torstai 18. marraskuuta 2021

Sitten kun oikeisto saa tahtonsa läpi ja lasten ruokailut yksityisen toimijan hoidettavaksi(kaikkien puolueiden hyväksymän pormestarisopimuksen ollessa voimassa lienee ajan kysymys), lakkoja voi olla paljon useammin. Ruoan laatu tulee myös kärsimään, kun aletaan entistä tiukemmin tuijottaa sitä, mitä jää viivan alle. Näin on käynyt esim. vanhusten ruokailuissa Arkean hävittyä kilpailutuksissa. Työehtojen heikentämistä perustellaan mm. kilpailukyvyn lisäämisellä, vaikka se oli aiemmin nimenomaan Arkea jota vastaan yksityisillä ei ollut mitään jakoa esim. siivousurakoista päätettäessä. 

Mulla on tästä omakohtaista kokemusta kiinteistöliikelaitoksen johtokunnasta; Arkea voitti siivousurakkakilpailutukset sen ansiosta, että laatukriteerit säilyivät kilpailutuskriteereinä ja siksi oikeisto yritti jatkuvasti poistaa ne. Henkilöstön tiheä vaihtuvuus yksityisissä siivousfirmoissa oli yksi tekijä, joka vaikutti niiden heikkoon pärjäämiseen. Kokoomus ja vihreät esittivät taas kerran laadun poistamista, me saimme sen säilymään demareiden kanssa äänestyksen jälkeen. Siitä on seitsemisen vuotta, laatu on taidettu saada sittemmin poistettua kun Arkea on alkanut hävitä kilpailutuksia. Todella huolestuttavaa kehitystä kaikin puolin.

Ei kommentteja: