehtaan pelastuminen on jatkoa aiemmalle uutiselle Turun Runosmäessä sijaitsevan Sandvikin tehtaan säilymisestä, kun amerikkalainen omistaja ei valinnutkaan lopulta helpointa ratkaisua tehtaalle vaan päätti säilyttää sen.

Ulkomaille myynnissä on kuitenkin aina sama ongelma, eivät kaukana asuvat osakkeenomistajat ole kiinnostuneita paikallisesta suomalaisesta näkökulmasta ja teollisuuden merkityksestä täkäläiselle yhteiskunnalle. Yritysten yhteiskuntavastuu ei paljoa vaakakupissa paina kun kyse on suurista rahoista. Vaaditaan valtavasti työntekijöiden panosta ja työtä että yt-neuvotteluille saadaan tavallisesta poikkeava päätös, eikä sekään yleensä riitä. Sandvik ja Taffel muodostavat nyt poikkeuksen joka vahvistaa säännön.

Siksi valtion omistajaohjauspolitiikan tulisikin keskittyä pitämään aidosti suomalaiset työpaikat maassa eikä vaahdota ulkomaisen pääoman houkuttelemisesta kuten nyt.




Ei kommentteja: