Päätimme ensimmäisessä asuntopoliittisen työryhmän kokouksessa että jokainen laittaisi ranskalaisin viivoin sähköpostilistallemme omia ajatuksiaan siitä, mistä työryhmässä tulisi puhua. Laitoin torstaina ideani listalle ja ajattelin että laitan joitakin niistä nyt tännekin.

Yleislinjauksena tulisi minusta olla se, että puolustamme tavallisten pienituloisten ihmisten asumista (opiskelijat, työttömät jne).

On tärkeää pitää kiinni kaupungin omasta, voittoa tuottamattomasta vuokra-asuntotuotannosta, se on mielestäni ainoa keino taata katto myös heikoimmassa asemassa olevien pään päälle. Yksityiset vuokranantajat eivät anna armoa vuokranmaksukyvyn heiketessä, jotkut antavat, jotkut eivät. Sanotaan että se on turhan pitkälti tuuripeliä.

Toisaalta on tärkeää hyödyntää ne mahdollisuudet, joita Turun hallitussopimuksen ulkopuolelle jättäytyminen meille antaa. Voimme esittää itsemme ainoana todellisena vaihtoehtona keinottelupolitiikalle, eikä kukaan voi sitä yhtä helposti nyt kiistää. Nyt halutaan keinotella ihmisten kodeilla; kuten kuulin kilan seminaarissa, Turun kiinteistösektorin suurin haaste on onnistua houkuttelemaan ulkomaisia sijoittajia Turun kiinteistömarkkinoille. 

Jos annamme yksityisille toimijoille vapaat kädet kaupungin rakennusmarkkinoille, hyvinkin pian olemme tilanteessa, jossa syntyy heikkokuntoisia vuokra-asuntoalueita ja yhä räikeämpää kaupunkilaisten eriarvoistumista. Yksityisillä toimijoilla ei ole intressiä huolehtia vuokra-asuntoalueista samalla tavalla kuin tuottavista toimistokomplekseista. Ja edelleen, kyse on ihmisten kodeista. 

Tulee mieleen myös Euroopan unionin ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksen (TTIP) vaikutukset. Voimaanastuessaan (toivottavasti niin ei koskaan tapahdu) sen sisältämä investointisuoja mahdollistaa yksityisten yritysten tai toimijoiden oikeustoimet valtiota tai kuntaa kohtaan, jos niiden säädökset estävät liikevoittoa. Voiton kerääminen julkiselta sektorilta, ja luonnollisesti myös rakennuspuolelta, olisi näin täysin rajoittamatonta. Turunkin kiinteistöpuolta ikäänkuin pedataan valmiiksi.


Viitaten edelliseen postaukseeni, minusta kannattaa miettiä, keitä yritämme linjauksilla tavoittaa, kokoomusmielisiä jotka eivät kuitenkaan meitä äänestä, vai omia perusäänestäjiämme, nukkuvien puoluetta ja esim. opiskelijoita jotka yleensä äänestävät vihreitä mutta ovat alkaneet kallistua vassin puoleen. 

Pohdin edellisessä postauksessa sitä, miten on mahdollista että vasemmistolaisissa työryhmissä on esillä ajatuksia, jotka voisi helposti liittää hyvin erilaisen poliittisen ryhmittymän linjauksiin, ja miksi vallitsevan oikeistotendenssin mukana kulkemista pidetään realismina. Onhan se sitä, mutta realismi käsitetäänkin tässä yhteydessä ainoaksi mahdolliseksi ja järkeväksi vaihtoehdoksi ja muu haihatteluksi. Tämä onkin iso paketti pohdittavaksi mutta kieltämättä kiinnostava juuri haastavuutensa takia.

Koporyhmässä esillä olleet ajatukset yrittäjyyskasvatuksesta ja opiskelijoiden palkitsemisesta sen perusteella, miten he työllistyvät, ovat samaa sarjaa. Myös koulutusvienti on teema, joka tulisi mielestäni avata keskustelulle laajasti. Miksi yliopistot ovat nykyään niin valmiita kehittämään uusia koulutusvientituotteita (niin, onko koulutus ylipäätään tuote, eihän tuotakaan kysymystä enää juuri kukaan esitä). Yliopistojen rahoituspohjan muutos 2010 yliopistolain myötä heikensi rahoitusta ja teki siitä epävarmempaa. Silloin koulutuksen kaupallistaminen näyttäytyy helposti ainoana vaihtoehtona, niin, realismina(!)

Kyse ei siis kuitenkaan ole näissä esimerkeissä työryhmän linjauksesta suuremmassa mittakaavassa vaan yksittäisistä ajatuksista. Minusta kuitenkin kertoo paljon juuri se, että ne esitetään vasemmistolaisessa työryhmässä. Miksi olemme niin valmiita vain reagoimaan vallitseviin olosuhteisiin kyseenalaistamatta niitä. Osaltaan on kyse ihmisen perusluonteesta, on helpointa kulkea jo valmiiksi viitoitettua polkua. Tällöin voi kuitenkin yllättävänkin helposti ajautua vaarallisille teille. 

Olen näitten kokemusten kautta miettinyt myös omaa rooliani eri ryhmissä. On oikeasti hyvin raskasta olla jatkuvasti eri mieltä tai joutua perustelemaan itselle itsestäänselviä asioita piireissä joissa ei pitäisi joutua sitä tekemään. Kunnan oman, voittoa tuottamattoman vuokra-asuntotuotannon merkitys tai se, miksi työllistymisestä palkitseminen tai yrittäjyyskasvatus eivät ole ongelmattomia kysymyksiä, eivät tosiaan ole itsestäänselviä asioita realismia ihannoivassa yhteiskunnassa muuallakaan. Se, että kantaansa joutuu perustelemaan vasemmistolaisissa piireissä, on tietenkin äärimmäisen terveellistä ja kehittää omaa argumentaatiota, mutta isoin kysymys on se, miksi vasemmistolaisen liikkeen on niin vaikeaa kyseenalaistaa kollektiivisesti vallitsevat rakenteet. Olemme aikamme tuote.