torstai 30. toukokuuta 2024

 All Eyes on Rafah!


Kirjoitin Vipun uunituoreen kannarin Rafahista ja Gazan sodasta:

Viherpunainen vasemmisto ry tuomitsee Israelin hyökkäyksen Rafahiin - sodan on loputtava


Gazan sodan puhjettua viime lokakuussa ainakin yli puolet Gazan väestöstä on paennut Rafahiin, ajatellen että siellä olisi turvassa. Rafahiin päästäkseen ihmiset ovat joutuneet kulkemaan pitkän, vaarallisen matkan ja myös vaihtamaan majapaikkaa jatkuvasti Israelin pommien ja väkivallan takia. 


Nyt yli miljoona ihmistä on paennut turvapaikaksi luulemastaan Rafahista. He elävät kammottavissa olosuhteissa, ilman ruokaa ja juomaa, vailla toivoakaan lääkkeistä, saati hoidosta jota sodassa vammautuneet välttämättä tarvitsisivat. 


Israelin taannoisessa ilmaiskussa Rafahiin kuoli 45 palestiinalaista, hyökkäyksen seuraukset ovat silti mittaamattoman paljon laajemmat kun palestiinalaisten elintila tukahdutetaan, eikä mitään turvapaikkoja ole jäljellä. Viherpunainen vasemmisto ry tuomitsee nähdyn väkivallan ja systemaattisen kansanmurhan. Vaadimme kansainväliseltä yhteisöltä ja Suomen valtiolta välittömiä toimia sodan lopettamiseksi. Palestiinan itsenäisen valtion tunnustaminen ja rakentaminen on tehtävä viipymättä.

Ei kommentteja: