torstai 4. marraskuuta 2021

Sensuuri on ollut kautta aikain tehokas ja vaarallinen keino muokata mielipiteitä. Eläinteollisuuden todellisuuden piilottaminen ei toimi, vaikka Kurikassa niin kuvitellaankin. Historian peittely ja muuntelu on edelleen käytössä kouluopetuksessa muuallakin, hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltojen tuoreisiin vaalituloksiin Virginiassa vaikuttanut kiista kriittisen rotuteorian opetuksesta. 

On tyypillistä, että kritiikki on kohdistettu demokraatteihin koska sillä puolella on halua kertoa asioista kaunistelematta. Samalla on unohtunut, että republikaanien hallitsemilla alueilla on jo vuosia aktiivisesti valittu, mitä ei haluta opettaa. Olisihan se kauheaa, jos oppilaat ymmärtäisivät, miksi väestöryhmien väliset suhteet ovat niin vaikeat ja valkoisten osuutta näin syntyneissä ongelmissa. Siitähän voisi joku vaikka oppia jotain oikeita asioita ja muuttaa omaa toimintaansa. 


Mitä tulee Laura Gustafssoniin,  hänen Anomalia- teoksensa teki suuren vaikutuksen, arvioin kirjan aikoinaan Tiekkariinkin, tässä alla. Juuri oikeaa toimintaa viedä kannanotto maatalousvaltaiseen paikkaan. Suurten kaupunkien gallerioissa näyttelyn viestiä ymmärrettäisiin, sen yhteiskunnallinen vaikutus voi näin toimien olla laajempi.


https://yle.fi/uutiset/3-12171848


https://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/laura-gustafssonin-anomalia




Ei kommentteja: