sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Heräsin perjantaina tavallista aiemmin ehtiäkseni Hesaan kemikaalineuvottelukunnan kokoukseen, oli tosi kiva yllätys kun mielipiteeni olikin julkaistu jo nyt. Laitoin jutun Turun Sanomiin samalla kun sain sen valmiiksi SLL:n piirin uutiskirjeeseen. Muutin alkuperäistä settiäni jonkin verran, kenties suurin tai ainakin merkittävin muutos oli lauseen "vapaakauppasopimuksen käsittely ei ole saanut mediassa tilaa" poistaminen. Kas kas. Laitan sen tähän myös leipätekstinä, noita lehdessä ilmestyneitä mielipiteitä on poistunut arkistoista.
Vapaakauppasopimus meni läpi- ympäristö häviää

Suomen eduskunta hyväksyi keskiviikkona 16.5.2018 EU:n ja Kanadan välisen laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen (CETA) äänin 141-42. Sopimusta tukivat paitsi hallituspuolueiden edustajat, myös kaikki läsnäolleet SDP:n, RKP:n, KD:n ja Liike Nytin edustajat. Vapaakauppasopimusta vastaan äänestivät kaikki Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Perussuomalaisten läsnäolleet edustajat.

CETA astuu voimaan kun kaikki EU:n jäsenmaat ovat sen ratifioineet, Suomen osalta sopimuksen hyväksymisen seuraukset ovat joka tapauksessa ilmeiset. CETA mahdollistaa suuryrityksille Suomen luonnonvarojen esteettömän hyväksikäytön, ja muodostaa vakavan uhkan pitkän taistelun jälkeen saavutetuille, työntekijän kannalta aivan oleellisille työehdoille. Sopimuksen kerrotaan edistävän kestävän kehityksen tavoitteita. Tämä on ilmiselvässä ristiriidassa sen kanssa, että kanadalaisilla sijoittajilla on CETAn tarjoaman investointisuojan ICS (Investment Court System)- perusteella mahdollisuus haastaa Suomen valtio oikeuteen sijoittajien oikeuksien rikkomisesta. Erittäin ongelmallista sopimuksessa on myös siihen sisältyvä sääntely- yhteistyön mekanismi, jossa yrityksiä on kuultava kaikkia merkittäviä poliittisia päätöksiä tehtäessä, ja jonka myötä yritys- ja sijoittajasektorille annetaan mahdollisuus viivyttää päätöksentekoa. 

Ympäristönsuojelua ja työntekijöiden oikeuksia ei sopimuksessa edistetä retorista tasoa pidemmälle, koska niitä koskevien normien rikkominen ei johda selkeään sanktiomenettelyyn. Ympäristö- työvoima- työterveys- ja työturvallisuusstandardien taso tuleekin väistämättä laskemaan, kun kansallinen lainsäädäntö loogisesti ajatellen sovitetaan investointisuojan raameihin. Suomi on luonnonvaroiltaan rikas maa. Kanada on tunnettu kaivosyhtiöistään. Suomen kaivossektorilla tullaankin eduskunnan päätöksen myötä varmasti näkemään useita ylikansallisten yhtiöiden nostamia oikeuskäsittelyjä. Suomen Luonnonsuojeluliitto nosti Viiankiaavan Sodankylässä viime vuonna yhdeksi Suomen itsenäisyyden juhlavuoden sadasta luontohelmikohteesta. Viiankiaapa todistaa, ettei Suomen erämaiden suurenmoisen monipuolinen, uhanalaisillekin eläin- ja kasvilajeille turvapaikan mahdollistava luonto merkitse paljoakaan siinä vaiheessa, kun kääntöpuolena on sijoittajien rikastuminen. 

Tilanteessa, jossa kaikkien globaalien toimien tulisi tähdätä sosiaalisesti oikeudenmukaisemman talousjärjestelmän kehittämiseen ja ilmastonmuutoksen hillintään, vapaakauppa on käsittämätön, vuosisatoja vanhoja maailmankaupan rakenteita vahvistava ja ilmastonmuutosta kiihdyttävä ratkaisu. SLL on aktiivisesti vastustanut CETAA kuten myös Suomen Attac. Luonnonsuojelujärjestöt, kansalaisjärjestöt sekä yhteistyöverkostot ovatkin korvaamattoman arvokkaita toimijoita yhteiskunnassa, jossa objektiivisen ja kriittisen tiedon saaminen on yhä vaikeampaa.


Eva-Liisa Raekallio
SLL:n Varsinais-Suomen piirihallituksen jäsen
Suomen Attacin puheenjohtaja

Ei kommentteja: