keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Aina välillä muisti palailee pätkittäin, niin tälläkin kertaa. Kyllähän mä jo tätä ennen oisin voinu pistää nämä Vipun energiakeskustelun muistiinpanot tänne mutta kun...No, tässä tulee painavaa asiaa.

Ensin Harri Paloheimon, sitten Jehki Härkösen alustus.



Tulevaisuuden energiaratkaisut –keskustelutilaisuus
Ravintola Koulun historianluokka 27.1.2014



Harri Paloheimo: Suomi öljyn jälkeen-halvan öljyn loppu

-Öljyn polttaminen suuri energianlähde, muodostaa n. neljänneksen
-Suomen talouselämä rakennettu paljon öljyn varaan
-Öljy Suomessa kuluu liikenteeseen, 49% v. 2011
-Korkea öljyn hinta=polttoaineiden tuottaminen ravinnosta
-Korkea ruoan hinta=levottomuuksia ja nälänhätää
-Globaali BKT:n kasvu korreloinut öljyntuotannon kasvun kanssa kohtalaisen selkeästi
-Jos öljynhinta ousee. vähenevät muuhun kulutukseen käytettävissä olevat varat
-Liike-elämä varoittanut öljyn niukkuudesta ja hinnannoususta
-Öljytuotantohuippu jo saavutettu, lähteet ehtymässä
-Laskelmat öljyn riittämisestä perustuvat siihen, että 2015 löytyisi suuri määrä uutta öljyä
-Yleensä laskettu myöhemmin löytyvien lähteiden varaan
-Tuotanto siirtyy parhailta alueilta vaikeammille (arktinen alue) ja hinta nousee
-Öljyhuippu ensisijaisesti polttoainekriisi, pidemmällä aikavälillä energiakriisi jos ei onnistuta ennakoimaan
-Polttamalla tunnetut öljy- kaasu- ja hiilivarat päädymme nykytiedon valossa 4-6 asteen kohoamiseen maapallon lämpötilassa
-Jos öljyhuippu tulee hallitsemattomana, päädymme polttamaan yhä likaisempia korvikkeita yhä enemmän (vrt. Naantalin voimala)
-Talouskasvua ja ostovoimaa priorisoidaan ilmastonmuutoksen kustannuksella
-2 asteen tavoitteessa pysyminen edellyttää kivihiilen polttamisen lopettamista heti, ja öljyn ja maakaasun  käytön rajoittamista rajusti
-Rajoittaminen johtaisi laajaan talouskriisiin, sillä varannot jo pantattu
-IEA:n mukaan vuoden 2017 jälkeen kaikkien uusien tehtaiden ja rakennusten tulisi olla nollapäästöisiä, muuten infrastruktuuri lukitsee meidät liian korkealla päästöuralle


*********************



Jehki Härkönen: Tulevaisuuden energiaratkaisut

-Olkiluoto 3 yli 7v myöhässä, ei enää varmaa valmistumispäivää, nelonen jäissä
-Hanhikivi 1 etenee vain Venäjän valtion tuella
-Naantalin 2017/2018 valmistuva voimalaitos polttaisi hiiltä 2040-luvulle saakka
-Hallituksen ilmastostrategiassa tavoite lopettaa hiilen poltto 2025
-Nyt toteutettavat investoinnit eivät vastaa strategioita
-Ydinvoiman korkea osuus tekee uusiutuvien lisäämisen hankalaksi
-Suurinvestoinnit ydin- ja hiilivoimaan jätettävä tekemättä
-Hajautettu uusiutuvan energian tuotanto mahdollistaa voittojen leviämisen suuromistajia laajemmalle
-Uuden energiainfrastruktuurin rakentaminen luo suuren määrän uusia työpaikkoja
-Metsäenergian lisäksi  uutta sähköä ja lämpöä enemmän tuulella, auringolla, maalämmöllä ja biokaasulla
-Suuremmat alkuinvestoinnit, mutta moninkertainen työllisyys
-Pitkällä aikavälillä halvempi ratkaisu, kun polttoaineiden ja päästöjen hinta nousee
-1000 kpl 4 MW tuuliturbiinia saa rakennettua tarvittaessa vaikka vuodessa
-Yhtä suuren ydinvoimalan rakentaminen kestää vuosikymmenen
-Tuuli- ja aurinkosähkön hinta sähköpörssissä ydinvoiman hintaa alempi





Ei kommentteja: