tiistai 23. helmikuuta 2016

Turun kaupungin kiinteistöliikelaitoksen johtokunta teki periaatepäätöksen 15.10.2014, että raskas liikenne poistetaan Ratapihankadulta. Johtokunnan enemmistö kannatti lisäselvitysten tekemistä ja lisäajan ottamista, Vasemmistoliitto oli sitä mieltä että muutosta pitää kiirehtiä. 

Kirjoitimme Riikka Oksasen kanssa aiheesta mielipiteenkin, joka julkaistiin lyhennettynä Turun Sanomissa. Esim. viittaukset ympäristöön ja ekologiaan jätettiin lopullisesta versiosta pois. 

Nyt johtokunta on lopultakin tehnyt päätöksen kiellosta, jonka pääsee ohittamaan vain erikoisluvalla. Alueen kevyen liikenteen sujuvuuteen liittyy tietenkin ikuisuuskysymys Humalistonkadun pyörätiestä, jonka liitimme Ratapihankadun liikennekysymykseen. Johtokunta hyväksyi viime vuoden lopussa Humalistonkadun pyörätien suunnitelmat, mutta vielä tulee vettä paljon Aurajoessa virtaamaan ennenkuin pyörätie valmistuu.

Tässä vielä tuo mielipiteemme.

********************************



Liikennesuunnittelussa tarkasteltava kokonaisuutta

Vihreiden Jukka Vornanen ja Niina Ratilainen peräänkuuluttivat Humalistonkadun pyörätien pikaista rakentamista Turun Sanomissa 12.10.2014, ja toivoivat myös muista puolueista kannatusta suunnitelmalle. Pyöräyhteyttä on puuhattu jo 1980-luvulta alkaen. Viherpunainen vasemmisto ry jakaa Vornasen ja Ratilaisen huolen rakennustöiden viivästymisestä vuosien varrella.

Humalistonkadun pyöräily-yhteys, joka kulkee keskustan läpi pohjois-eteläsuunnassa, jäi mielestämme aivan tarpeettomasti kesken vuonna 2012 silloisessa ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa pyydettyjen autopaikka- ja parkkipaikkaselvitysten vuoksi. Nyt sen kiireellisyys on jo huutavaa luokkaa. Sujuva yhteys pohjoiseen Turun ydinkeskustasta on puuttunut aivan liian pitkään.

Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelmassa 2010 ydinkeskustaan on kaavailtu tehtäväksi uudet pyöräily-yhteydet Puutarhakadulle, Humalistonkadulle ja Yliopistonkadulle. Syyskuussa valmistui uusin suunnitelmaa, jonka mukaan Humalistonkadun pyöräyhteys voidaan toteuttaa pyöräteiden ja -kaistojen yhdistelmänä niin, että autoliikenteen kaistojen määrä pysyy ennallaan ja pysäköintipaikoistakin häviää vain pieni osa.

Viherpunainen vasemmisto ry katsoo, että uusin suunnitelma on hyvä alku. Tässä on tärkeää ottaa huomioon myös se, että yhtenäinen pyörätie on pyöräilijälle pyöräkaistaa tai erilaisia yhdistelmiä turvallisempi. Olemme samaa mieltä siitä, että Humalistonkadun pyörätie parantaa merkittävästi työmatkapyöräilyn edellytyksiä ja yhdistää rautatieaseman osaksi toimivaa keskustan pyöräverkkoa.

Korostamme lisäksi, että yhdistettäessä rautatieasemaa osaksi keskustan pyöräverkkoa tulee huomioida myös Ratapihankadun liikennekokonaisuus. Tällä hetkellä kadulla kulkee paljon rekkoja, ja liikenneturvallisuus, myös pyöräilijöille, edellyttää raskaan liikenteen poistamista alueelta. Toisaalta liikenneturvallisuuden ja yleisen asumisviihtyvyyden kannalta on oleellista ensi vaiheessa laskea autojen nopeusrajoituksia koko keskusta-alueella ja pyrkiä autoilun vähentämiseen.

Vasemmistoliitto jäi yksin kiinteistöliikelaitoksen johtokunnassa 15.10. puolustamaan Ratapihankadun turvallisuutta. Vasemmistoliiton kaksi edustajaa johtokunnassa esittivät, että raskas liikenne poistetaan Ratapihankadulta niin pian kuin se teknisesti on mahdollista. Esitys hävisi äänin 11-2.

Viherpunainen vasemmisto ry pitää keskustan pyöräverkoston rakentamisessa keskeisenä, että ratkaisut toteutetaan kokonaisuutta ajatellen. Raskas liikenne ei kuulu kaupungin keskustaan varsinkaan tilanteessa, jossa kaupunkisuunnittelua tulee Turussakin kehittää ekologiseen suuntaan, pyöräilyä ja jalankulkua tukevaksi.

Riikka Oksanen,
Puheenjohtaja
Viherpunainen vasemmisto ry
Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen 2001-2012
1. varavaltuutettu

Eva-Liisa Raekallio
varapuheenjohtaja
Viherpunainen vasemmisto ry
Turun kaupungin kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan varajäsen

Ei kommentteja: