tiistai 14. elokuuta 2018

Raporttia rakennus- ja lupalautakunnan kokouksesta 9.8.

Asialistalla oli mm. Turun seudun ilmanlaadun raportti viime vuodelta, lausunto Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle sako- ja umpikaivolietteen kuljetuksesta, vastine keväiseen aloitteeseeni Kakolan jätevedenpuhdistamon puhdistuskapasiteetin parantamiseen näkymätöntä vaaraa kuten mikromuoveja ja esim. ftalaatteja silmälläpitäen, AVIn päätös Gasum Oy:n biokaasulaitoksesta syntyvän kiintoaineen pyrolyysikäsittelyä koskevan koetoiminnan määräajan jatkamisesta, viime kokouksessa pöydälle saamani lupahakemus Nummeen tulevasta kerrostalosta, Vulcan Spa- kylpylä Telakkarantaan, 23 valkosalava- puun kaataminen yliopiston kampusalueelta, lausunnon antaminen hallituksen esityksestä Eduskunnalle elintarvikelaiksi sekä eräiden lakien muuttamiseksi sekä mulla oli kysyttävää myös jo myönnetyistä luvista. 

Ilmanlaadun raportissa oli hienoa se, että rikkidioksidipäästöjen kehitys on ollut täälläpäin jo vuosia laskusuunnassa. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että arvoissa on ollut joinakin vuosina nousua. Typpidioksidipäästöjen vastaavan taulukon kohdalla selityksenä niidenkin arvojen vastaaville heittelyille oli Paraisten tuleminen mukaan vertailuryhmään ja kysyin onko sama tausta rikkidioksidipäästöjenkin kohdalla. Kyllä näin oli. Paraisten kaivosteollisuus kasvattaa päästöjä osaltaan. Kaikkiaan kehitys on kuitenkin myönteinen. Mittaustuloksiin on Turun keskustan mittausten osalta tulossa tosiaan ehkä hyvinkin pitkä heikennys. Toriparkkiinhan siinä kohtaa viitattiin. Vuosikymmenten rakennusprojektista voi olla kyse.

Lausunto lietekuljetuksesta herätti paljon keskustelua. Turun ympäristönsuojelun kanta ja lausunto on se, että ongelmatilanteita pystytään parhaiten valvomaan kunnan kilpailuttaman järjestelmän avulla. Se on esillä olleista vaihtoehdoista minunkin kantani. On tiedossa, että yrittäjät eivät ole aina hoitaneet tehtävää moitteettomasti. On tietenkin oleellista, että jätelietteitä pystytään käsittelemään niin ettei ympäristö kärsi. On täysin luonnollista että yrityksillä on matala kynnys karsia kustannuksia, maksimoida voittojaan ja tässä kohtaa se tarkoittaa (on jo tarkoittanut) työssä lipsumista kuten olemme lukeneet ja kuten kuulimme. Kaikkeen ei voitontavoittelu vain sovi.

Olen sitä mieltä, että kunta pystyy parhaiten arvioimaan kilpailutuskriteerien täyttymistä kunnan, kuntalaisten ja ympäristön kannalta ja sitä, että hommat oikein ja hyvin hoitava yritys pärjää ja voittaa kilpailutukset. Tämäkin on tosin kiinni eri toimielimien voimasuhteista. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnassa kokkarit olivat aina vastaan laatukriteerien käyttämistä kaupungin siivouspalveluiden kilpailuttamisissa koska kuntayhtiö voitti yritykset joka ainoa kerta. Laadulla. Sori aiheesta poikkeaminen. Ympäristönsuojelu korosti keskustelussa valvontarooliaan ja samaan tukeuduin keskustelussa minäkin, sekä lautakunnan tehtävään kaupunkiympäristötoimialan viranomaisena. Kokoomuksella oli tietenkin yrittäjiä puoltavia puheenvuoroja. Kokkarit myös saivat lausunnon pöydälle. 

Vastine aloitteeseeni oli lausunto Turun seudun puhdistamo Oy:ltä. Tarkensin vielä että sitä tuli siis käsitellä vastineena. Aloite oli aiemmin toimitettu ympäristönsuojeluun valmistelua varten ja se oli pyytänyt asiasta lausuntoa Turun seudun puhdistamo Oy:ltä. Ajattelin kyllä että ympäristönsuojelu olisi ottanut itse aktiivista roolia...Lausunnossa todetaan, ettei EU-tasolla tai kansallisesti ole asetettu vaatimuksia orgaanisten haitta-aineiden tai mikromuovien poistamiselle jätevedenpuhdistamoilla, mutta puhdistamolla tarkkaillaan tiettyjä aineita. Tarkkailtavat aineet on lausunnon mukaan listattu Euroopan Unionin ja/tai Suomen lainsäädännössä ja ne ovat näin ollen ympäristölle haitallisimmiksi todettuja. Tämä voisi olla parempikin perustelu; lainsäädäntö kulkee usein jälkijunassa ja ketkäs ne lainsäädäntötyötä tekevät: poliitikot jotka voivat hyvinkin olla kemianteollisuuden yms. talutusnuorassa. 

Tarkkailtavien aineiden listaan kuuluu onneksi ftalaatit, mutta ei aloitteessani mainittua bisfenoli A:ta tai esim. lääkeaineita ja hormoneita. Äärimmäisen haitallisia ja vaarallisia aineita, jotka eivät vaan ole päässeet lainsäätäjien listalle vielä. Tarkkailu ei ole sama asia kuin aktiivinen toiminta asioiden parantamiseksi jota peräänkuulutin aloitteessa. Lausunto toteaa, ettei tiedeyhteisö ole tällä hetkellä edes päässyt yksimielisyyteen mikromuovien analysointi- ja mittaustavoista vedoten siihen, miten uusi haitta-aineryhmä ne ovat ja tiivistää, ettei puhdistamo voi yksinään olla vastuussa haitallisten aineiden ja mikromuovien aiheuttaman ympäristöhaitan pienentämisestä. 

Olen samaa mieltä. Se ei ollutkaan aloitteeni tarkoitus, kaikkea vastuuta laittaa puhdistamolle vaan, aloitetekstiä lainaten "Turun rakennus- ja lupalautakunta pitää kaupunkiympäristötoimialan viranomaistehtävistä vastaavana toimielimenä keskeisenä, että ennen puhdistamon laajennustöihin ryhtymistä selvitettäisiin, miten puhdistusjärjestelmien kapasiteetti saadaan kattamaan paitsi talvisateiden seurauksena yhä lisääntyvä ravinnekuormitus, myös mikromuovit ja kemikaalit." Tekstimuotoilu ei edellytä että puhdistamo vastaisi kaikesta työstä. NonHazCity- projektissakin painottui yksilöiden ja yritysten vastuu jätevesien laadusta. 

Korostin kokouksessa, miten huomio kiinnittyy rehevöitymisen ja ravinnekuormituksen seurauksiin, mutta silmälle näkymättömät aineet unohtuvat. Painotin keskustelussa lautakunnan tehtävää Turun kaupunkiympäristötoimialan viranomaistehtävästä vastaavana toimielimenä, vastata oman toimintakenttänsä osalta valvonnan tehosta. Sitä taustaa vasten meillä on nähdäkseni vastuu juurikin puhdistamon kapasiteetista ja me voimme siihen vaikuttaa. En pidä välttämättömänä odottaa lainsäädäntöä asioiden parantamiseksi, kannustin Turun seudulla olevan ammattitaidon käyttämiseen tutkimus- ja kehitystyön jouduttamiseksi asiassa (sehän voi olla lainsäädäntöä nopeuttava voima) ja sanoin olevani toiveikas tulevaisuudesta. Pakkohan sitä on. Meillähän on Vipussa saaristomeripurjehdus kuun lopulla, jossa kuulemme ensin multa itseltäni pari sanaa lyhyesti Turun ympäristölupaprosesseista ja myös vesistöjen näkymättömistä vaaroista. Upeinta on kuulla sitten Seilissä Saaristomeren tutkimuslaitosjohtajan alustus heidän mikromuovitutkimuksestaan :) Kyllä tutkimus-, ja kehitystyö on tässäkin kaiken a ja o. 

AVI oli tosiaan tehnyt päätöksen biokaasulaitoksesta syntyvän kiintoaineen pyrolyysikäsittelyä koskevan koetoiminnan määräajan jatkamisesta. Ympäristönsuojelulain 31 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupaa ei tarvita koeluonteiseen lyhytaikaiseen toimintaan, jonka tarkoituksena on kokeilla tekniikkaa, raaka- tai polttoainetta, valmistus- tai polttomenetelmää tai puhdistuslaitetta taikka käsitellä jätettä laitos- tai ammattimaisesti tällaisen toiminnan vaikutusten, käyttökelpoisuuden tai muun näihin rinnastettavan seikan selvittämiseksi. Minua tällainen kuvio huolestuttaa kovasti ihan periaatteen tasolla. Kun todetaan toiminta koeluontoiseksi ja lyhytaikaiseksi ja määräaikaa jatketaan, voidaan toimia ilman ympäristölupaa periaatteessa kauankin. 

Saimme tähän kokoukseen uudelleen tuon Nummenmäen kerrostaloasian. Olen jutellut asukkaiden kanssa ja heidän kantansa on selvä. Korostin keskustelussa että lautakuntamme on se joka rajat rakentamiselle voi asettaa, Nummen asukkaat kyselivät kuka rajat laittaa Nummen muuttamiselle, "kehittämiseksi" sitä kutsutaan. Olin tehnyt hylkäysesityksen vedoten mm. maankayttö- ja rakennuslakiin sekä siihen että asukkailta on tulossa vetoomus valtuustolle Nummen säilyttämisestä pientalovaltaisena alueena. Laitan blogiin. Perussuomalaisten Laakso kannatti. Sitten heti sen jälkeen sen sijaan, että kannatettu hylkäys olisi mennyt äänestykseen, pj sanoi että nyt mennään tauolle. Tultiin ja heti sen jälkeen kokoomus esitti pöydälle. Pöytääminen menee edelle, on ainakin kerran aikaisemminkin mitä muistan, käynyt samoin. Taktikoinnilla pöydälle vaikka asukkaat vastustavat. No, oma viiteryhmäni päätöksenteossa ovat asukkaat ja heidän mielipiteensä ja arvostuksensa. Ymmärrän kyllä.

Seuraava asia oli Telakkarannan kylpylä. Museokeskus oli antanut lausunnon jossa hanketta kannatetaan, mutta totesi kuitenkin että suunnitelman jatkokehittelyssä tuli ottaa huomioon useita reunaehtoja. Päätösehdotuksessa ne missasin ja sain asian pöydälle. 

Läheltä yliopiston Educariumin isoa parkkipaikkaa ollaan kaatamassa yli 20 puuta vedoten liikennejärjestelyjen muuttumiseen. Meillä ei ollut matskuissa tietoa järjestelyjen muuttamisen tavoista. Aiemmin kesällä myönnettiin lupa kaataa yli 20 puuta selkeän lahoamisen pohjalta, nyt puut eivät ole samalla tavalla huonokuntoisia mutta päätösehdotus kaataisi puita? Pyysin pöydälle jotta ehtisimme saada lisätietoa esim. liikennekuvioista ennen päätöksentekoa. Minusta kevyin perustein ei voisi puita kaataa. 

Ehdotus lausunnoksi hallituksen esityksestä uudeksi elintarvikelaista tuli lisälistalla muutama tunti ennen kokousta. Toin esiin kokouksessa että on harmittavaista että asiat tulevat vain hetkiä ennen kokousta, tässä nimenomaisessa asiassa oheismateriaalina oli ministeriön lausuntopyyntö, olisin toivonut hallituksen esitystä laiksi meille matskuna hyvissä ajoin tutustuttavaksi, jotta lausuntoa ja lakia olisi voinut lukea rinnakkain. Luottamushenkilöille olisi mielestäni annettava kunnolla aikaa työnsä tekemiseen.

Malminkadulle oltiin myönnetty lupa jossa paritalot muutetaan rivitaloiksi, ullakko sisutetaan asuinkäyttöön ja kellariin rakennetaam asumisen aputiloja, jonka lisäksi tehdään julkisivumuutos, uudet kattoikkunat ym. 
Lista töistä tuntui mittavalta, meille on tuotu kokouksiin asialistalle pienempiäkin rakennusprojekteja ja ajattelin että tämäkin olisi ollut käsiteltävänä asiana kun se nyt oli tiedoksi tuotavana ja jo päätettynä. Asiaan luvattiin palata. Olihan mulla myös kysymyksiä perusteluista puiden kaatamiselle muutamista kohteista.

Ei kommentteja: