Olen kuullut useamman puhuvan ulkomaille muutosta tässä (koulutus)poliittisessa ilmapiirissä. Minusta on aivan selvä asia että ihmiset väsyvät kaikkeen ja alkavat hakeutua töihin muualle. Toisaalta mikä on se kuuluisa kolikon toinen puoli. Kun kehityksen kriitikot lähtevät tai muuten saavat tarpeekseen, ketkä jäävät jäljelle...

Tuntuu että uudistuksilla haetaan sitäkin, että Suomeen jäisivät vain ne jotka eivät näe mullistuksissa mitään negatiivista. Ja juuri vaihtoehdottomuus on suurimpia ongelmia suomalaisessa koulutuspolitiikassa. Osallistuminen ja asioista perillä pysyminen on joka tapauksessa nyt avainasemassa. 

Ja tosiaan pökköä pesään. Yliopistojen rahoituskriisin perusta on tosiaan ideologinen, eikä perustu todellisiin taloudellisiin pakkoihin.

Mutta siis siitä mitä minä esim. viime keväänä touhusin kun en ollut olemassa niinkuin tässä virtuaalisessa maailmassa.  (En päivittänyt blogiani). Tekemistä piti keksiä paljonkin lisää sen jälkeen kun jo toissa kesänä sovitut historiankurssit peruuntuivat liian pienen osallistujamäärän vuoksi. Alkuvuoden talous heittikin niinsanotusti häränpyllyä. Ei edes historian pääsykoevalmennuskurssi toteutunut kun ilmoittautuneita oli siinäkin liian vähän. Firma katsoi ettei sen järjestäminen ole taloudellisesti järkevää.

Jos se olisi järjestetty, se olisi ollut jo neljäs perättäinen kurssi pidettäväkseni. No, siitä säikähdyksestä selvittiin jotenkin, huonosti kai kuitenkin. Loppukesälle tarjottiin historian abipreppauskurssia mulle Hesassa, mutta vain jos olisin suostunut siihen ettei mulle enää makseta matkakorvauksia kun yrityksen voitto jää historiankursseista niin kovin pieneksi. 

Eli ei tultu yhtään vastaan kun mun oma taloudellinen tilanteeni romahti. Paljonkaan paremmin ei mennyt toisenkaan firman kurssien suhteen. Sain tietää sen ettei alkusyksyn kurssia järjestetä, kotiin postitettavasta mainoslapusta, jossa ei ollut syksyn historiankursseja lainkaan. Kun kysyin asiaa, kuulin että pomo oli ajatellut pitää taukoa historiankursseista kun niiden kysyntä on niin pientä. Minulle, opettajalle, ei oltu kerrottu. 

Tänä päivänä korkeakoulutettuja ja päteviä opettajia on firmoille jonoksi asti, eikä niiden tarvitse huolehtia sellaisista asioista kuin työntekijän tunteet ja arvo sinänsä. Olen aina saanut kursseistani erinomaista palautetta hyvinkin vaativilta, opetuksesta maksaneilta asiakkailta, ja minulle on aina tehty sopimus uudestaan. Mutta työelämä on tänä päivänä tällaista. Sain onneksi kesätöitä sitten lopulta Luostarivuoren käsityöläismuseosta ja viihdyin siellä tosi hyvin.

Kevät täyttyi pitkälti sinnittelystä, mutta myös yhdistys- ja järjestökuvioista ja vaalihumusta. Olen Vipun vpj, Vassin koulutus- ja tiedepoliittisessa työryhmässä jäsenenä, ja Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihalllituksessa jäsenenä sekä Turun Vasemmistoliiton hallituksen varajäsenenä. Hävisin varsinaisen jäsenyyden arvalla...Mielekästä tekemistä kyllä riittää! Kohti ekologista elämäntapaa-ohjelman valmistuttua perustimme vuoden alussa KSL:n kautta ympäristöopintokerhon, joka on nyt kokoontunut kolme kertaa. Meikäläinen on kerhon ohjaaja.

Keväällä ekalla kerhokerralla alusti Jari Kärkkäinen kaupunkiviljelystä, toisella kerralla aiheena oli tuulivoiman työllisyysvaikutukset, ja alustamassa olivat vastikään eläköitynyt kansanedustaja Jyrki Yrttiaho sekä Turun luonnonsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja, Suomen Luonnonsuojeluliiton tekninen neuvonantaja Pertti Sundqvist. Kolmannen kerhokerran vietimme luontoretkellä Kurjenrahkan luonnonpuistossa tutkimassa suon merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä. (oli hurjan mukavaa ja valtavan kaunista.) Ja tälle syksylle on pari tapahtumaa vielä suunnitteilla.