maanantai 4. huhtikuuta 2022

Viime aikoina on onneksi tullut näitä, että rakennusvalvontapäällikön pohjaesitys suojelisi rakennusperintöä. Museoammattilaisten näkemykset ovat siis vihdoin saaneet enemmän jalansijaa päätöksenteossa jo pohjaesitysvaiheessa! Se ei ole rakennus- ja lupalautakunnan enemmistölle käynyt. Näin oli Ukkokodin remontin kohdalla ja näin ilmeisimmin myös Kaerlassa sijaitsevan,1500-luvulta periytyvän Kirveen tilan suojelussa. 

Lautakunta päätti viime kokouksessaan yksimielisesti palauttaa purkuluvan uuteen valmisteluun sen sijaan, että olisi katselmuksen jälkeen yhtynyt purkuluvan epäävään pohjaesitykseen. Olisi ollut todella tärkeää antaa viestiä siitä, että rakennetun perinnön suojelu otetaan vakavasti, museon näkemyksiä kunnioitetaan sekä noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia. Olisin itse esittänyt pohjaesityksen hyväksymistä, eli purkuluvan kieltämistä. Kirveen tilan säilyttäminen oli myös joidenkin vihreiden julkituotuna kantana ennen viime torstain kokousta, mutta niin vaan tuli tämä epävarmaa tilannetta jatkava palautusesitys.

https://ah.turku.fi/rlupalk/2022/0331006t/4629376.htm


Ei kommentteja: