perjantai 28. helmikuuta 2014

Turun Sanomilla oli samaan aikaan julkaisulistalla kaksi uutista Vasemmistoliittoon liittyen. Ensimmäinen koski turkulaisyhdistys Tuikun aloitetta puheenjohtaja Arhinmäen vaihtamiseksi mm. tämän alkoholinkäytön perusteella, toinen oli alta löytyvä Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton ekologiaohjelmaryhmän kannanotto lukion opetussuunnitelmauudistuksen palauttamisesta valmisteluun. Kummasta mahdettiin juttu lopulta tehdä. Ensimmäisestä luonnollisesti.

Ensinnäkin on vaikea ymmärtää miksi nähdäkseni ihan tavallinen viihteellevaihtaminen nostatti moiset otsikot. Ihan kuin suomalainen poliitikko tai ihminen ylipäätään siemailisi miestä väkevämpää jääkiekko-ottelun yhteydessä aivan ensimmäistä kertaa. Ihan oikeasti! Toisekseen minun ei pitäisi enää yllättyä median puolueellisuudesta mutta silti se yllättää.

Iltapäivälehtien tyyli nyt toki on mitä on, ainahan ne pyrkivät tarjoamaan leipää ja sirkushuveja kansalle silloin kun olisi todellisia yhteiskunnallisia kysymyksiä joihin puuttua. Nythän ei esimerkiksi ole mitään valtavan tärkeitä ajankohtaisia asioita, jotka pitäisi nostaa julkiseen keskusteluun. Vaikka tuo opetussuunnitelmauudistus ei tietenkään ole tärkeä aihe, eikä tietenkään myöskään kuntien pakkoliitokset. Tai keskustelu tasa-arvoisen avioliittolain jatkosta eduskunnassa.

Viimeksimainittu toki muiden ohella on erittäin ajankohtainen asia, Lakialoite jatkaa taivaltaan eduskunnan lakivaliokunnassa. Jännäksi menee, vuosi sittenhän homma oli lopulta kiinni yhdestä valiokunnan jäsenestä. Tällä kertaa en kyllä tiedä miten homma menee. Suomi on hirvittävän konservatiivinen maa ja voi olla että tämäkin uudistus torpataan vielä. Mutta kulttuuriset muutokset ovat aina hitaita.

Eduskunnan lähetekeskustelussa viikko sitten kuultiin taas niitä vanhoja tuttuja argumentteja siitä, miten "lapset tarvitsevat isän ja äidin". Tekisi mieli kysyä näiltä kansanedustajilta, puoltavatko he lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa myös perheväkivallasta kärsivässä perheessä, tai jos kyse on vielä pahemmasta. Koska Suomessakin tajutaan, ettei heterous tee kenestäkään parasta vanhempaa lapselle.














Ei kommentteja: