Yhteiskuntasopimus. Mitä siitäkin sanoisi, varsinakaan sen syntyprosessista. Taannoinhan mm. AKT irtautui sopimuksesta, mikä oli loistavaa. Sopimushan on täysin EK:n käsikassarana toimivan maan hallituksen sanelema. SAK:n tilanne on kiinnostava, miltei puolet sen jäseninä toimivista liitoista, AKT mukaanlukien, on sopimuksen ulkopuolella ainakin toistaiseksi. 

Moni liitto kuten esim. Metalliliitto ja Paperiliitto ovat mukana. Josta olen sitten kuitenkin yllättynyt. Olisin uskonut että miesvaltaiset liitot, jotka perinteisesti ovat pitäneet ay-liikkeen lippua korkealla, nytkin olisivat pitäneet työntekijöiden puolta.

PAM:in tilanne on myös kiinnostava. Sen hallitushan päätti äänin 11-5 hylätä sopimuksen. Olin iloisesti yllättynyt, kerrankin pienipalkkaiset. naisvaltaiset alat osoittavat oikeata spirittiä ja puolustavat työntekijöitä. Tänään kuulin kuitenkin, että  PAM ei sittenkään olisi vielä päättänyt lopullista kantaansa. Jo hallituksen äänestystuloskin kertoo siitä, että sopimukseen menoa puoltavilla on painoarvoa hallituksen sisällä. 

Olen surullisena kuunnellut SAK:n puheenjohtaja Lylyn ja nyt myös PAM:in puheenjohtaja Selinin perusteluja myönteiselle, tai ainakin neutraalille kannalleen yhteiskuntasopimukseen menosta. Kumpikin on painottanut veronkevennysten merkitystä ehtona yhteiskuntasopimuksen hyväksymiselle. 

Tämä kertoo mielestäni siitä, että Stubb, Soini ja Sipilä eli tuttavallisemmin SSS on onnistunut erittäin hyvin tavoitteessaan kerätä työntekijäpuolelta tukea yhteiskuntasopimukselle. Veronkevennykset kuulostavat ensi alkuun hyvältä idealta, tai siis yleensä ottaen taitavat kuulostaa aika monen mielestä hyvältä idealta. Niiden vaikutuksia hehkuttaessa kuitenkin unohtuu se kaikki, mitä veroilla rahoitetaan. 

Itse Koulutuslakko-liikkeessä aktiivisesti toimineena näen koko koulutusleikkauskeskustelun osana oikeiston tavoitteita verovaroin rahoitetun yhteiskunnan murentamisesta. Kun upeasti toimineen koulutusjärjestelmämme rahoituspohja rapautetaan veronkevennyksillä, nimenomaan rakennetaan tilanne jossa koulutuksesta on jatkossakin pakko leikata kun rahaa järjestelmän ylläpitämiseen ei ole. Puhuin tästä viime perjantaina 4.3. Koulutuslakon keskustelusarjassa pitämässäni esitelmässä.

Mikä sitten on ay-liikkeen vastaus ja mikä sen pitäisi olla. Kyllä minusta on itsestäänselvää, että ay-liikkeen pitäisi nyt puolustaa aikoinaan kovan taistelun tuloksena saavutettuja etujaan ja oikeuksiaan. Kyse ei ole vain jäsenistön oikeuksista vaan koko suomalaisen yhteiskuntarakenteen tulevaisuudesta. Paikallinen sopiminen ja työajan pidentäminen ja kaikki ajavat maatamme takaisin teollistumisen alkuaikoihin, aikaan ennen ay-liikkeen syntyä ja sosialismia; kun työntekijöille ei edes tarvinnut maksaa mitään, mitään työehtoja ei ollut, ja kaikki työntekijöiden työn hedelmät putosivat työnantajien syliin.

Ammattiliittojen häilyväisyys kertoo karua kieltään yhteiskuntamme tilasta. Muistuu mieleen Koulutuslakko-liikkeen keskustelut liittojen kanssa joissa itsekin olin mukana syksyllä Helsingissä. Minusta jotain on todella pahasti pielessä virallisessa demokraattisessa järjestelmässä, kun vahvimmat aloitteet liittojen jäsenistön saamiseksi mukaan oikeuksiaan puolustamaan, tulevat liittojen ytimen ulkopuolelta. Kyllä aloitteiden ja toiminnan pitää mielestäni tulla liitoista ja virallisista toimijoista itsestään Nyt olisi todella ay-liikkeen ryhtiliikkeen aika, jos koskaan. Suomesta ei tullut hyvinvointivaltiota ennenkuin saatiin tasa-arvoinen ja työntekijöistäkin huolta pitävä verovaroin rahoitettu yhteiskuntajärjestelmä.