Ylessä on juttu ulkomaalaisesta opiskelijapariskunnasta, joille leipäjonot ja pullojen keräys hengenpitimiksi ovat arkea. Sitä se on liian monelle täällä asuvalle, niin suomalaiselle kuin ulkomaalaiselle. Tämän pariskunnan tapauksessa tulee hakematta mieleen juuri tämä aika kuusitoista vuotta sitten, kun tein valtavasti töitä jottei uutta yliopistolakia olisi hyväksytty. Se murensi kaikin puolin yliopistojen rahoituksen, ja mahdollisti myös EU- ja ETA- maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksut. Nämä ihmiset yrittävät kaikin keinoin raapia kasaan rahoja lukukausimaksuja varten, vaikka heillä ei ole ruokaa edes lapselleen.
Muistan hyvin kaiken noilta vuosilta 2009 ja 2010, me vasemmisto- opiskelijat olimme oikeasti ainoita jotka toimimme näkyvästi yliopistolla myös näiden lukukausimaksujen sallimista vastaan. Muista opiskelijaryhmistä ei tultu mukaan mielenilmauksiin ym. vaikka pyydettiin. Kuulin silloin, ja kuulen edelleen perusteluna näille lukukausimaksuille, että ”opiskelijat ovat kotimaassaan hyvässä asemassa” ja ”ettei ole oikein että opiskellaan ilmaiseksi”. Työllistymisen ongelmat sälytetään yksinomaan opiskelijoiden niskaan, niinkuin ne sälytetään työttömienkin niskaan. Työnantajien rooli ja toisaalta kielikoulutuksen puutteet unohdetaan, kaikki vastuu ja riski on ihmisellä itsellään. En kannata tällaista ajattelua edelleenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti