maanantai 13. lokakuuta 2014

Takana on erittäin kiinnostava viikonloppu. Osallistuin lauantaina European Leftin koulutuspoliittisen työryhmän kokoukseen Brysselissä Vasemmistoliiton koulutus- ja tiedepoliittisen työryhmän edustajana. Keskustelu oli erittäin hedelmällistä, ja kun keväällä pidetään seuraava kokous, minut kutsuttiin sinne puhumaan naisen asemasta koulutuksessa Suomessa, historiallisesta perspektiivistä. 

Ja myöhemmin, kun keskustelimme yleisesti ottaen naisten asemasta koulutuksessa, otin esille oman isoäitini tädin, Euroopan ensimmäisen naispuolisen eläinlääkärin Agnes Sjöbergin elämän osana tätä tarinaa. Agnesin elämä oli todella rankkaa, hän taisteli miehistä ylivaltaa vastaan joka tasolla. Ensin hänen isänsä vastusti tyttären kouluttautumista, sitten hän kohtasi ainoana naispuolisena opiskelijana valtavaa ylenkatsetta ja vihamielisyyttä. Ja kun hän lopulta pääsi tekemään omaa tutkimusta, miehet varastivat hänen tutkimustuloksiaan ja mitätöivät työnsä tuloksia. Agnes on ehdottomasti idoleitani.

Viime päivinä on muutenkin tapahtunut paljon. Torstaina Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallitus paitsi päätti eduskuntavaaliehdokkaiden esityksestä kuun lopussa kokoontuvalle piirikokoukselle, myös hyväksyi ekologiaohjelmaryhmämme työn tuotoksen julkaistavaksi, lopultakin. Sitä ei tosin julkaista piirin nimissä vaan ryhmämme nimissä. Mutta ottaen huomioon, että kokouksessa esitettiin jopa, ettei tekstiä lainkaan julkaistaisi, olen erittäin helpottunut ja huojentunut. Miltei vuoden kestänyt työmme ei siis valu tyhjiin vaan alkuperäinen päämäärämme tukea puolueen työtä saa toteutua.

Viime aikoina ei ole ollut siis aikaa rentoutua edes viikonloppuisin, heh. Edeltävä viikonloppu meni sekin vähän niinkuin työn merkeissä kirjamessuilla Riikan kanssa päivystäessä ja toriparkista puhuessa. Illalla tosin oli vapaatakin, pidimme lukupiirin Heikki Patomäen kirjasta Tulevaisuuden politiikkaa (suosittelen muuten todella lämpimästi, siinä on älykäs mies). Ja sitten menimme keikalle :D Tässä messupäivystyksen kuvia. Toriparkkivääntö senkun jatkuu vaikka kaupunkisuunnittelun suuntaa pitäisi nyt todenteolla muuttaa. Turussakin.




Ei kommentteja: