lauantai 14. huhtikuuta 2018

Hiphei, mut nimettiin Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton maakuntavaaliehdokkaaksi, jee😁Tämä on todella suuri kunnia. Kiitos!! Tahdon olla mukana varmistamassa, että maakunta- ja soteuudistuksessa kuunnellaan aidosti ihmisiä. Palvelut eivät saa karata enää yhtään kauemmaksi, päinvastoin pitää tehdä hartiavoimin töitä sen eteen, että myös pienillä paikkakunnilla on hyvät mahdollisuudet elää. Ei ole sataprosenttisen varmaa, että maakuntavaalit tulevat, mutta lähdin mukaan koska minulle on niin tärkeää turvata alueellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti tasa-arvoista ja kestävää yhteiskuntaa.
Tiedän ihan hyvin, että sote- ja maakuntauudistuksessa päätöksenteko karkaa helposti kauas, se on pidettävä lähellä. Kyse on paitsi ihmisten, myös ympäristön hyvinvoinnista. Hiilijalanjälkeä ei ole mitään järkeä kasvattaa keinotekoisesti välimatkoja lisäämällä, niinkuin on jo tehty ihan liikaa. Lähipalvelut, alueellisesti tasapainoinen koulutusjärjestelmä ja ympäristön hyvinvointi ovat tärkeimpiä vaaliteemojani. Vapaakauppasopimuksen negatiivisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön on torjuttava. Niin, olemme viime viikot tehneet kovasti Attacin ja muiden järjestöjen kanssa töitä CETAn ratifiointia vastaan, mutta tällä eduskunnan kokoonpanolla se on ikävä kyllä lähes satavarmaa. Toki pitää toimia viimeiseen asti. Pitää katsoa, mitä voin poimia tästä kunnallisvaalien esitteestäni maakuntavaaleihin. Se onnistui tosi hyvin.

Raportti rakennus- ja lupalautakunnan kokouksesta 5.4.

Olen ollut viime päivät kovassa flunssassa, lääkkeet ja lepo alkavat pikkuhiljaa vaikuttamaan. Siltä tuntuu ainakin tällä hetkellä kun en ole ottanut vielä kuumetta iltapäivän osalta. Harmittaa todella paljon että nyt oli eka kerta vuosiin, kun en ollut mukana Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokouksessa. Ehkei nyt ole oikea aika tehdä rästihommia pois, mutta meni jo. (Ja kai se on hyvä merkki!) Tässä meinaan rapsaa 5.4. pidetystä rakennus- ja lupalautakunnan kokouksesta. 
Asialistalla olivat mm. lausunto Turun sataman päätuloväylän ja satama-altaan ruoppausmassojen läjityskelpoisuuden arvioinnista liittyen Hirvensalon pohjoiskärkeen, Latokariin rakennettavan kerrostaloalueen valmisteluun. Käsittelyssä oli myös Jaanintien varrella Munkkionkujalla asukkaita jo vuosikausia häirinneiden työmaaparakkien kohtalo, sekä rakennuslupa Portsaan rakennettavalle päiväkodille.
Ruoppausmassa- asia tuli meille muutamaa tuntia ennen kokousta. Ympäristönsuojelun lausunnossa todettiin mm. ettei Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisella ole huomauttamista koskien töiden aloittamista mahdollisista valituksista huolimatta. Sanamuoto antoi aihetta huoleen ja myös vaikutelman kiireestä. Kiire ja ympäristöarvot kohtaavat useimmiten huonosti. Koska kaupunkiympäristölautakunnalle oli esitetty 27.3.2018, että Latokarin alueen esirakentamiseen voidaan hakea vesi- ja ympäristölupa, niin tein esityksen jossa rakennus- ja lupalautakunta päättää esittää, että koska alueen käyttöönottoon kuluu vuosia, tulee alueen esirakentamiseen hakea vesi- ja ympäristölupa. Lisäsin siinä, ettei töiden aloittaminen ole perusteltua ennen lupaprosessin valmistumista.
Minusta oli keskeistä linjata kunnollisen proseduurin puolesta. Esitystä ei kannatettu ja jätin lausuntoon eriävän mielipiteen. Nyt viime viikolla kaupunkiympäristölautakunta palautti uuteen valmisteluun esityksen vesi- ja ympäristöluvan hakemisesta, hommiin ei siis vielä ennen Hirvensalon osayleiskaavan valmistumista ryhdytä. Se oli kyllä valtava helpotus. Olisi parasta, jos suunnitelmissa edettäisiin asia kerrallaan ja oikeassa järjestyksessä.
Edellisessä kokouksessa työmaaparakkiasia oli jätetty pöydälle, kuten 22.3. kokouksesta tekemästäni raportista selviää. Lautakunnan paikan päällä tammikuussa suorittaman katselmuksen ja asukkaiden kanssa käymieni keskustelujen perusteella minulle ei jäänyt epäselväksi, miten hankalassa tilanteessa asukkaat ovat. Munkkionkujan asukkaiden oma aktiivisuus asiassa on ollut esimerkillistä. Esitin edelleen työmaaparakkien poistamista, tällaisenaan kohta kymmenen vuotta paikoillaan olleet, väiaikaisiksi aiotut parakit ovat ihan metsittyneet ja houkuttelevat ylimääräisiä norkoilijoitaPerustavana kysymyksenä asiassa on mielestäni asukkaiden, tavallisten turkulaisten etu. Laakso kannatti, mutta esitys hävisi ja parakit jäävät paikoilleen.
Portsaan, itse asiassa Kakolan jätevedenpuhdistamon lähelle, ollaan rakentamassa suurta päiväkotia. Siihen liittyy massiivinen puunkaato, ja kyseenalaistinkin meille pidetyn esittelyn yhteydessä, miksi pitää kaataa yli 20 puuta. Kyllähän puut muodostavat hienon ja tärkeän kontrastin kallioiselle maastolle. Parkkipaikathan siihen pitkälti ovat syynä, yllätys yllätys. Parkkipaikka-alueesta tulee iso. Oli pakko, tietenkin ystävälliseen sävyyn, tuoda esiin vaihtoehdot lasten kuljettamiselle, kyllähän lapset voitaisiin tuoda joukkoliikenteelläkin. 
Tässä näkyy taas niin hyvin nykyisen yhdyskuntasuunnittelun autokeskeisyys; lasten kuljettamiselle päiväkotiin ei kertakaikkiaan nähdä muuta vaihtoehtoa kuin auto. Olimme ihan samoilla linjoilla vihreiden kanssa, asia tulee uudelleen ensi viikon kokoukseen. Kokonaisuuden tasolla olisi minusta puututtava arkkitehtien koulutukseen, jos sitä kautta saataisiin suunnitelmia ja rakennuslupahakemuksia kehitettyä kestävämmiksi...Luonnon arvostus tai arvostamattomuus lähtee jo lapsista. Ympäristökasvatus on selvästi vielä ihan alkutekijöissään Suomessa. Puhuimme myös sen puolesta Kohti ekologista elämäntapaa- ohjelmapaperissa.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Tässä kohtaa voidaan varmaan turvallisin mielin tehdä johtopäätös, että tätä allaolevaa mielipidettä ei julkaistu paikallislehdissä. Lähetin sen 22.3. 
Kemikaalikuormituksen vähentäminen tulevaisuuden tärkeimpiä tavoitteita
Kertakäyttömuovien kulutuksen vähentäminen on syystäkin herättänyt viime aikoina keskustelua. Esimerkiksi kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Janika Takatalo otti kantaa muovinkierrätyksen tehostamiseen (TS 11.3.) Muoviton maaliskuu on tietenkin ajankohtainen, olemme jo vuodenvaihteesta lähtien nähneet EU-tasonkin toimia. Euroopan komissio julkaisi muovistrategian 16.1. Paikallistason toimien ja henkilökohtaisen muovinkulutuksen vähentämisen lisäksi olisi saatava koko muovi- ja kemianteollisuus kuriin säätelyllä ja lainsäädännöllä.
On olemassa selkeää näyttöä muovien aiheuttamista haitoista. Muovinvalmistuksessa käytetyt ihmisen hedelmällisyyttä heikentävät kemikaalit kuten ftalaatit ja bisfenoli a (BPA) päätyvät kulutustuotteiden kautta ihmisen verenkiertoon, ja vesistöissä ne vahingoittavat ekosysteemiä. Turku on mukana Itämeren kaupunkien jätevesien tutkimuksessa. NonHazCity- hankkeen puitteissa otettiin viime vuonna näytteitä myös Turun jätevesistä. Osallistuin marraskuussa hankkeen seminaariin, jossa ilmeni, että kaikista näytteistä löyryi mm. ftalaatteja, bisfenoli- a:ta ja perfluorattuja yhdisteitä. Turun jätevedet eivät muodostaneet poikkeusta. 
Nämä kemikaalit ovat vain jäävuoren huippu, ja muovin kierrätyksen tehostaminen lainsäädännön keinoin ratkaiseekin ainoastaan pienen osan ongelmaa. Muovinvalmistusprosessiin olisi kiinnitettävä nykyistä huomattavan paljon enemmän huomiota. Kierrätetyssä muovissa esiintyvien kemikaalien turvallisuus on seikka, johon Euroopan unionilla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa lainsäädännön kautta. Olinkin mukana Suomen Luonnonsuojeluliiton työryhmässä, joka kirjoitti Euroopan komissiolle kattavien lainsäädännöllisten toimien kiireellisyydestä paitsi muovinkierrätyksen tehostamisen, myös muovinvalmistusprosessin osalta.
Turun rakennus- ja lupalautakunnalle pidettiin torstaina 8.3. katselmus Kakolan jätevedenpuhdistamolla. Mikromuovien ja kemikaalien päätyminen ekosysteemiin ja lopulta tietenkin ravintoketjun huipulle ihmiseen on vakava ongelma. Jätevedenpuhdistamo ei tavoita näitä vaarallisia yhdisteitä. 22.3. jättämässäni lautakunta-aloitteessa todetaan, että ennenkuin kun puhdistamon laajennustöihin ryhdytään, selvitettäisiin miten puhdistusjärjestelmän kapasiteetti saadaan kattamaan paitsi talvisateiden seurauksena yhä lisääntyvä ravinnekuormitus, myös mikromuovit ja kemikaalit. 
Turussa ympäristölupien myöntäminen ulkoistettiin vuodenvaihteessa viranhaltijoille rakennus- ja lupalautakunnassa. On valitettavasti erittäin todennäköistä, että EU: n ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus CETA ratifioidaan Suomessa tänä keväänä ja kun se astuu voimaan, virkamiehet ovat luonnollisesti sidottuja voimassaoleviin normeihin. Ylikansallinen sijoittaja voisi CETA:n sijoittajansuojaan vedoten haastaa valtion korvaamaan summan, jonka edestä valtio sijoittajan mukaan säätelyllään ja normistollaan heikentää odotettavissa olevien sijoitustuottojen toteutumista. Ympäristönormit muodostavat tässä yhteydessä esteen tuottojen toteutumiselle, ja on odotettavissa että ympäristö häviää. Tästä syystä olisi ollut erittäin tärkeää, että luottamushenkilöillä olisi säilynyt aito mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin, kuten esitin. Turussa ratkaisu on jo nyt vaikuttanut poikkeamiseen ympäristösuojelumääräyksistä esim. koskien jätevesien johtamisen vähimmäissuojaetäisyyttä. Tulevaisuudessa ympäristönormien merkitys tulee todellisuudessa vain kasvamaan, myös kemikaalikuormituksen osalta.
Eva-Liisa Raekallio
Turun kaupungin rakennus- ja lupalautakunnan jäsen (vas).
Suomen Attacin puheenjohtaja

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Todella kivaa että ensi viikon maanantaina on Vipun eläinoikeusilta, jee! Niin hieno julistekin saatiin :)



Viherpunainen vasemmisto ry:n eläinoikeusilta maanantaina 16.4.2018:
Eläinoikeudet uuden eläinsuojelulain aikana- Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen

Tervetuloa kuulemaan siitä, miten vuonna 2020 voimaan astuva eläinsuojelulaki heikentäisi eläinten oikeuksia, ja miten eläinten hyvinvointia voidaan tukea Turussa esimerkiksi kaupungin lupa- ja hankintapolitiikalla. Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen on tehnyt työtä aiheen parissa ja alustaa illan keskustelua.

Yleisön toivotaan osallistuvan keskusteluun Lahtisen alustuksen jälkeen. Sen vetää Turun rakennus- ja lupalautakunnan jäsen Eva-Liisa Raekallio. Tilaisuus pidetään klo 18 alkaen Panimoravintola Koulun historianluokassa, Eerikinkatu 18, Turku.

Tervetuloa mukaan!

Järj. Turun Vasemmistoliiton puolueosasto Viherpunainen vasemmisto ry

https://www.facebook.com/events/947392965386005/

tiistai 3. huhtikuuta 2018


Vipulaisia äänessä :)



https://www.mixcloud.com/RadioRobinHood/vasen-suora-342018/

Vasemmalta: minä, Riikka Oksanen ja Joel Kivirauma
Kävin aamulla aamiaisella Tottisalmessa. Se oli todella maittava :) Mulle on muodostunut rutiiniksi kysyä aika usein siitä, onko tarjottu kahvi reilua kun sen aikoinaan sain ruokaloihin, nyt en kysynyt, taisin olla aikaisin aamusta liian väsynyt.

Kunnon purtavan avulla olikin ihan eri meininki mennä Radio Robin Hoodiin, Vasen suora- ohjelman nauhoitukseen. Mun piti vetää se meinaan itse...Oltiin Riikka Oksasen ja Joel Kivirauman kanssa puhumassa toriparkista, käytiin läpi muitakin ajankohtaisia hankkeita. 

Juttua olisi riittänyt pidempäänkin, puolen tunnin ohjelma-aika on lopulta aika lyhyt. Ohjelma on kuunneltavissa tänään klo 17 ekaa kertaa, se uusitaan vielä kaksi kertaa. Siitä tehdään myös suorat linkit nettiin. Ne eivät ole vielä valmiit joten tässä linkki ja pohja edellisestä ohjelmasta. Taltiointi löytyy sitten sivun vasemmasta alakulmasta.

https://www.turunvasemmisto.fi/

Vasen suora –ohjelman uusi jakso ilmestyy joka toinen tiistai. Viikoittaiset lähetysajat Radio Robin Hoodissa (91,5 MHz) ovat:


ti klo 17 (ensilähetys tai uusinta)
to klo 11.30 (uusinta)
su klo 16.30 (uusinta)