Viime viikkojen aikana Yhdysvaltojen Israelin politiikan vastaiset mielenosoitukset ovat voimistuneet ja levinneet useisiin yliopistoihin. Maassa jo pidempään virinnyt tyytymättömyys ja pettymys on eskaloitunut. Hallinnon reaktio on sama kuin yli 50 vuotta sitten Vietnamin sotaa protestoineisiin; pidättämistä ja voimankäyttöä. Opiskelijoiden vaatimuksia siitä, että Israel- sidokset on myös yliopistoissa katkaistava, ei ole kuunneltu.

Tilannetta tarkemmin tuntematta suhtaudun silti skeptisesti niihin mielenosoituksia kritisoiviin näkemyksiin, että protestit olisivat ulkopuolisten agitaattoreiden aikaansaamia ja yllyttämiä. Mielenosoittajien joukossa voi olla muitakin kuin yliopistolaisia, se ei silti tarkoita, että protestit olisivat siinä määrin ulkopuolista perua, kuin halutaan esittää. Tuolla argumentilla on niin usein aiemminkin vesitetty vastarintaa ja sen taustoja.

Muistan itse hyvin sen, kun media tuli tekemään juttua Helsingin yliopiston rauhanomaisesta valtauksesta 2009. Yhteiskunnallista keskustelua käytiin tuolloin tiloissa paljon, mutta mediasta sitä ei kuitenkaan saanut selville. Valtauksesta uutisoitiin vain bannereitamme ja myöhäisillan rennompaa menoa, ikäänkuin olisimme vain bilettäneet. Vaiheista voi lukea lisää mm. v. 2010 ilmestyneeseen Yhteinen yliopisto- kirjaan tekemästäni artikkelista ”Kitulias taistelutahto”. 

Tilannetta viisitoista vuotta sitten ei voi suoraan verrata nykyhetkeen, Suomessa ei esimerkiksi rikottu omaisuutta, eikä porukkaa viety maijoihin tai estetty poistumasta asunnoistaan. Täällä ei myöskään esiintynyt juutalaistaustaisten opiskelijoiden syrjintää. Mielenosoituksiin on Yhdysvalloissa kuitenkin osallistunut myös juutalaistaustaisia, jotka erottavat antisemitismin ja Israelin harjoittaman politiikan toisistaan. Se ei ole lainkaan itsestäänselvä kyky, antisemitismiä käytetään sitä vastoin tehokkaasti lyömäaseena vesittämään Israelin toimiin kohdistuva, legitiimi kritiikki. Yhtäläisyyksiä Suomen ja Yhdysvaltojen opiskelijaliikehdintääm kuitenkin löytyy siinä määrin, että sikäläisten opiskelijoiden ahdinko herättää nyt paljon tunteita.

Jälkeenpäin on todettu, että Vietnamin sodan aikainen rauhanliike, jonka osa opiskelijaprotestit aivan olennaisesti olivat, oli tärkeimpiä syitä sodan loppumiseen. Ehkä tällä hetkelläkin mieltään osoittavat voivat toivottavasti jo aika pian todeta, että vastarinnalla todella oli vaikutusta.