keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Lueskelin tuossa erään asiantuntijan haastattelua, jossa hän kommentoi lauhaa talvea tyyliin: "Mikäs siinä jos kevät tulisi jo nyt, olisihan se ihan mukavaa". Pakko myöntää etten osaa olla yhtä lunkisti. Kun vaikka katsoo alla olevia Paloheimon ja Härkösen alustusten muistiinpanoja niin saa nopeasti aika erilaisen kuvan lämpimän talven syistä.

Samassa jutussa pohdittiin mitä etuja yhä aikaisemmin tulevasta keväästä on, peltotöiden aikaistuminen nähtiin  yksinomaan positiivisena seurauksena. Tämä on toki sekä oireellista että tyypillistä. Kun katsoo yleisemmällä tasolla tapaa, jolla media kertoo ilmastonmuutoksen etenemisestä, törmää jatkuvasti samaan viestiin: miten muutoksesta hyötyy konkreettisella tasolla. Tulee mieleen hakematta eräskin juttu, joka käsitteli mansikanviljelyn kasvavia mahdollisuuksia Grönlannissa.

Minusta tämä on medialta vaarallinen mutta samalla looginen lähestymistapa. Yhteiskuntarauhan ylläpitäminen nähdään niin tärkeäksi, että jätetään kertomatta mitä todella tulee tapahtumaan. Laajamittainen ilmastopakolaisuus, ruoan hinnannousu liian kalliiksi (tämä on toki nähtävissä jo nyt), elämänedellytysten murtuminen sillä tasolla minkä me tunnemme.

Ja samaan aikaan kun elämämme ehdot ovat murtumassa, teleyritys mainostaa yrittäjille mahdollisuutta vaihtaa vanha laitteistonsa uusimpiin älypuhelimiin. Kun meidän pitäisi oppia näkemään kulutusliturgian taakse ja kyseenalaistaa tarve aina uusimoien härpäkkeiden omistamiseen. Eikä turkulainenkaan yhdyskuntasuunnittelu todella tähtää yksityisautoilun vähentämiseen. Mitenpä tähtäisi kun virkamiehistössä esiintyy näkemyksiä siitä miten lapset pyöräilevät ja aikuiset ajavat autoa.

Saa nähdä paljonko huomisessa miekkarissa on väkeä, luulenpa että tämäkin miekkari jää osanottajamäärältään vaatimattomaksi. Mutta minähän se olenkin säälittävien miekkarien puolella, melkeinpä mitä säälittävämpi miekkari, minä olen sitä varmemmin paikalla!

Ei kommentteja: