torstai 27. heinäkuuta 2017

Raportti rakennuslautakunnan kokouksesta 27.7.2017

Esityslistalla oli mm. alkoholistien päiväkeskuksen rakentaminen Kurjenmäkeen, kaupungin vuokra-asuntojen lisärakentaminen, rakennuslautakunnan aiemman, vesihiihtoradan osin luonnonsuojelualueelle rakentamisen sallivan päätöksen kumoaminen, Hotelli Seurahuoneen remontti, rakennusten kulttuurihistorialliseen julkisivuun liittyvää asiaa sekä sähkökaapelitöiden toteuttamistapoja.

Olen hyvin pahoillani siitä, että lautakunta päätti pöydätä päiväkeskusasian. Läheisen päiväkodin vanhemmat ovat valittaneet asiasta. Minusta on selvää, että rakennus tulisi alueelle joka on asemakaavassa merkitty sosiaali- ja terveyspalveluille, ja jolla on jo paljon vastaavia rakennuksia. Päiväkoti on lopulta erillään rakennuksesta.  Päihteiden käyttäjät tarvitsevat kaupungilta viestin että he ansaitsevat helpon pääsyn päiväkeskukseen. Tämä meidän Turkumme on kaikkien turkulaisten. Lapsiakaan ei voi suojella elämältä.Vastaavasta oli kyse, kun Hirvensalossa valitettiin lastenkodin rakentamisesta. Kokous päätti myöntää luvan lastenkodin rakentamiselle. Päiväkeskusasia tulee käsittelyyn samana päivänä 10.8., kun lautakunta tekee sinne katselmuksen.

Olen erittäin iloinen, että kokouksessa päätettiin myöntää lupa TVT:lle vuokra-asuntojen rakentamiseen Turun Kärsämäkeen, vanhan lähikauppamme tilalle kun se rakennus puretaan. Pienempi lähikauppakin Palttaan kyllä tarvittaisiin huonojalkaisia vanhuksia ja muita heikommin liikkuvia palvelemaan. Kyllä itsekin autottomana tykkäsin käydä siinä kaupassa kun vielä Paltassa asuimme. Mutta kaupungin vuokra-asuntoja tarvitaan paljon lisää, jee!

Luonnonsuojeluarvoista pidettiin kiinni kun lautakunnan aiempi päätös kumottiin Ruissalon vesihiihtokysymyksessä. Kokouksessa oli esillä, että onhan samalla alueella jo Ruisrock, mutta mielestäni festivaali vie yhden viikonlopun vuodessa kun vesihiihto olisi jatkuva häiriötekijä.

Ensimmäinen esitykseni koski Hotelli Seurahuoneen remonttia, jossa pidin oleellisena rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon tukemista entisestään. Mielestäni Museokeskuksen lausunto julkisivun ikkunaratkaisusta tuki rakennuksen arvoa parhaiten. Se olikin ainoa kohta lausunnosta, jota ei ollut pohjaesityksessä. Korostin kokouksessa, että haluan että rakentamaan päästään pian ja että hotelli palvelisi asiakkaitaan aikataulussa remontin jälkeen. Samaan hengenvetoon sanoin että jos Turussa olisi todella viimeisen päälle myös julkisivultaan toteutettu hotelli, huoneiden hintaa voitaisiin hilata ylöspäin helposti, joka olisi piristysruiske sinänsä Turulle. Esitystäni kannatti vihreiden Wessman ja se hävisi 9-2.

Muutosesitys esityslistan kohtaan 21 Osakeyhtiö Eerikinkatu 23:n rakennuslupahakemus 7-12-1001 (2017-748)
Muut ehdot- kohtaa täydennetään seuraavasti:  "Humalistonkadun suuntaisen hotelliosan Humalistonkadulle ja Eerikinkadulle näkyvien julkisivujen sekä nk. asuinsiiven Eerikinkadun puoleisen julkisivun hotellihuoneiden ikkunat tulee tehdä puusta."

Tein seuraavan esityksen vedoten Museokeskuksen kielteiseen lausuntoon ja jätin lopulliseen päätökseen eriävän mielipiteen:

Palautusesitys esityslistan kohtaan 25 Asunto-osakeyhtiö Turun Puistokatu 3:n toimenpidelupahakemus 7-5-7 (2017-852
Turun museokeskus suosittaa nykyisten ikkunoiden korjaamista ja säilyttämistä. Turun rakennuslautakunta päättää ennen luvan myöntämistä selvittää ikkunoiden korjausmahdollisuuden ja kustannukset. Mikäli säilyttäminen ei ole niiden kunnosta johtuen mahdollista, tulee uusien olla mitoitukseltaan, materiaaliltaan, detaljeiltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan alkuperäisiä vastaavia.

Päätöksessäni oli keskeinen tekijä myös se, että energiapoliittisesti sekä puu- että puualumiini-ikkunoiden funktio on sama.

Kannatin kokouksessa perussuomalaisten Laakson esitystä omakotitaloalueella sijaitsevan betoniaidan korvaamisesta esim. lauta-aidalla. 

Kokouksessa oli asialistalla myös Carunan teettämiä sähkökaapelitöitä. Minusta näissä kysymyksissä on punnittava, mikä on yhteiskunnan etu ja mikä yrityksen. Sen jälkeen kun Caruna myytiin, yhtiön tavoitteena on luonnollisesti ulkomaisille osakkeenomistajille tulevan voiton maksimointi, eikä siinä maanomistajan sana ikävä kyllä paina. Tulee mieleen kun aikoinaan puuhattiin uutta Turku-Helsinki moottoritietä ja Paimiossa tie kulki monen tilan halki ja tilalliset joutuivat vuosisataisen kotinsa myymään. Muistan hyvin ne keskutelut, kun kymmenen vanhana mökkinaapuriemme tuskaa kuuntelin. Ei ihan samasta ole kyse, mutta yleinen ja yksityinen hyöty olivat siinäkin rinnakkain yksityisen tappioksi.

Kysyin kokouksessa suojapuuston istuttamisen aikataulusta, kun Kärsämäessä oli kaadettu puuta rakentamisen yhteydessä ja naapuri oli huomauttanut tonttiaan suojaavan puuston menetyksestä. Pohjaesityksessä oli vain mainittu että edellytetään puuston istuttamista, päivämäärästä ei ollut puhetta. Säädöksissä on kuulemma määritelty, että istuttamaan ryhdytään kahden vuoden kuluessa. Aiemminkin voitaisiin mutta ok näinkin. 



Ei kommentteja: