keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Turun telakalla marssittiin ulos vastalauseena saksalaisyrityksen johtamistyylille. Toki työnseisaus ehdittiin jo leimata työn jarruttamiseksi, muotoiltiinpa asia mediassa niinkin että saamme olla onnellisia jos Meyer vielä tänne jää tällaisen jälkeen. En paljoa liioittele. Sama asenne on kaikunut myös suhtautumisessa Nesteen työntekijöiden polttoaineen jakelua koskevalle lakolle liittyen suunnitelmiin vähentää valtion omistusta yhtiöstä. Se tullee pian johtamaan työpaikkojen massiiviseen vähentämiseen.

Tällaisessa ei ole mitään uutta. Työnantajat ja media kilvan aina lakkojen kohdalla rummuttavat, miten taas vaarannetaan teollisuuden toimintaa ja ollaan ylipäätään vastuuttomia. Kyllä lakoille ja työnseisauksille on aina painavat perusteet, Suomessa on vieläpä ihmisillä korkea kynnys lakkoiluun. Viesti moraalittomista työntekijöistä vaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja on omiaan viemään pohjaa ymmärrykseltä lakkojen syihin, ja jäljet kyllä johtavat työnantajien ja oikeistohallituksen leiriin. 

Ei kommentteja: