Tämän päivän Turun Sanomissa oli ajatuksia herättävä artikkeli yliopistojen ranking- listoista. Siinä todettiin mm. että listat mittaavat usein vain yhtä osa-aluetta yliopiston koko tasosta. Artikkelin mukaan listat eivät vaikuta yliopistojen valtiorahoitukseen, mutta yksityisiin lahjoittajiin saattavat vaikuttaa. Tässä juuri piileekin suomalaisesta näkökulmasta yliopistolain merkitys tieteenteolle. 

Kun valtiorahoituksen osuutta on päämäärätietoisesti yliopistolain hyväksymisen jälkeen vähennetty, yksityisen rahan merkitys on vastaavasti kasvanut. Yksityiset ihmiset eivät välttämättä tule ajatelleeksi ranking-listoja subjektiivisena näkökulmana joka mittaa esim. pelkästään luonnontieteiden roolia, vaan listan viesti otetaan annettuna, ja se mielletään todisteeksi yliopiston kokonaisvaltaisesta osaamisesta. Ihmisen mieli toimii niin. Tällä vaan on vaarallisia seurauksia yliopistojen tulevaisuudelle, kun lahjoittajien huomio kiinnittyy helpoimmin listojen kärjessä keikkuviin yliopistoihin. 

Mekanismi on samantyyppinen kuin se, joka on jo johtanut kotimaassa eri tieteenalojen erilaiseen menestykseen yksityisen rahan määrällä mitattuna. Kasvatustieteellinen tutkimus ei ole saanut yksityisiä tukijoita liikkeelle muiden, varsinkaan luonnontieteiden ja lääketieteen tapaan. Kasvatustieteellisen tutkimuksen arvoa ja merkitystä on selkeästi vaikeampaa perustella suurelle yleisölle kuin esimerkiksi syöpätutkimuksen. Olen erittäin pahoillani siitä, että tieteenalojen mahdollisuudet tutkimuksen tekoon heikkenevät tältä pohjalta. Se on yksiselitteisesti väärin. Yliopistolain uudistusta aikoinaan puolustaneiden eräs argumentti oli, että lain myötä tieteellinen tutkimus määräytyy markkinoilla. Markkinakeskeisyys vaan ovat usein tieteen kohdalla epätasa-arvoa lisäävää, kun päätökset alkavat mennä mielikuvien ja ideoiden pohjalta, ei sen pohjalta mikä on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.