Viime päivät olen torjunut flunssaa ja istunut kokouksissa. Menee aina tän aktivismin kanssa niin että yöunet jää vähiin kun stressaa ja on hirveästi tekemistä ja sitten tulee helposti kipeäksi. No nyt on troppeja pidemmäksikin aikaa, jos vaikka selviäisi. Törmäsin tossa yks päivä Bryggessä tuttuun (no se on siellä helppoa :) joka sanoi mulle jo suorastaan ystävän neuvon, että älä polta itseäsi loppuun. Se on loistava neuvo.

On mielenkiintoista että miten toisissa yhteyksissä sitä on konservatiivinen ja toisissa radikaali. Olen Koulutuslakon kokouksissa istuessani välistä tuntenut olevani hyvinkin konservatiivinen kun olen alusta asti painottanut esim. sitä miten tärkeää on pitää toiminnan fokus koulutusleikkauksissa ja miten tärkeää on ajoittaa toiminta samanaikaiseksi muiden kaupunkien kanssa. 

Tämän huomasi myös tämän valtauksen yhteydessä; olen koko ajan painottanut miten tärkeää on toimia niin ettei liikkeeseen kohdistu mitään negatiivista huomiota; että toimittaisiin kaikilta osin maltillisesti myös sen suhteen, että ketä osallistuu valtaukseen. Riski siihen että yliopistolla olisi jonkunlainen hallitsematon avointen ovien päivä, tilanne jossa sisään lappaisi porukkaa jolla ei ole mitään tekemistä koulutusleikkausten vastustamisen kanssa eikä edes ehkä tietoa niistä, on mielestäni iso valtauksen kestäessä, ja sellainen tilanne olisi täysin kestämätön. Kyllä oltiin sitä mieltä että pitää olla järkevä asian suhteen. Kun tässä ei missään suhteessa toimita yliopistoa eikä sen hallintoa vastaan, vaan nimenomaan osoitetaan mieltä koulutusleikkauksia vastaan, niin minusta on syytä joka käänteessä varmistaa että hyvät välit säilyvät yliopistoon, jota minä itse kunnioitan.

Onneksi yliopiston suunnalta on oltu todella positiivisia valtaukseen suhtautumisessa. Tilapalveluista esim. oltiin valmiita auttamaan järjestämään luentosali keskustelutilaisuuksia varten. Mutta niinhän se onkin että jos itse toimii hyvin ja rauhallisesti, yhteistyö on aina helpompaa. En nyt ole itse alun jälkeen ollut mukana valtauksessa, sehän olikin vain istumista ja keskustelua sekä pohdiskelua. Mulla on kauhea kiire saada valmiiksi yksi kurssi ja on pakko nyt priorisoida. Suurella yleisöllä on valtauksista ja myös mielenosoituksista usein todellisuutta paljon, paljon raflaavampi käsitys; että kyse olisi mellakoinnista tai kivien heittelystä. 

Suomen oloissa mielenosoitukset ja valtaukset ovat oman muistikuvani, käsitykseni ja kokemukseni mukaan aina sujuneet rauhallisesti. Tuo yleinen mielikuva on kuitenkin niin vahva että se lienee vaikuttanut esim. ihmisten intoon osallistua mielenosoituksiin. Tätä voisi spekuloida loputtomiin, mutta esim. Suomen pitkä historia alamaiskansana on varmasti osaltaan vaikuttamassa...Nyt on tosiaan vallattu myös Tampereen yliopistolla. Jotta yleinen mielipide säilyisi koulutusleikkausten vastaisena, nähdäkseni on tärkeää että kaikki sujuu rauhallisesti jatkossa.

Kuten 2009,  niin tälläkin kertaa olen pahoillani etteivät isot liitot kuten SYL lähteneet näkyvämmin mukaan vastustamaan leikkauksia. Silloin esim. SYL:in passiivisuus oli mielestäni yksi tärkeimmistä syistä siihen, että yliopistolaki meni läpi. Ammattiliittojen tilanne Suomessa on yleisellä tasolla sellainen, että ollaan hyvin varovaisia toimimaan. Poikkeuksiakin on ja onneksi, kuten vaikka AKT. Varovaisuudesta seuraa valitettavasti se, että silloin ei tulla sitten myöskään välttämättä ja useinkaan toimineeksi jäsenistön etujen mukaisesti. Koulutuslakkoliikettä ei tällä kertaa tarvittaisi jos suomalainen ay-liike olisi niin vahva kuin pitäisi. Ja vertailut vuoteen 2009 jatkuvat; jos viralliset ja jo olemassa olevat järjestöt kuten SYL olisivat tuolloin todella ajaneet jäsenistönsä etua, Opiskelijatoimintaa ei olisi edes tarvittu.

Sain miekkarikuvia zippinä mutten osaa liittää niitä tänne, harmi. Hyviä kuvia tuli paljon kun päivä oli kaunis ja aurinkoinen, ja se siis tarttui meihin :) Tänään olen ollut vähän niinkuin katselemassa Turun yliopiston valtausta, huomaan kuitenkin että vuodesta 2009 on kohta seitsemän vuotta. 

Silloin olin aika aktiivisesti mukana Hesassa Porthanian valtauksessa, nyt oon kai sitten väsyttänyt itseni esim. eilisen mielenosoituksen valmisteluissa niin etten nyt ole muuta kuin hengannut välillä mestoilla. Ja välistä opiskellut, ajatella :O Koulutuslakon kokoukset ovat pitäneet tosi, liiankin kiireisenä kaiken muun lisäksi parin kuukauden ajan, olen ollut mukana esim liikkeen media- ja verkostoitumistyöryhmässä ja ollut Hesassakin pariin otteeseen kuuntelemassa mitä siellä on suunnitteilla. Esim. marraskuun alussa siellä oli Koulutuslakon ja liittojen kuten SYLin ja Tieteentekijöiden liiton yhteinen suunnittelukokous.

Miekkarin valmisteluissa oli kauhea työ, onneksi en joutunut tekemään sitä yksin enkä luojan kiitos tällä kertaa joutunut yksin vastaamaan logistiikasta kuten 2009. Mutta puhujien saaminen oli todella työlästä. Pitkään jatkunut oikeistopolitiikka on saavuttanut tavoitteensa todella hyvin kun ihmiset epäröivät tulla puhumaan mielenosoitukseen. Professori Liisa Steinby onneksi tuli, ja pitikin erinomaisen puheen!

Mielen osoittaminen on Suomessa kansalaisten oikeus, joka on turvattu lailla. Sitä oikeutta turvaavat poliisit, joille me maksamme verorahoistamme palkkaa. Olen aina poliisien puolella yksityisten vartijoiden ohi. Ja ei ole niin kovin kauaa, vaan vuosi siitä kun poliisitkin järjestivät mielenosoituksen vastustaakseen määrärahojensa vähentämistä. 

http://www.hs.fi/kotimaa/a1416200557714

Tässäpä niitä kuvia :) Ekassa Elina Sandelinin ottamassa kuvassa minä ja opettaja Jaakko Lindfors, tää kuva on mun lemppari jo kun miekkaripäivän positiivinen henki tarttui meihin kaikkiin niin totaalisesti :) Sitten Jonne Pohjois-Koiviston ottamassa kuvassa mä puhumassa ja sitten eilisestä tehtyjä juttuja eri medioissa. 

Tämän päivän Turun Sanomissakin oli varsin hyvä juttu miekkarista, mutta oli vähän epätarkka; etteivät mielenosoittajat olisi löytäneet vaihtoehtoja leikkauksille, mutta mäkin sanoin puheessani että varakkain kansanosa ei nyt lainkaan osallistu säästötalkoisiin paitsi vapaaehtoispohjalta...Se artikkeli  löytyy kokonaisena vain paperiversiosta.

http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/833125/Sadat+marssivat+koulutusleikkauksia+vastaan

http://www.abounderrattelser.fi/news/2015/12/demonstration-i-abo-sande-regeringen-ett-ilsket-budskap-se-video.html

Tänään oli valtakunnallinen toimintapäivä koulutusleikkauksia vastaan. Hesassa ja Turussa osoitettiin mieltä satojen ihmisten voimin ja muuallakin keskusteltiin koulutuspolitiikan suunnasta. Ja kriittinen keskustelu aiheesta on juuri sitä mitä minäkin olen koittanut vuosia pitää hengissä kuten tätä blogia seuraavat tietävät. 

Olen tosi iloinen että tänäänkin on toimittu yhdessä. Tässä alla on mun puheeni Turun mielenosoituksesta, sanasta sanaan. Se meni tosi hyvin, ainakin saadun palautteen perusteella :) Koitan jotain kuviakin laittaa kun niitä saan.

************************

Moi kaikki, mun nimi on Eva-Liisa Raekallio ja oon mukana Koulutuslakko Turku-liikkessä. Oon opiskelija ja opetusalan pätkätyöläinen ja mulle on tosi luonnollista olla taas mukana koulutuspoliittisessa aktivismissa, mä nimittäin vedin vuonna 2009 Turun opiskelijatoimintaa osana valtakunnallista Opiskelijatoimintaverkostoa. 

Silloin protestoitiin uutta yliopistolakia vastaan ympäri Suomen. Vaikka tässä on monta vuotta väliä, niin samoja piirteitä on paljon kun ajatellaan vaikka yliopistoja. Uusi yliopistolaki heikensi yliopistojen rahoitusta ja teki siitä paljon epävarmempaa. Voi ajatella että jo silloin alettiin muokkaamaan maaperää lukukausimaksuille: kun yliopistot köyhdytetään niin on luonnollista, että rahoitusmahdollisuuksia ryhdytään katsomaan lukukausimaksuista. Tässä on aika pitkällinen prosessi mun mielestä.

Tänään osoitetaan mieltä hallituksen suunnittelemia koulutusleikkauksia vastaan, ja vaikka on toisaalta hienoa olla mukana tekemässä työtä taas paremman koulutuspolitiikan puolesta, niin kuitenkin tuntuu että ollaan tämän melkein seitsemän vuoden aikana menty vain huonompaan suuntaan. Juhlapuheissa ja vaalilupauksissa korostetaan aina sitä, miten tärkeää koulutus on, ja miten siitä ei missään oloissa saa leikata. Mutta vaalien jälkeen koulutus onkin usein se ensimmäinen, josta  leikataan.

Nyt sanotaan, ettei Suomella enää ole varaa ylläpitää tätä kolutusjärjestelmää. Puhutaan paljon myös siitä että että Suomi pitää pelastaa talkoilla.  Mutta mun mielestä on jotain todella pahasti pielessä siinä kohtaa, jos talkoot ovat pakolliset vain osalle väestöstä. Nythän esim. lapset, opiskelijat ja opettajat kärisvät leikkauksista todella paljon, jos ne toteutuvat, mutta varakkain kansanosa on mukana vapaaehtoispohjalta. Tämä ei sovi mun oikeustajuun. 

Tässä tilanteessa onkin entistä tärkeämpää, että ihmiset toimivat yhdessä. Siksi on niin hienoa nähdä täällä näin paljon ihmisiä ja olen myös todella iloinen, että tänään tapahtuu koulutusleikkauksia vastaan eri puolilla Suomea. Helmikuussa 2009 toimittiin myös yhdessä ympäri Suomen, ja muistan pääuutiset siltä illalta: "Virallinen viesti yliopistoilta on, että yliopistouudistuksessa kaikki on hyvää. Tänään ei näyttänyt siltä, kun yliopistokaupungeissa ympäri Suomen osoitetiin mieltä lakia vastaan".

Tälläkin kerralla virallinen viesti on, että koulutuksesta pitää leikata, ettei meillä ole muuta vaihtoehtoa. Kun katson meitä kaikkia täällä ja ajattelen mitä muualla Suomessa tapahtuu, niin tiedän ettei se ole totta!

Kiitos kun olette täällä ja hyvää mielenosoituspäivää kaikille!!

Turun liikkeellä on nyt nimi, Koulutuslakko Turku. Siitä on olemassa myös videojuttu. Turun ammattikorkeakoulun verkossa ilmestyvä opiskelijalehti lähetti edustajansa tiistaiseen kokoukseemme, joka oli siis yleiskokous johon tuodaan työryhmissä käsiteltyjä asioita.

Median tavassa käsitellä koulutuspoliittista aktivismia on nähdäkseni taas ongelmia. Vaikka toin haastattelussani esiin liikehdinnän historiallista taustaa jo yliopistolain ajoilta, vaikka toin esiin henkilökunnan roolia ja sitä että nyt Turussakin mukana on ihmisiä kaikista korkeakouluista ja että miten tämä on nyt yhteinen asia, niin jutussa korostuu vain aktivismin ja aktivistien osuus sinänsä, antamatta mielestäni riittävästi tai yhtään painoa tämän koko kuvion teoreettiselle taustalle; sille miksi ihmiset nyt toimivat. Nähtävästi vuoden 2009 ja sen jälkeisetkään kokemukset eivät ole saaneet minua kovanahkaiseksi asian suhteen. En ole tottunut.

http://tutka.pro/?p=20932

Mitä tulee valtakunnalliseen poliittiseen keskusteluun  koulutuspolitiikasta, niin olen kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, miten Vihreät ovat tuoneet erinomaisia koulutuspoliittisia avauksia keskusteluun. Osaltaan koen että on hieno juttu että nykyistä kehitystä kritisoidaan, toisaalta kuitenkin näen hieman ongelmia johdonmukaisuuden kanssa. 

Vihreät olivat hyväksymässä yliopistolain 2009; jota on pitkälti syyttäminen yliopistojen ja sen henkilökunnan vaikeasta tilanteesta. Kun yliopistojen rahoituspohja murennettiin, yliopistoissa tehtävän työn perustakin luonnollisesti hajosi. Vihreät ovat korkeakoulutettujen ja opiskelijoiden keskuudessa paljon Vassia suositumpia ja kun tietää, millaista korkeakoulupolitiikkaa puolue on viime vuosina tehnyt ja miten he viime hallituksessa hyväksyivät pienituloisten, siis myös opiskelijoiden, aseman kiristykset, tämä asetelma herättää luonnollisesti kysymyksiä.

Ensi viikolla on täällä Turussakin edarivaalit. Vihreä Vasemmisto, Demariopiskelijat ja Vihreä lista ovat vaaliliitossa mikä on hieno juttu! Ja myös Vihreällä listalla on erinomaisia ehdokkaita mutta vaikka hetken harkitsinkin sen listan ehdokkaan äänestämistä vuosien tauon jälkeen (ihan oikeasti) niin äänestyspäätökseni tulee perustumaan kuitenkin edariympyröiden sijaan kunnallis- ja valtakunnalliseen politiikkaan. Vihreiden linjassa on hyviä asioita mutta se on minulle liian oikealla. En näe että vihreät olisivat ajaneet pienituloisten asiaa niin että se saisi minut äänestämään vihreää edes edarivaaleissa, vaikka kyseessä olisi huikeankin hyvä ehdokas.

Olen tosiaan mukana yliopistolaisten keskusteluissa vastarinnan muodoista koulutusleikkausten edessä, monellakin eri listalla niin Hesan päässä, kuin täällä Turussa. Tänään yhdellä listalla kiersi tulevaan toimintaan mukaan kutsuva viesti johon esitin muutamia muotoiluja. 

Mietin esimerkiksi sitä, kun tekstissä peräänkuulutettiin itsenäistä tutkimusta. Kysymys kuuluukin, miten itsenäinen tutkimus tässä määritellään? Näkisin että tutkimuksen itsenäisyys oli aikoinaan eräs yliopistolain puolustajien argumenteista, syy miksi yliopistot piti saada riippuvaisiksi yritysrahasta, irti valtiosta. Yrityssidonnaisuus merkitsi tässä retoriikassa itsenäisyyttä.

Ja kuitenkin yliopistojen rahoitusjärjestelmän muutos lain myötä on nähdäkseni rapauttanut juuri tuota itsenäisyyttä. Itsenäinen tutkimus tarkoittaa mielestäni vakaata ja varmaa, valtioperusteista rahoitusta tukimukselle; rahoitusta jonka kohdentumista eivät sanele kaupalliset ja lyhytnäköiset intressit.

Kun koulutuspoliittista yhteistyötä rakennetaan kulisseissa, näyttämöllä kohutaan Keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen vaalirahan keräämistä ja kokoamista käsittelevästä paljastuskirjasta. Siinä esitetään ei-niin-kovin yllättäviä väitteitä siitä, miten tukijat kierrättävät vaalirahaa poliitikoille ja miten rahan alkuperä pyritään salaamaan. 

Julkisuudessa on lähinnä keskitytty päivittelemään vaalirahoitusjärjestelmän tilaa, kun olisi ollut hedelmällisempää keskustella siitä, miksi kyseinen järjestelmä on niin laajalle levinnyt ja tehokas. Rahalla saa näkyvyyttä vaalien alla, ja ihmiset helposti äänestävät esillä olevia henkilöitä ja taustaryhmät saavat näin haluamansa poliitikot valtaan. 

Nähdäkseni kuitenkin vaalirahan keräämisen tavat eivät yksinään selitä koko ongelmaa. Äänestäjien tapa tehdä äänestyspäätöksensä olisi tosiaan paljon tärkeämpi yhteiskunnallisen keskustelun aihe ja ehkä juuri siksi sellainen, jota vältetään.

Yritysraha ei tietenkään ole ilmaista, mutta ei pitäisi tulla kellekään yllätyksenä, että yritysrahalla valtaan päässeet poliitikot ajavat yrityselämän etuja. Siinä yhteiskunnan kokonaisetu jää jalkoihin, kuten nyt istuvan hallituksen päätöksistä ilmiselvästi näkyy.

Tänään osui silmään uutinen EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista. Median uutisoinnissa aiheesta on paljon ongelmia. Ensinnäkin otsikoinnin perusteella vaikka tuosta linkittämästäni jutusta voisi päätellä, että maksut nyt tulevat joka tapauksessa, vaikka eduskunta vasta tekee päätöksen, ja oppositiossa on onneksi vahva vastarinta odottamassa hallituksen esityksiä. 

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/823131/HS+Ulkomaalaisille+opiskelijoille+tulossa+1500+euron+lukuvuosimaksut

Toisaalta, ei nyt tuossa jutussa, mutta yleensä aihetta käsittelevissä jutuissa pääpaino on siinä miten suomalaisten ei tulisi maksaa ulkomaalaisten koulutuksesta; eli esityksen läpimenoa pohjustavaa uutisointia. 

Pointtina lukukausimaksukeskustelussa on mielestäni kuitenkin se, että yliopistojen rahoitusta on murennettu yliopistolain avulla ja saatu yliopistot vastaanottavaisemmiksi maksuille; yliopistot helposti ovat tilanteessa jossa niiden on hyväksyttävä lukukausimaksut keinona oman taloutensa kohentamiseen. Ja ennen pitkää vuorossa ovat suomalaiset opiskelijat. Tätä näkökulmaa media ei luonnollisestikaan korosta.

Olen kirjoittanut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuista myös vierailevana blogistina Suomen Akateemisten Naisten blogiin ja käyn sitä läpi tässä blogissa 26.1.2013.