Turun kaupunkiympäristötoimialan apulaispormestari vaihtuu toiseen kokoomuslaiseen, meno ei muutu. Kupittaan siirtolapuutarha on jyräyslistalla ensimmäisten joukossa. Sen säilyttämistä vaativa adressi on saanut yli 10000 nimeä, lisää tarvitaan. Jokainen nimi on tärkeä.
”C -merkintä poistetaan Kupittaan siirtolapuutarha-alueelta ja korvataan RP/V –merkinnällä: "RP/V Siirtolapuu-tarha-alue / Virkistysalue
Alue on varattu siirtolapuutarha- ja virkistyskäyttöön. Alueelle voidaan yksityiskohtaisemman suunnitelman pohjalta toteuttaa siirtolapuutarhatoimintaa tai virkistystä palvelevia rakenteita ja rakennuksia. Aluetta koskevien hankkeiden yhteydessä on pyrittävä lisäämään alueen yleistä virkistyskäyttöä. Alueen suunnittelussa ja käytössä tulee ottaa erityisesti huomioon siirtolapuutarhan kulttuurihistorialliset, maisemalliset ja puutarhataiteelliset arvot.”
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän muutetun pohjaehdotuksen puolesta äänestivät Hellsten, Toivari, Kallio, Åland, Perho, Vierimaa, Manni ja Valkonen.
Jakobssonin Harjuniemen kannattamana tekemän muutosehdotuksen puolesta äänesti heidän lisäkseen Kaunislahti, el-Khatib ja Muurinen.
Esittelijän muutettu pohjaehdotus tuli päätökseksi äänin 8-5.”
https://ah.turku.fi/kylk/2021/1214032x/4540132.htm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti