torstai 18. tammikuuta 2024

Kirjoitin joku aika sitten siitä, miten Gazan katastrofaalista tilannetta on käsitelty Yhdysvaltain julkisessa keskustelussa ja mediassa. Tiedossahan on, että mm. toimittaja Mehdi Hassan sai käytännössä potkut työstään MSNBC- kanavalla otettuaan ohjelmassaan hyvin tiukasti yhteen Israelin hallituksen edustajan kanssa. Kanava tunnetaan demokraattisen puolueen äänenkannattajana.

Näin historianopettajan ja maailmanpolitiikan seuraajan näkökulmasta, tämäkin tapahtuma asettuu kiinnostavaan valoon kun muistaa, miten kanavan johdosta kommentoitiin potkujen syytä. Kuulemma kanavan piti ottaa huomioon valmistautuminen marraskuun 2024 presidentinvaaleihin. Siis hetkinen, mitä tekemistä toimittajan potkuilla on presidentinvaaleihin valmistautumisen kanssa? 

Yhdysvalloissa on iso juutalaistaustainen väestö, joka on muodostunut paljolti holokaustia ja Euroopassa jo aiemmin koettua antisemitismiä paenneista, ja se on suurimpia syitä Yhdysvaltain tässäkin kriisissä nähdylle, erittäin anteeksiantavalle ja hyväksyvälle Israelin- politiikalle. Väestössä käytetään merkittävää julkista ja yksityistä valtaa mm. AIPAC- koalition kautta. Koalitio on tunnetusti auttanut monia poliitikkoja matkalla kongressiin ja senaattiin. 

Kuvio toimii myös toisin päin; on uutisoitu, että AIPAC tukee tämän vuoden marraskuussa koittavissa kongressivaaleissa nimenomaan sellaisia ehdokkaita, jotka kilpailevat ehdokkuudesta Palestiinaa tukevia kannanottoja ja päätöksiä tehneitä ehdokkaita vastaan. Voisiko kanavajohtajan viesti olla tulkittavissa siten, että taloudellinen tuki Bidenin uudelleenvalinnalle nähtiin niin tärkeänä, että Israelia haastanut toimittaja sai lähteä. Se ei välttämättä ole ainoa syy, mutta laajassa katsannossa saattaa hyvinkin vaikuttaa taustalla. Ainakin se selittäisi kryptisen lausunnon.

Bidenin hallinnon Israelia tukeva linja on herättänyt todella paljon kritiikkiä, nyt myös kotimaassaan ja myös juutalaistaustaisten keskuudessa, ja on arvioitu, että Israelin myötäily saattaisi jopa maksaa Bidenille uudelleenvalinnan. Hän tarvitsee tullakseen valituksi ehdottomasti myös palestiinalaisten kansanmurhaa äänekkäästi vastustavien äänet, mutta on nyt jäämässä ilman niitä. Hallinnossa on jossain vaiheessa saatettu arvioida, että AIPACin tukea tulevissa vaaleissa ei voida riskeerata. 

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Bidenin työ presidenttinä on ollut erinomaista, tehty politiikka ja saavutukset ovat likipitäen vertaansa vailla siinä, miten ne ovat hyödyttäneet muitakin kuin vain rikkainta osaa amerikkalaisista. Olisikin todella sääli, jos väärin arvioitu Israelin- politiikka maksaisi Bidenin uudelleenvalinnan. Etenkin, kun vastassa on suurella todennäköisyydellä jälleen Trump, jonka uudelleenvalinnalla olisi hyvin vakavat ja hallitsemattomatkin seuraukset. Eikä ole mitään takeita siitä, ettei Trump hävitessään toistaisi 6.1.2021 tapahtumia, jotka voivat eskaloitua entisestään. Se, miten tällä hetkellä oikeuskäsittelyssä olevat päätökset esim. Trumpin vaalikelpoisuudesta vaikuttavat kokonaisuuteen,  on kokonaan uuden postauksen aihe.

Ei kommentteja: