Jaakko Hämeen-Anttila on kuollut. Otan osaa läheisten suruun. Olen tavannut hänet yhden ainoan kerran. Olimme molemmat samaan aikaan puhumassa Aleksanteri-instituutin keväällä 2016 järjestämässä koulutuspolitiikkaa käsitelleessä keskustelutilaisuudessa ”Kärkiä, huippuja, hallintohäkkyröitä - vai vaihtoehtoja tiedepolitiikalle?”. Edustin siellä opiskelija-aktivisteja. Vaikka tapasimme vain kerran, Hämeen-Anttila teki lähtemättömän vaikutuksen humanismillaan ja laaja-alaisella sivistyksellään. Professori toi suorasukaisessa puheenvuorossaan esiin syvää turhautumistaan tiedepolitiikkaan. Hän vaikutti olevan se poikkeus, joka vahvisti säännön maamme koulutus- ja tiedepolitiikan tilasta. Se oli jo silloin karmea. Kaikki, ihan kaikki mitataan määrällisesti ja rahassa.

Suru-uutinen nostaakin ainakin minulla jollain tapaa esiin suomalaisen koulutuspolitiikan ongelmat ja sen miten vaikeaa on taistella kehitystä vastaan. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun presidentti Niinistö oli juuri uudenvuodenpuheessaan kritisoinut kovin sanoin koulumaailman moderneja virtauksia, joissa itsenäisesti opiskelevista alakoululaisista ja taustatapetiksi ja mikrotukihenkilöiksi alennetuista opettajista on tehty tavoiteltava ihanne. Aulahenkisistä luokkatiloista puhumattakaan. 

Niin, PISA- tulosten romahduksella on syynsä. En väitä, että modernit virtaukset olisivat ainoa syy, mutta erittäin suuri vaikutus niillä on ilman muuta ollut. Oppiminen vain on todella paljon vaikeampaa, kun opettaja ei opeta eikä tieto iskostu mieleen padia ja puhelinta pyyhkimällä. Samaan aikaan on jatkuvaa melua, hälinää ja kaikumista avoimissa ja levottomissa tiloissa. 

Kuvio vaikeuttaa luonnollisesti ensimmäisenä heikoimpien ja erityistukea tarvitsevien oppilaiden oppimista, ehkä jopa estäen sen kokonaan. Toisaalta mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä tärkeämpää on oppimistilanteiden rutiininomaisuus ja ennustettavuus. Muun muassa näitä seikkoja korostin toimiessani Vasemmistoliiton koulutus- ja tiedepoliittisen työryhmän jäsenenä vuosina 2014-2016. Työryhmän tehtävänä oli tehdä puolueen koulutuspoliittinen ohjelma ja tavoitteet eduskuntavaaleihin 2015. Sanaa ”muutosvastarinta”  on viime vuosina usein käytetty kuvaamaan muutosten tapaa ja nopeaa tahtia kritisoivien näkemyksiä. Saman kuulin itsekin työryhmässä, eivätkä näkemykseni päätyneet ohjelmaan. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että pidin kiinni myös heikoimpien oppilaiden puolta pitävistä näkemyksistäni. Voi olla, että jos Jaakko Hämeen-Anttila olisi ollut mukana työryhmässä, hän olisi ollut samaa mieltä. Suuri menetys suomalaiselle sivistykselle.