perjantai 6. toukokuuta 2016

 Tässä alla eilen helatorstaina Turun Sanomissa julkaistu Saskan ja minun mielipide.


Kaupunginhallituksen leikkausesitykset vaarantavat nuorisotyön Turussa

Turun kaupunginhallitus on esittänyt kokouksessaan 29.3. nuorisolautakunnalle 300 000 euron sopeutuksia kuluvan vuoden menoihin. Hallituksen mukaan tavoite voidaan täyttää menoleikkauksin ja tuloja kasvattamalla.

Vaikka esitetty rahasumma, 300 000 euroa, voikin kaupungin talouden mittakaavassa kuulostaa vähäiseltä, on se Turun nuorille todella merkittävä. Mikäli summa joudutaan ottamaan kokonaisuudessaan lautakunnan määrärahoista, tarkoittaisi se vääjäämättä nykyisten nuorisotalojen ja -tilojen sulkemisia sekä irtisanomisia. Tulojen kasvattaminen on taas epärealistista taloustilanteessa, jossa monet lapsiperheet ja nuoret kamppailevat taloudellisten huolien kanssa.

Nuorisolautakunta ja nuortenpalvelut ovat hoitaneet talouttaan viime vuosina esimerkillisesti. Investoinneista on nipistetty, ulkopuolista rahoitusta hankittu ja Seikkailupuisto on rikkonut kävijä- ja tuloennätyksiään. Määräaikaisia työsuhteita ei ole jatkettu, eikä työntekijöitä ole vakinaistettu. Turussa koulutetaan jatkuvasti nuorisotyön ammattilaisia, joilla ei ole varmaa työpaikkaa. Lautakunta ja nuortenpalvelut ovat voineet toteuttaa Turun nuorisotyötä kohtuullisesti, mutta vain kohtuullisesti. Nyt esitetty lisäsopeutus, jollaiseen ei vielä hetki sitten nähty minkäänlaista tarvetta, vaarantaa nuorisotyön Turussa.

Kaupunginhallituksen sopeutusesitys tuodaan seuraavaksi kaupunginvaltuustoon. Me allekirjoittaneet vetoamme valtuustoon, että esitetystä 300 000 euron lisäsopeutuksesta luovutaan joko kokonaan tai että sitä kohtuullistetaan jakamalla se useammalle vuodelle tai leikkaamalla sen summasta. Turun kaupungin nuorisotyö on koko maan tasolla esimerkillistä ja toteuttaa kaupungin strategisia tavoitteita nuorten osallistamisesta, työllistämisestä sekä syrjäytymisen ehkäisystä. Tästä työstä leikkaamalla syntyisi vielä pitkä lasku.

Saska Heino, nuorisolautakunnan jäsen (vas.)
Eva-Liisa Raekallio, nuorisolautakunnan jäsen (vas.)

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/865431/Leikkausesitykset+vaarantavat+nuorisotyon+Turussa

Ei kommentteja: